LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Tutkimus

13.1.2023

Osallistu Luonnontieteellisen keskusmuseon, BirdLife Suomen, Luonnonvarakeskuksen, Suomen ympäristökeskuksen ja Suomen Riistakeskuksen kyselyyn 15.3.2023 mennessä.

9.11.2022

Heinäkuun loppupuolella Ruokavirastoon tutkittavaksi toimitetun mursun tutkimukset ovat valmistuneet. Katso Ruokaviraston ja Luomuksen tiedote tutkimustuloksista.

8.11.2022

Kansainvälinen geologiryhmä osoittaa tietokonesimulaation avulla, että valtavat magmapurkaukset voivat saada alkunsa syvemmällä kuin mitä on uskottu. Laavasta muodostuneiden tulvabasalttien purkaukset ovat menneisyydessä aiheuttaneet globaaleja ilmastonmuutoksia ja lajien joukkosukupuuttoja.

21.7.2022

Haminassa ja Kotkassa liikkunut mursu tulee konservoituna esille Luonnontieteellisen keskusmuseon yleisönäyttelyyn. Mursusta saatujen DNA- ja muiden näytteiden avulla tiedetään pian lisää mursun taustasta ja elinympäristöstä.

30.5.2022

Helsingin yliopiston tuore, yli 900 järvellä tehty pitkäaikaistutkimus osoittaa, että joutsenten ja sorsien yhteiselo samoilla järvillä on edullista myös sorsille.

18.5.2022

Helsingin yliopistossa kehitetty uusi versio Zonation-ohjelmistosta pystyy hyödyntämään monipuolisesti tietoa esimerkiksi lajien ja luontotyyppien esiintymisestä ja yhdistämään näitä tietoon alueen luontoa uhkaavista tekijöistä ja suojelutoimien kustannuksista.

17.5.2022

Vuonna 2022 Tvärminnen eläintieteellinen asema täyttää 120 vuotta. Intohimona itämeri -juhlanäyttely on avoinna yleisölle Luonnontieteellisessä museossa 30.10.2022 saakka. Näyttelyssä esitellään Itämeren erityispiirteitä ja intohimoisia merentutkijoita uuden tiedon ja ajankohtaisten...

4.4.2022

Suomalaisista, ruotsalaisista ja norjalaisista tutkijoista koostuva ryhmä esittää uusia avaintodisteita jurakauden suurimman vulkaanisen systeemin purkausten ajankohdasta. Niin kutsutun Karoon provinssin laavakiviä on säilynyt eteläisessä Afrikassa ja Etelämantereella.

23.2.2022

Luonnontieteellisessä keskusmuseossa Luomuksessa on saavutettu miljoonan digitoidun hyönteisnäytteen virstanpylväs. Digitoinnin avulla luonnon monimuotoisuuden tutkimus, suojelu ja vaaliminen osana maankäytön suunnittelua voidaan perustaa merkittävästi laajempaan tietomäärään.

21.1.2022

Poro ja metsäpeura ovat perimältään lähellä toisiaan, mutta Helsingin yliopiston Biotekniikan instituutin ja Luonnontieteellisen keskusmuseon LUOMUKSEN yhteistyön avulla nuori peurayksilö saatiin määritettyä metsäpeuraksi.

Pages