Lepakoiden tutkimus- ja rengastustoiminta

Suomessa lepakoita on tutkittu vähän, mutta viimeisen vuosikymmenen aikana kiinnostus niihin on lisääntynyt. Lepakkotutkimus edellyttää sopeutumista yöaktiiviseen vuorokausirytmiin sekä joukon erikoisvälineitä, kuten ultraääni-ilmaisimia eli lepakkodetektoreita. Tutkimustoiminnassa hyödynnetään lisäksi erilaisia menetelmiä lepakoiden pyydystämiseen ja merkitsemiseen sekä näytteiden ottamiseen.

Lepakoiden pyydystäminen tutkittavaksi on haastavaa. Kuvassa pystytetään harppupyydystä, johon osuva lepakko putoaa kangaspussiin. Kuva: Malin Tverin

Lepakkotutkimusta museolla!

Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen tutkimuksissa selvitetään perusbiologisia asioita, kuten lepakoiden levinneisyyttä ja runsautta sekä saalistusympäristön, päiväpiilojen ja talvehtimispaikkojen valintaa. Tutkimustietoa voidaan käyttää apuna lepakoiden suojelussa. Myös muuttavien lepakoiden tutkimus palvelee suojelua, kun lisääntyvän tuulivoimarakentamisen suunnittelussa voidaan huomioida lepakoiden muuttoreitit.

Maamme lepakkolajien levinneisyyttä ja runsautta selvitetään kokoamalla yhteen tietoja rengastuksista, kartoituksista ja muista havainnoista. Levinneisyyskarttojen päivitys on erityisen mielenkiintoista nyt, kun monesta lajista on kertynyt kasvaneen harrastusaktiivisuuden myötä havaintoja aivan uusilta alueilta. Luomuksen lepakkotutkimuksessa selvitetään myös muun muassa pohjanlepakon perinnöllistä monimuotoisuutta, vesisiipan ja korvayökön päiväpiilonvalintaa sekä rengastuksen yhteydessä kerättävistä näytteistä lepakoiden ulkoloisia. Lepakoiden talvehtimispaikan valintaa selvitetään erityisesti Salpalinjalla, Kaakkois-Suomessa.

Luomuksen lepakkotutkimuksissa on selvitetty lepakoiden paikkauskollisuutta ja yksilöiden muodostamien ryhmien ja yhdyskuntien vakautta rengastamalla. Tutkimusalue sijaitsee läntisellä Uudellamaalla, Espoon, Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon kunnissa. Suurin osa tutkituista yksilöistä on käyttänyt päiväpiilonaan sahanjauhon ja betonin seoksesta tehtyjä lepakonpönttöjä, joita on tutkimusalueella yli seitsemänkymmentä.

Lepakkopöntöistä löytyy useimmiten vesisiippoja tai korvayökköjä. Kuvan korvayökkö on juuri rengastettu. Kuva: Eeva-Maria Kyheröinen

Lepakoiden käyttämiä ruokailualueita tutkitaan radiolähettimien avulla. Siuntiolaisia korvayökköjä on varustettu puolisen grammaa painavilla, kirurgisella liimalla eläinten selkään kiinnitettävillä lähettimillä. Lähettimen paino ei suositusten mukaan saa ylittää 5 % lepakon massasta. Pysyäkseen saalistuslennollaan olevan lepakon perässä tutkijan täytyy liikkua vikkelästi kesäyössä. Lepakot lentävät lähes koko pimeän ajan, mutta levähtävät toisinaan yön aikana esimerkiksi suuren puun suojissa ennen kuin jatkavat matkaansa.

Lähinnä lyhyistä lentomatkoistaan tunnetut korvayököt osoittautuivat varsin sitkeiksi. Yksikään tutkituista yksilöistä ei kelpuuttanut saalistusympäristökseen päiväpiilon viereistä hautausmaa-aluetta, vaan lepakot viilettivät jokivarteen tai kalliometsien kätköihin. Matkaa päiväpiilolta saalistusalueelle kertyi parhaimmillaan pari kilometriä.

Lepakoiden rengastus

Rengastus on perinteinen merkintätapa, jolla saadaan tietoa eläinten iästä, liikkeistä, paikkauskollisuudesta ja yhdyskuntien rakenteesta. Suomessa lepakoita on rengastettu hieman 1950- ja 80-luvuilla, laajempi rengastustoiminta käynnistyi vuonna 2005. Uudestaan kiinni saatujen yksilöiden eli kontrollihavaintojen perusteella tiedetään joidenkin lepakoiden palaavan samoille alueille ja jopa samoihin pönttöihin vuosi toisensa jälkeen. Kontrollihavaintoja on saatu jo seitsemän vuotta sitten merkityistä yksilöistä. Muuttavia lajeja ei Suomessa ole juurikaan saatu pyydyksiin eikä rengastetuista yksilöistä ole saatu ulkomaisia kontrollihavaintoja.

Rengastamista varten tarvitaan erillinen lupa. Lupaan edellytettäviä rengastustenttejä järjestetään tarvittaessa Luomuksen eläintieteen yksikössä.

Voit ilmoittaa kiinnostuksesi osallistua tenttiin sivun lopusta löytyvällä lomakkeella. Ilmoittautuneille toimitetaan tarkemmat tiedot tentistä.

Linnuista poiketen lepakoille kiinnitetään rengas käsivarteen. Kuvassa isoviiksisiippa. Kuva: Pertti Raami

Lepakoita tutkitaan monin keinoin

Suomessa tutkitaan lepakoita myös perinnöllisyystieteen, fysiologian ja virustutkimuksen näkökulmasta. Luomus on yhteistyökumppanina monissa näistä hankkeista, ja on myös toimittanut lepakkonäytteitä tutkimusta varten. Esimerkiksi Turun yliopistossa tutkimusteemana on laivojen myrkkymaaleista peräisin olevien tinayhdisteiden kertyminen vedessä eläviin surviaissääskiin ja niistä edelleen vesisiippoihin.

Lepakoiden muuton tutkimusta koordinoi Suomen lepakkotieteellinen yhdistys. Hankkeessa on kertynyt uutta tietoa varsinkin pikkulepakosta, joka esiintyy huomattavasti aiemmin tiedettyä laajemmalla alueella. Havaintomäärien huiput ovat elokuun lopulla, jolloin pikkulepakot suuntaavat Suomesta etelämmäs talvehtimaan.

Lepakoiden muuttoa voidaan tutkia maastoon jätettävien automaattidetektorien avulla. Kuva: Nina Hagner-Wahlsten.

Lepakkokirjallisuutta

Altringham, J.D. (2011): Bats: From Evolution to Conservation. – Oxford University Press. 324 s.

Dietz, C., Nill, D. & Von Helversen, O. (2009): Bats of Britain, Europe and Northwest Africa. – A & C Black Publishers Ltd. 400 s.

Gunnell, G.F. & Simmons, N.B. (2012): Evolutionary History of Bats – Fossils, Molecules and Morphology. – Cambridge University Press (Sarja: Cambridge Studies in Morphology and Molecules: New Paradigms in Evolutionary Biology). 560 s.

Kunz, T.H. & Fenton, M.B. (toim.) (2006): Bat Ecology. – University of Chicago Press. 779 s.

Kunz, T.H. & Parsons, S. (2009): Ecological and Behavioral Methods for the Study of Bats. – John Hopkins University Press. 901 s.

Kunz, T.H., Zubaid, A. & McCracken, G.F. (toim.) (2006): Functional and Evolutionary Ecology of Bats. – Oxford University Press Inc. 358 s.

Lacki, M.J., Hayes, J.P. & Kurta, A. (2007): Bats in Forest: Conservation and Management. – John Hopkins University Press. 352 s.

Lappalainen, M.( 2003): Lepakot - salaperäiset nahkasiivet. – Tammi. 207 s.

Mitchell-Jones, A.J. & McLeish, A.P. (toim.) (2004): 3rd Edition Bat Workers' Manual. – Pelagic Publishing. 178 s.

Neuweiler, G. (2000): Biology of Bats. – Oxford University Press Inc. 320 s.

Nowak, R.M. (1994): Walker’s Bat of the World. – John Hopkins University Press. 287 s.

Russ, J. (2012): British Bat Calls: A Guide to Species Identification. – Pelagic Publishing. 192 s.

Tuttle, M.D., Kiser, M. & Kiser, S. (2005): The Bat House Builder's Handbook. – Bat Conservation International. 34 s.

Lisätietolomake