LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Suomen luonto

13.9.2017

Teos Metsän salainen elämä saa tänään tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon. Kirja kertoo metsiemme pienistä ja piilottelevista eliöistä ja niistä omintakeisista tavoista, joilla näitä tutkitaan. Palkitun kirjan ovat toimittaneet Suomen ympäristökeskus ja Luonnontieteellisen keskusmuseo LUOMUS ja...

28.6.2017

Metsissä pesivät haukat ovat viime vuosikymmeninä vähentyneet. Petolintuasiantuntijoiden ja Suomen metsäkeskuksen laatimat uudet ohjeet auttavat turvaamaan haukkojen pesintää talousmetsissä. Ohjeet on tarkoitettu metsäammattilaisille ja metsänomistajille. Ne on luotu Luonnontieteellisen...

12.6.2017

Lauantaina 17. kesäkuuta juhlitaan Suomen luontoa. Juhlan kunniaksi avataan myös Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan uusi evoluutiopuu. Ohjelmassa musiikkia, opastettuja kierroksia ja askartelupaja. Päivän kunniaksi myös kasvihuoneisiin on vapaa pääsy! Tervetuloa!

9.5.2017

Lauantaina 20.5. Luonnontieteellisessä museossa liidetään perhosen siivin Suomen luonnon kunniaksi. Sunnuntaina 21.5. ESCAPE-etäsuojeluhanke puolestaan juhlii Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa opastetulla kierroksella tutustutaan uhanalaisten kasvilajien suojeluun. 

3.5.2017

Kahdessa tuoreessa väitöstutkimuksessa selvitettiin ilmastonmuutoksen ja elinympäristöjen laadun muutoksen vaikutuksia suomalaisiin lintulajeihin. Samalla selvisi, että lähes kaikkien tutkittujen lintulajiyhteisöjen tilanne oli heikentynyt.

28.4.2017

Kansalaistiede ja kansalaishavainnot ovat nousussa. Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen äskettäin julkaisema vuosittainen Seurantauutiset kannustaa kansalaisia mukaan seuraamaan luontoa ja ilmoittamaan havaintonsa tutkijoiden käyttöön.

21.4.2017

Sieniatlas-kansalaistiedehanke kannustaa kaikkia ilmoittamaan löytämänsä sienet. Harrastajien havaintojen perusteella kertyy tietoa sienilajien levinneisyydestä, elinympäristövaatimuksista ja uhanalaisuudesta. Samalla innostetaan ihmisiä sieniharrastuksen pariin.

29.1.2017

Kosteikkojen laadun heikkeneminen on johtanut monien vesilintukantojen vähenemiseen, jopa Suomessa – tuhansien järvien maassa. Tuore tutkimus paljastaa kosteikkojen umpeenkasvua vähentävien toimien olevan paljon toivottu apu harvinaistuville vesilinnuille.

26.1.2017

Lauantaina 4. helmikuuta juhlitaan satavuotiaan Suomen luonnon päivää. Sukella mukaan talviseikkailuun Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa. Puutarha avaa porttinsa poikkeuksellisesti talviaikaan. Tervetuloa tutustumaan maksutta talviseen puutarhaan ja geologisiin kokoelmiin!

4.1.2017

Talvilintujen laskenta on parhaillaan käynnissä. Laskennat pitävät kärkisijaa Euroopan pisimpään jatkuneena vuosittain toistuvana luonnon seurantamuotona, joka perustuu täysin vapaaehtoisten harrastajien havaintoihin. Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen ja BirdLife Suomen organisoimat...

Pages