LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Luomuslaisen matkassa: intendentti identifioi

Mitä tapahtuu Luonnontieteelliseen keskusmuseoon Luomukseen kuuluvan Kasvimuseon uumenissa? Museo sisältää valtavat kokoelmat kasvi-, sieni-, sammal- ja jäkälänäytteitä, mutta niiden lisäksi rakennuksesta löytyy ahkeroiva joukko tutkijoita. He tutkivat vanhojen, museon kokoelmista löytyvien ja uusien, itse keräämiensä näytteiden avulla putkilo- ja itiökasvien sekä sienten systematiikkaa ja eliömaantiedettä ja tuottavat siten uutta tietoa tiedemaailmalle ja suurelle yleisölle. Avataan Kasvimuseon normaalisti yleisöltä suljettu ovi ja katsotaan minkälaisten tehtävien parissa intendentti Leo Junikka työskentelee!

 

Elävät kokoelmat vastuualueena

Kasvimuseo on sisältä hämyisä ja arvokkaan näköinen paikka. Käytäviä ja oviaukkoja aukeaa suuresta aulatilasta moneen suuntaan ja mietin, että rakennukseen saattaisi vieras helposti eksyä. Suuresta aulasta on kuitenkin lyhyt matka intendentti Leo Junikan työhuoneelle, missä hän on lupautunut selventämään blogin lukijoille, minkälaista hänen työskentelynsä Luomuksessa on.

”Intendentin työni koostuu monenlaisista tehtävistä, mutta pääasialliset työni liittyvät museon ja puutarhan kasvikokoelmien ylläpitoon ja hoitoon sekä tutkimukseen. Näiden lisäksi opetan muutamalla kurssilla, vastaan yleisökysymyksiin erityisesti trooppisten huonekasvien tunnistamiseen ja hoitoon liittyen,” kertoo Leo työhuoneellaan, joka on täynnä kasvitieteen opuksia. Samalla hän paljastaa työstään jännittävän yksityiskohdan: välillä viranomaiset ovat häneen yhteydessä kotietsintöjen kautta löytyneiden outojen viljelmien tunnistamiseen liittyen..

”Puutarhojen kokoelmien ylläpidossa riittää työsarkaa. Vastaan muun muassa kasvitieteellisten puutarhojen nimikylttien ajantasaisuudesta, sillä kasvien nimet muuttuvat uusien tutkimusten ja määritysten myötä. Olen vastuussa myös nimikylttien tilaamisesta, sillä vuosittain niitä valitettavasti rikkoutuu tai häviää jopa satoja kappaleita. Sen lisäksi päätämme yhdessä puutarhureiden kanssa mihin uudet kokoelmakasvit sijoitetaan puutarhoilla ja kasvihuoneissa ja milloin kasveja on syytä harventaa tai leikata,” luettelee Leo.

 

Sademetsäpuiden määritys käy salapoliisityöstä

Tällä hetkellä Leo tutkii kokoelmien ylläpitotöiden ohella trooppista Oxandra-kasvisukua, joka kuuluu annoonakasvien heimoon (Annonaceae). Oxandra-lajit ovat Etelä- ja Keski-Amerikassa esiintyviä puita tai pensaita, joilla ei ole vielä suomenkielisiä nimiä. Niillä on pienet, yhden senttimetrin läpimittaiset kukat, jotka pölytyttyään kypsyvät joko keltaisiksi, punaisiksi tai mustiksi hedelmiksi lajista riippuen.


Intendentti Leo Junikka tekee suuren osan tutkimus- ja asiantuntijatyöstään sisätiloissa työhuoneellaan. Puutarhojen kasvikokoelmien parissa tehtävät työt tuovat kuitenkin mukavaa vaihtelua sisätyöskentelyyn. Tässä Leo esittelee tutkimuksen apuna käyttämäänsä lajitietokantaa.

 

”Sademetsissä pitää tähyillä tiheään latvustoon kiikareilla löytääkseen kukkia. Toinen tapa on katsoa puiden juurelle, josko sieltä löytyisi kypsyneitä hedelmiä tai varisseita kukkia,” selvittää Leo, joka kertoo myös että Oxandra-suvun puuvartisilla kasveilla on kuoressaan aromaattinen tuoksu.

 


Joskus yksittäiset kasvinäytteet voivat olla näinkin vähäisiä: tässä näytteessä on Oxandra martiana -lajin lehtiä ja pienenpieniä kukkia.

 

”Tehtäväni Oxandra-suvun kanssa liittyy lajien määrittämiseen. Yritän muista museoista lainattujen näytteiden avulla saada selville, ja kuvata tarkasti suvun lajit ja samalla ns. laadin tutkimuskaavaa, jonka avulla lajit on mahdollista kätevästi määrittää.”

Leo tekee siis klassista taksonomista työtä. Hän tarkastelee luupin ja stereomikroskoopin avulla prässättyjen kasvinäytteiden tuntomerkkejä ja ominaisuuksia yrittäen löytää ne morfologiset erot, joiden avulla hän voi sanoa, että tietty kasvinäyte on eri lajista kuin joku toinen.

 


Kukkien yksityiskohtien tarkastelemiseen tutkija tarvitsee välillä suurentavaa luuppia.


Tässä Leo esittelee alunperin Berliinin kasvitieteellisistä kokoelmista peräisin olevaa Lontoon Kew Gardenista lainattua museonäytettä.

 

”Lajimääritysten tekeminen vaatii hyvää taksonomista silmää, muodon tajua. Voidaan myös sanoa, että lajien määrittäminen on eräänlaista salapoliisityötä, sillä pitää tietää mitä näytteistä etsii. Usein sukuun kuuluvia näytteitä löytyy kasvimuseoiden kokoelmista, tässä tapauksessa Annonaceae-heimon määrittämättömien kasviarkkien puolelta, jolloin kasvisukujen tuntomerkkien hallitseminen on tärkeää. Hyvät kasvinäytteet ovatkin lähtökohta ja edellytys tällaisen lajimäärityksen tekemiselle,” sanoo Leo, joka on sukua tutkiessaan käyttänyt hyödykseen myös 1800-luvulta peräisin olevia, erinomaisessa kunnossa säilyneitä näytteitä.

”Olen itse kerännyt osan näytteistä luonnonmetsistä Brasiliasta Rio de Janeiron lähistöltä ja Amazonasilta. Usein osa näytteistä on kuitenkin hyvin vanhoja eikä alkuperäisistä kasvustoista ole välttämättä enää tietoakaan. Sen vuoksi lajinmääritystyö pitää tehdä saatavilla olevien näytteiden avulla erittäin huolellisesti jokaista yksityiskohtaa katsoen.”

 

Laji – missä menee raja?

”Näytteistä on pystyttävä arvioimaan, että mikä on lajin muuntelun suuruus vai kertovatko havaitut erot näytteissä jo mahdollisesta toisesta lajista,” selventää Leo lajinmäärityksen ongelmakohtia. Asiaa voidaan siis karkeasti verrata siihen, että vaikka monelle tutut keto-orvokit (Viola tricolor) ovatkin kukkiensa värityksen mukaan erittäin vaihtelevan näköisiä, kuuluvat ne muilta ominaisuuksiltaan silti samaan lajiin.


Leon työhuone pursuaa kasvinäytteiden lisäksi kasvitieteen kirjallisuutta ja julkaisuja, joita hän tarvitsee tutkimuksensa avuksi. Leo sanookin, että hyvän tutkimuksen kannalta välttämättömimpiä asioita ovat hyvä kirjasto ja hyvät näytteet!

 

”Kun tutkittavasta aineistosta löytyy uusi laji, niin julkaistava lajikuvaus tehdään koko saatavilla olevasta aineistosta. Tästä aineistosta valitaan niin sanottu holotyyppi eli tyyppinäyte, joka on mahdollisimman edustava, kyseessä olevaa lajia ilmentävä näyte. Sen lisäksi valitaan isotyyppejä, eli näytteitä jotka ovat holotyypin duplikaatteja,” sanoo Leo, joka on Oxandra-suvun tutkimuksissaan julkaissut toistaiseksi yhden tieteelle uuden lajin, mutta aineistossa on kuvattavana vielä pari uutta lajia. Oxandra-suku pitää sisällään noin 30 lajia.

 

Tropiikki kiehtoo tutkijaa

Leo on valmistunut aikoinaan hortonomiksi Lepaan puutarhaopistosta. Valmistuttuaan hän pääsi töihin ensiksi Helsingin kaupungin Talvipuutarhaan Töölönlahden perukalle inventoimaan puutarhan kasveja. Pian sen jälkeen hänelle tarjottiin ylipuutarhurin viransijaisuutta Kaisaniemessä. Myöhemmin Leo kouluttautui Helsingin yliopistossa kasvitieteen lisensiaatiksi ja työskenteli monennäköisissä kurssiopettajan ja tutkijan tehtävissä. Uransa aikana Leo on tehnyt kasvien ja siementen keruumatkoja ja kenttätöitä muun muassa Tansaniassa, Kirgisiassa ja Brasilian Amatsoniassa.


Osan tutkimusnäytteistään Leo on kerännyt itse tropiikista! (Kuvat: Jani Järvi)

 

Miten kiinnostus trooppisia kasveja kohtaan alkoi?

”En ole koskaan ollut kamalan kiinnostunut Suomen kasvistosta, vaan eksoottiset kasvit kiehtoivat minua enemmän,” kertoo Leo menneitä muistellen. Hän sanoo lueskelleensa puutarhaopistossa Alfred Byrd Grafin laajaa Exotica-kirjaa, joka esitteli tropiikin ja subtropiikin huonekasvilajistoa ja sanoo haaveilleensa samalla, että pääsisi itsekin joskus ulkomaille keräämään kasveja.

Haaveet eivät jääneet pelkiksi haaveiksi, sillä nykyään Leo määrittää monipuolisen mielenkiintoisessa työssään myös itse keräämiään sademetsäpuiden näytteitä!

 

Kirjoitus on osa Luomuslaisen matkassa -blogisarjaa, jossa tutustutaan Luomuslaisten arkeen. Luomuksessa työskentelee kymmeniä ihmisiä monennäköisissä työtehtävissä ja kirjoitusten kautta blogin lukijat pääsevät kurkistamaan millaista työskentely Luonnontieteellisessä keskusmuseossa on. Sarjan viimeisessä osassa tutustutaan vielä jäkälätieteen parissa työskentelevään tohtorikoulutettavaan, joka hänkin tekee pääasiallisesti työtänsä Luomukseen kuuluvassa Kasvimuseossa!

Luomuslaisen matkassa: intendentti identifioi

3.9.2013
Jani K Järvi
Avainsanat: 

Tutkimus