LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Linnustonseurantaan uusi tulospalvelu

20.12.2012

20.12.2012 07:00 | Helsingin yliopisto |
Luonnontieteellisen keskusmuseon rengastustoimiston ja linnustonseurannan tiedoista on julkaistu uusi palvelusivusto verkossa. Linnustonseurannan tulospalvelu kokoaa tietokannoissa olevat rengastus-, linnunpesä-, talvilintulaskenta- ja pistelaskentatiedot kymmenien vuosien varrelta.

- Lintujen rengastus ja linnustonseuranta perustuu Suomessa hyvin pitkälti vapaaehtoisvoimiin. Haluamme tällä palvelulla kiittää kaikkia avustajiamme vuosikymmenten aikana sekä innostaa uusia harrastajia mukaan, kertoo yli-intendentti Jari Valkama Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta, joka on osa Helsingin yliopistoa.

Verkkosivuilta voi käydä katsomassa esimerkiksi kuinka monta laulujoutsenta tai kurkea on rengastettu Suomessa. Lukumäärätiedot yli 8,1 miljoonasta rengastuksesta löytyvät kunnittain, vuosittain ja rengastajittain vuodesta 1974 alkaen.

Pesäkorttitutkimus-osiosta löytyvät vuosittaiset ja kuntakohtaiset lajien pesäilmoitusmäärät sekä munamäärätietoja runsaimmista lajeista. Viimeisen sadan vuoden ajalta on kasassa yli 300 000 pesäilmoitusta.

Talvilintulaskentojen yli 60 000 laskennan lajikohtaiset vuosittaiset havaintomäärät löytyvät talvesta 1956/57 lähtien. Pistelaskentatiedot pitävät sisällään yli 1600 laskentaa vuodesta 1984 alkaen. Laskennat toteutetaan nykyään yhteistyössä BirdLife Suomen kanssa.

Sivuilla esitetyt kuvat, keskiarvot ja runsausarviot ovat kuitenkin hyvin karkeita ja pääsääntöisesti vain suuntaa-antavia. Voimakkaimmat lintukantojen nousut ja laskut, kuten esimerkiksi sinitiaisen voittokulku ja hömötiaisen taantuminen, tulevat kuitenkin hyvin esiin.

- Rengastettujen ja laskettujen lintujen lukumäärät ovat kyllä luotettavia. Havainnointitehokkuus kuitenkin vaihtelee vuosittain ja alueittain, joten kannanmuutosten laskeminen edellyttää monimutkaisempia analyyseja kuin sivuilla esitetään, muistuttaa Valkama.

Lisätietoja:
Yli-intendentti Jari Valkama
LUOMUS
Puh. 050 318 2358
jari.valkama@helsinki.fi

Intendentti Aleksi Lehikoinen
LUOMUS
Puh. 050 318 2340
aleksi.lehikoinen@helsinki.fi

Linnustonseurannan tulospalvelu

Avainsanat: 

Luonnontieteellinen museoTiedeuutiset