Siirry pääsisältöön. Siirry hakuun.

EURINGin haarapääskyprojekti

EURING, Euroopan rengastuskeskusten unioni, päätti kokeilla Euroopan rengastajien yhteistyökykyä ja käynnisti EURING Swallow -haarapääskyprojektin, johon kaikki Euroopan ja vähitellen myös muun maailman rengastajat voivat halutessaan osallistua. Tavoitteena on lisätä tietoa tuon kaikkialla rakastetun riukupyrstön biologiasta. Tutkimuksen kohteena ovat kaikki kolme vuosikierron vaihetta: pesiminen, muutto ja talvehtiminen. Projekti perustuu lintujen rengastajien vapaaehtoistyöhön ja kestää viisi vuotta. Projektin pilottivuosi oli 1997 ja ensimmäinen varsinainen vuosi 1998. Suomi on ollut alusta alkaen mukana.

Rengastettujen haarapääskyjen lukumäärät alkoivat kasvaa Suomessa heti projektin käynnistymisen myötä. Jo pilottivuonna 1997 päästiin ensi kertaa viisinumeroisiin lukuihin: 10 853 rengastusta. Vuonna 2002 rengastettiin ennätykselliset 40 228 haarapääskyä, joista 14% pesäpoikasina. Vuonna 2005 rengastettiin yhteensä vain n. 8 800 pääskyä, mutta projekti jatkuu edelleen vuonna 2006.

Pääskyprojektin ansiosta on jo nyt saatu selville mm., että

  • Haarapääskyt ovat sangen pesäpaikkauskollisia, eli suuri osa emoista palaa joka vuosi samalle paikalle pesimään
  • Haarapääsky pesii säännöllisesti kahdesti kesässä, mutta kakkospesyeiden suhteellinen osuus pesintöjen kokonaismäärästä vaihtelee alueittain ja vuosittain
  • Ykköspesyeiden poikaset lähtevät muutolle huomattavasti hitaammin kuin loppukesän kakkospojat, jotka ampaisevat muutolle heti lentokykyisiksi tultuaan
  • Haara- ja räystäspääskyn risteymät eivät ole lainkaan niin harvinaisia, kuin aiemmin kuviteltiin; risteymiä on löydetty myös pesäpoikasina.

Pääskyprojekti tarjoaa mahdollisuuden rengastusharjoitteluun. Ota yhteys alueellasi toimivaan rengastajaan, kannusta häntä osallistumaan pääskyprojektiin ja tarjoudu harjoittelijaksi!

Julkaisuja

  • Saurola, P. 1998: Pääskyjen perässä kattotuoleilta ruovikkoon. EURINGin haarapääskyprojektin toteutuminen Suomessa 1997 (Summary: The EURING Swallow Project in Finland in 1997). - Linnut 33(2):18-24.
  • Saurola, P. 1999: EURINGin haarapääskyprojektin toteutus Suomessa 1999 (Summary: The EURING Swallow Project in Finland in 1999). - Linnut-vuosikirja 1999:57-66.
  • Saurola, P. 2001: EURINGin haarapääskyprojektin toteutus Suomessa 2000 (Summary: The EURING Swallow Project in Finland in 2000). - Linnut-vuosikirja 2000: 82-90.
  • Saurola, P. 2002: EURINGin haarapääskyprojekti vuonna 2001 (Summary: The EURING Swallow Project in Finland in 2001). - Linnut-vuosikirja 2001: 42-48.
  • Saurola, P. 2003: EURINGin haarapääskyprojekti vuonna 2002 (Summary: The EURING Swallow Project in Finland in 2002). - Linnut-vuosikirja 2002: 103-108.