LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Tiedote

2.7.2018

Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan tohtorikoulutettava Tuure Parviainen pääsi Horisontti 2020 FlyHigh-hankkeen kautta tutkijavaihtoon Espanjaan. Hän tutustui Alicanten yliopistossa mustasotilaskärpäsen kasvatukseen ja sekä muihin massakasvatukseen mahdollisesti soveltuviin hyönteislajeihin.

Avainsanat::

Tiedeuutiset, Tiedote

13.6.2018

Tuore tutkimus selvitti liito-oravan elinympäristövaatimukset ja vertasi niitä tällä vuosikymmenellä uudistetun metsälain vaatimuksiin. Päähavainto oli, ettei luonnonsuojelulaki pysty turvaamaan kovinkaan hyvin liito-oravan elinympäristöjä.

11.6.2018

Helsingin yliopiston Kiihdytinlaboratorion ja Ajoituslaboratorion tekninen kehitystyö on tuottanut läpimurron hyvin pienten hiilinäytteiden alkuperämäärityksissä. Musta hiili koostuu äärimmäisen pienistä nokihiukkasista, joten kehitystyö on keskeinen osa ilmastonmuutostutkimusta.

29.5.2018

Pekka Vallimies on luovuttanut löytämänsä Lieksan rautameteoriitin Luomuksen ylläpitämiin geologisiin kansalliskokoelmiin. Yleisö pääsee ihailemaan ensimmäistä Suomesta löydettyä rautameteoriittia 8.–9.6., 6.–7.7. ja 3.–4.8. Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa. 

29.5.2018

Lähde oppaan seurassa Afrikan yöhön tai mammuttien matkaan! Entä oliko Suomessa dinosauruksia? Luonnontieteellisessä museossa järjestetään 15.6.– 24.8. pääsylipun hintaan sisältyviä tietoiskuja keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tervetuloa!

28.5.2018

Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan Lummehuoneen vetonaulan parananjättilumpeen (Victoria cruziana) kukinta on mahdollista nähdä ensimmäistä kertaa tänään, torstain ja perjantain välisenä iltana klo 21-24, vapaa pääsy! Kukkisvaraus - tilanneseuranta uutisessa!

21.5.2018

Information about the organization and evolution of plastomes is crucial to improve crop plants and to resolve the phylogeny of photosynthetic organisms. In a recent study researchers of the Finnish Museum of Natural History, University of Helsinki, sequenced the plastid genome of a weed called...

9.5.2018

Olemme mukana Ihana Helsinki -tapahtumassa 24.–27.5.2018! Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa pääset oppaan johdolla pääsyliputtomalle aikamatkalle kukkakasvien kehityshistoriaan ja löydät kevään kauneimmat kukkijat. Puutarhaa kukittavat myös kierrettävän kukkateosnäyttelyn...

8.5.2018

Ruotsalainen emeritusprofessori Sture Hansson työryhmineen laski viime vuonna ilmestyneessä julkaisussaan, että Itämeressä hylkeet ja linnut kilpailevat ihmisten kanssa kalansaaliista. Helsingin yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijat kuitenkin kritisoivat tieteellisessä lehdessä...

2.5.2018

Tuore suomalaiseen pitkäaikaisseurantaan perustuva tutkimus osoittaa, että pikkulintujen poikastuotto on korkeampaa lämpimien keväiden ja kesien jälkeen. Kylmä sää vähentää hyönteisravinnon määrää, heikentää mahdollisuutta pesiä toistamiseen saman kesän aikana ja altistaa poikaset kylmettymiselle.

Pages