LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Laivaeläimet (2010–2011)

Näyttelyn maskottina toimii arokakadu.

Miksi laivoilla oli ennen paljon erilaisia eläimiä? Mitä eläimiä laivaeläimet olivat? Minkälaisia tehtäviä niillä oli? Lähde mukaan eläimelliselle laivamatkalle saadaksesi vastauksia kysymyksiin! Sukella sisään laivojen ruumiin, tarkkaile laivaeläimiä erilaisissa tehtävissä ja selvitä, miten otukset ovat päätyneet matkalle mukaan!

Luonnontieteellisen keskusmuseon ja Suomen Merimuseon yhteistyönä toteutetussa Laivaeläimet-näyttelyssä pääsee tutustumaan eläimen ja ihmisen suhteeseen maailman merillä.

Tuoretta ravintoa, lemmikkejä ja salamatkustajia

Menneinä aikoina merellä oltiin pitkään. Etappien väli saattoi venähtää viikkojen – jopa kuukausien mittaiseksi. Tuore liha oli kätevintä kuljettaa mukana elävänä ja siksi purjelaivoilla seilasi miesten lisäksi sikoja, kanoja ja lampaita. Pitkien ja usein yksinäisten matkojen aikana noista eläimistä saattoi tulla merimiehille rakkaita ja usein teurastajaa olikin vaikea löytää. Jos possulla on nimi ja se on asustanut miehistön kanssa parikin kuukautta, niin moni ei henno sitä enää lihoiksi laittaa.

Pitkillä matkoilla lohtua toivat myös lemmikit, joista oli usein muutakin hyötyä: laivakissa piti rotat ja hiiret kurissa ja laivakoira nuuski tien takaisin laivaan maissa käydessä. Pitkillä viljapurjehduksilla – vaikkapa Australiasta Ahvenanmaalle – kissat olivat tärkeässä roolissa, jotta lasti saatiin kunnossa perille saakka. Kissat olivat toki rakkaita lemmikkejä siinä missä laivojen maskotteinakin poseeranneet laivakoirat.

Salamatkustajina laivoilla kulki niin rottia kuin mielettömiä määriä torakoita. Eräänkin etsinnän tuloksena tanskalaisesta laivasta löytyi yli 32 000 torakkaa! Japanin merivoimissa sai ennen palkinnoksi vapaapäivän, kun pyydysti laivalta 300 torakkaa ja Tanskan laivastossa sai 1600-luvulla pullon rypäleviinaa, kun pyydysti 1000 torakkaa.

Nykyajan laivaeläimiä – salakuljetusta ja kutsumattomia vieraita

Eläimiä tai niiden osia on tuotu laivoilla matkamuistoina iät ajat, mutta ennen tämä oli laillista, nyttemmin usein laitonta. Esimerkiksi monet merikilpikonnat, eksoottiset, isot kotilot ja suuret papukaijat ovat uhanalaisia salametsästyksen ja salakuljetuksen vuoksi.

Jatkuvasti lisääntyvän meriliikenteen vuoksi laivojen mukana saapuu yhä enemmän kutsumattomia vieraita. Itämerelle on saapunut muun muassa petovesikirppu, joka maailmalla popsii planktonin kalanpoikasten kuonon edestä ja sotkee kalastajien verkot takertuessaan niihin sankoin joukoin. Parina viime vuonna maassamme kohistiin myös mahdollisesta amerikankampamaneetista, mutta onneksi tämä oli väärä hälytys.

Laivaeläimet toteutettiin yhteistyössä Suomen merimuseon kanssa. Näyttelyjulkaisu puolestaan tehtiin yhdessä lasten luontolehti Siepon kanssa.

Laivaeläimet-näyttelyn näyttelyjuliste.

Sivun vastuuhenkilö: 
Hasse Hyvärinen
30.1.2014