Isokuovi - peltojen katoava kaunistus?

Jari Valkama

Isokuovi on yksi näkyvimmistä, kuuluvimmista ja tunnetuimmista suomalaisen peltomaiseman linnuista. Isokuovin soidinlento kuuluu olennaisesti kevään ja alkukesän aamuihin ja iltoihin. Yhtä mieleenpainuvia ovat kesäkuulla poikasiaan latojen katoilla tai muilla ympäristöstään kohoavilla paikoilla vahtivat emolinnut. Valitettavasti tämä näky on tullut yhä harvinaisemmaksi tai joiltakin alueilta jopa kokonaan kadonnut. Kuovin harvinaistumisesta on kantautunut tietoja myös Brittein saarilta, Ruotsista ja Norjasta. Syiksi on arveltu maataloudessa tapahtuneita muutoksia, petoeläinten aiheuttamia pesä- ja poikastappioita ja metsästystä.

Tehomaatalous kuovien uhkana

Vielä 1880-luvulla niittyjen osuus maatalousmaasta oli noin 70 %, mutta nykyään ne ovat miltei tyystin kadonneet. Karjatilojen osuus kaikista tiloista on huvennut n. 75 %:sta vajaaseen neljännekseen, salaojitettujen peltojen osuus on kaiken aikaa kasvanut (etenkin etelässä) ja heinä- ja nurmiala on supistunut lähinnä kevätviljojen kustannuksella. Kuovin kannalta jälkimmäinen merkitsee sitä, että yhä useammat parit joutuvat tekemään pesänsä kynnökselle tai sänkipellolle, jossa ne käytännössä aina tuhoutuvat toukotöiden aikana. Erityisen ahtaalla kuovit ovat pesäpaikkaa etsiessään maan etelä- ja lounaisosissa, joissa turvallisia pesimäympäristöjä on tarjolla kovin vähän. Vuosina 1995–98 omilla tutkimusalueillani Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla kolmannes pesistä tuhoutui peltotöissä, elleivät pedot ehtineet niiden kimppuun sitä ennen. Toisaalta, niillä alueilla joilla maisemassa on vielä paljon heinäpeltoja, kuoveja ja niiden juuri pesästälähteneitä poikasia uhkaavat niittosilppurit ja -koneet. Onnettomuudekseen kuovinpojat sattuvat nimittäin kuoriutumaan juuri säilörehusesongin aikoihin. Kuovien pesinnän ajoitus on siis maataloustöiden aikatauluun nähden täydellisesti pielessä: munapesät joutuvat äkeen alle ja poikaset niittosilppuriin. Paria viikkoa myöhäisempi pesinnän aloittaminen saattaisi ainakin "normaalina" vuonna pelastaa kuovit näiltä uhkatekijöiltä. Pohjanmaan pelloilla runsastumassa oleva pikkukuovi näyttääkin selvästi hyötyvän pari viikkoa kuovia myöhäisemmästä pesinnän aloitusajankohdasta.

Maatalousympäristön monimuotoisuuteen alettiin kiinnittää huomiota vasta 1990-luvulla. Luomuviljelyn ja karjatalouden suosiminen on kuoveillekin edullista, sillä niissä yleensä ainakin osa tilan pelloista pidetään nurmikasvituotannossa. Tällaisilla pelloilla kuovitkin voisivat onnistua pesinnässään. Eniten voidaankin tehdä asennevalistuksen saralla minimoimalla maataloustöistä koituvia pesätuhoja. Ilokseni olen huomannut, että etenkin Etelä-Pohjanmaalla (jonka maakuntalintu kuovi on) monet viljelijät etsivät ja merkitsevät kuovien ja töyhtöhyyppien pesät ennen muokkaustöitä. Tämän asenteen soisi leviävän laajemmallekin viljelijäväestön keskuuteen.

Petojen puristuksessa

Jo ensimmäinen kevääni kuovien parissa paljasti karun totuuden: puolet kaikista pesyeistä katosi petojen suihin. Sama tai vielä kiivaampi tahti jatkui muinakin vuosina, minkä seurauksena mm. Satakunnassa keskimäärin kaksi kolmesta pesintäyrityksestä meni poskelleen petojen vuoksi. Pohjanmaalla sen sijaan petojen aiheuttamat tuhot olivat harvinaisia, sillä vain noin 10 % pesistä tuhoutui niiden takia.

Ketun ja supikoiran laskennalliset tiheydet ovat Satakunnassa 3–5-kertaiset Pohjanmaahan verrattuna ja omien laskentojeni mukaan myös variksia ja harakoita nähtiin Satakunnassa enemmän kuin Pohjanmaalla. Etenkin nisäkäspetojen tiedetään liikkuvan mielellään pellon/metsän reunavyöhykkeessä, jota Satakunnassa oli selvästi enemmän kuin Pohjanmaalla. Kun tämä yhdistetään suureen petotiheyteen, ei ehkä lopulta ole kovin ihmeellistä, että niin monet satakuntalaiset pesät tuhoutuivat. Kuovin (ja muiden pelloilla viihtyvien kahlaajien kuten töyhtöhyypän) pesimätiheyden harveneminen saattaa itsessään lisätä petojen aiheuttamia pesätappioita. Näille kahlaajilla nimittäin ns. yhteispuolustus petoja vastaan on tyypillistä, ja mitä suurempi pesivä populaatio on, sitä helpommin lähestyvä vihollinen havaitaan ja myös kyetään ajamaan matkoihinsa.

Metsästäjien keinot ja resurssit kamppailla tehokkaasti lisääntyviä kettuja ja supikoiria vastaan lienevät suhteellisen rajalliset. Kokeellisesti voidaan toki joltakin rajalliselta alueelta poistaa pedot ja selvittää poiston vaikutuksia maassa pesivien lintujen pesimismenestykseen. Laajemmassa mittakaavassa petojen poisto voi kuitenkin olla hankalaa, sillä lähiympäristöstä tulee koko ajan uusia petoja poistettujen tilalle. Tämä ei tietenkään merkitse, että pienpetopyynti olisi hyödytöntä puuhastelua – päinvastoin, mutta saattaa olla, että sen tehokkuutta ei harrastajavoimin saada nykyisestä juuri enää kasvatettua.

Kuovit tähtäimessä

Suomessa kuoveja ei metsästetä. Muualla Euroopassa kuoveja on eniten metsästetty Tanskassa, Brittein saarilla ja Ranskassa. Tanskan metsästysmäärät olivat huipussaan 1950–60 -luvuilla, jolloin maassa ammuttiin vuosittain 40 000- 50 000 iso- tai pikkukuovia. Tanskan saalismäärät pienenivät nopeasti 1970-luvulta alkaen, osittain siksi, että metsästyksen aloitusta siirrettiin myöhemmäksi vuonna 1982. Nykyään kuoveja ei Tanskassa eikä Brittein saarilla enää metsästetä. Ranskassa metsästys sen sijaan edelleen jatkuu. Erään arvion mukaan vuosina 1976–80 Ranskassa ammuttiin vuosittain noin 23 700 fennoskandialaista alkuperää olevaa kuovia. Tutkailtuani alustavasti Suomen isokuovin rengaslöytöaineistoa vuosilta 1950–98 näyttää siltä, että suhteellisesti suurempi osa Etelä- kuin Pohjois-Suomessa syntyneistä kuoveista suuntaa Ranskaan. Väkisinkin tulee mieleen, että Ranskassa tapahtuvalla metsästyksellä ja Etelä-Suomen kuovikadolla voisi olla jokin yhteys. Koska kuovi on tällä hetkellä taantumassa kaikilla sen tärkeimmillä pesimisalueilla Euroopassa, olisi kiireesti selvitettävä onko lajin metsästys lainkaan sopusoinnussa kestävän käytön periaatteiden kanssa.

Suomessa rengastetuista isokuoveista saadut ulkomaiset löydöt.

Miksi kuovi on taantunut?

Isokuovin katoaminen Etelä-Suomesta ei luultavasti johdu pelkästään jostakin yksittäisestä tekijästä. Täällä kotona kuoveja uhkaavat sekä sopivien elinympäristöjen muuttuminen ja katoaminen että pesätappiot, joita aiheuttavat sekä pedot että maataloustyöt. Näiden uhkatekijöiden räjähdysmäinen kasvu ajoittuu lisäksi juuri "sopivasti" yksiin ulkomailla tapahtuvan metsästyksen huipun kanssa tai vain hieman sen jälkeiseen aikaan. Lisäksi ankarat talvet talvehtimisalueilla saattavat tilapäisesti romahduttaa monien kahlaajalajien kantoja.

Kotimaisesta rengaslöytöaineistosta löytyy jonkin verran tukea ajatukselle, jonka mukaan nuoret linnut palaavat pesimään synnyinseudulleen. Tämä on hyvin tärkeä havainto, sillä se itse asiassa pitää sisällään sen, että eteläisen Suomen vähät kuovit eivät mitenkään hyödy pohjoisen hyvästä poikastuotosta: pohjoisempana syntyneet linnut eivät tule etelään pesimään vaikka täällä tilaa olisikin. Jos me täällä etelässä haluamme säilyttää kuovin pesimälinnustossamme, meidän on pystyttävä parantamaan täkäläisten lintujen poikastuottoa roimasti, ja samalla varmistettava ettei jossain muualla ammuta liian suurta osaa nimenomaan Etelä-Suomessa syntyneistä tai täällä pesivistä linnuista.