LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Kaisaniemen puutarha

14.7.2014

Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan remontissa uudistettavalle alueelle hahmottuu kesän aikana evoluutiopuu, joka muistuttaa lintuperspektiivistä jättiläismäistä kasvien sukupuuta. Voit siis tulevaisuudessa kulkea käytävien istutusaltaiden, eli käytännössä kukkapenkkien, verkostoa pitkin ja...

7.7.2014

Kaisaniemen systemaattisen puutarhan remontti on merkinnyt muuttoa monelle puutarhan asukkaalle. Kasvit ovat saaneet muuttaa kaivinkoneiden tieltä aiemmin. Nyt oli komean Kotkat-patsaan vuoro.

18.6.2014

Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan uudistöiden vuoksi joudumme sulkemaan ulkopuutarhan 23.6–15.8. väliseksi ajaksi. Puutarhan kasvihuoneisiin pääsee kulkemaan Kaisaniemenrannan portin kautta. Museon aulakerroksessa sijaitseva luusali (Luut kertovat -näyttely) on suljettuna huoltotöiden vuoksi...

18.6.2014

Merja Turusen ja Sirpa Ylösen Puutarhanhoito poropeukaloille on hyvän mielen kirja. Se on nimensä mukaisesti suunnattu kaikille puutarhanhoidosta kiinnostuneille, jotka eivät tiedä mistä aloittaa. Eräs luomuslainen perehtyi kirjaan ja kertoi, miltä se vaikutti.

11.6.2014

Nyt on hyvä aika käydä ihailemassa Lummehuoneen parananjättilummetta (Victoria cruziana 00YY-885). Lehdet ovat hämmästyttävän suuret, isoimpien halkaisija on jo 1,7 metriä! Vaikka miten yritän, en pysty vangitsemaan lehtien suuruutta valokuvaan. Pitäisi olla mittakaava, joku aikuinen tai lapsi...

26.5.2014

Luonnontieteellinen museo ja Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneet ovat kesä-elokuussa avoinna tiistaista sunnuntaihin kello 10–17. Kuukauden ensimmäisen torstain ilmaistunnit ovat kesällä kello 15–17.

29.4.2014

Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan lummehuoneessa kukkii ensimmäistä kertaa kaunis ja uhanalainen jadeliaani (Strongylodon macrobotrys).

16.4.2014

Helsingin yliopiston puhelinvaihteen numero (09) 1911 on muuttunut muotoon 0294 1911. Matkapuhelinnumerot ja alanumerot (ohivalintanumerot) säilyvät kuitenkin ennallaan. Ainoastaan niin kutsuttu yritysnumero muuttuu eli numeron alkuosa vaihtuu (09) 191 -numerosta muotoon 02941. Esimerkiksi numero...

3.4.2014

Kaisaniemen kasvihuoneissa on tehty keväthuoltotyöt – viikko 12 oli huoltoviikko, ja kasvihuoneet olivat suljettuina yleisöltä. Nyt huoneiden kasvateilla on taas tilaa ja valoa rehevöityä.

28.2.2014

Kaisaniemen kasvihuoneiden kasvit tarvitsevat hoivaa ja huoltoa ympäri vuoden.  Välillä on kuitenkin tehtävä isompi urakka kerralla, kuten pestävä kaikki lasipinnat sisäpuolelta ja tehtävä kasvien kevätleikkauksia. Tällöin on parempi sulkea kasvihuoneet kokonaan pariksi päiväksi, myös...

Pages