LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Oravat kiikarissa – Mitä oravakonferenssissa tapahtui?

Yli viisikymmentä kansainvälistä oravatutkijaa kiipeilee kaatuneiden puunrunkojen yli Evon ikimetsässä. Oravia ei näy, mutta koskematon metsä on jo itsessään ainutlaatuinen kokemus monille. Mukana on tutkijoita eri puolilta maapalloa, niin Yhdysvalloista, Japanista kuin Intiastakin. Kaikki eivät ole osanneet varautua suomalaiseen kylmään kesään. Intiassa oravien tutkiminen on kuulemma huomattavasti hikisempää työtä.

Tutkijat ihastelivat myös muuta metsän elämää, esimerkiksi muurahaisia. Kuva: Varpu Pärssinen / LUOMUS

Pääsin seuraamaan Luonnontieteellisen keskusmuseon tutkijoiden järjestämää ICAS7-oravakonferenssia sivusta koko kesäkuun ensimmäisen viikon ajan. Ennen avajaisia mielessäni oli sama kysymys kuin monilla muillakin: riittääkö oravista puhuttavaa kokonaiseksi viikoksi?

Selvästikin riittää, sillä esitelmiä pidettiin konferenssin aikana yli neljäkymmentä. Suomalaiset tuntevat vain kaksi oravalajia, mutta maailmalla lajeja tunnetaan satoja. Konferenssissa keskityttiin puissa eläviin oraviin, joihin kuuluvat tavallisten oravien lisäksi muun muassa liito-oravat ja jotkin tikutakut, jotka vanhasta maaorava-nimestään huolimatta asuvat osan vuodesta myös puissa.

Evon metsälampien kauneus teki vierailijoihin vaikutuksen. Kuva: Varpu Pärssinen / LUOMUS

Konferenssissa oravia esiteltiin joka kulmasta: niiden käyttäytymistä ja liikkumista metsäpirstaleiden välillä tutkitaan niin pesäkameroilla kuin radiopannoillakin ja sukulaisuussuhteita selvitetään luiden ja dna:n avulla.  Tärkein oppini kuitenkin oli, että oravia voidaan myös käyttää mallilajina ilmastonmuutoksen ja metsäkadon aiheuttamista muutoksista eläimissä. Oravat ovat usein helppoja havaita ja niiden reitit voivat kertoa myös harvinaisempien metsien lajien liikkeistä metsäsaarekkeesta toiseen.

Liito-orava kurkisti pesästään iltahämärissä. Tämä yksilö löydettiin sen kaulassa olevan radiopannan avulla. Kuva: Varpu Pärssinen / LUOMUS

Suomessa ei osaisi kuvitella, että paikallinen oravamme on jossain myös uhanalainen. Britanniassa ja Irlannissa näin on kuitenkin käynyt, kun Amerikasta tuotu harmaaorava on syrjäyttänyt sen lähes täysin. Osa punertavan oravamme häviöstä johtuu harmaaoravan vahvemmasta kilpailukyvystä ja loisista, mutta myös metsien häviämisellä on osansa asiassa. Nyt harmaaoravat valtaavat alaa myös Italiassa. Ihmisten vastustus suloisten eläinten loukuttamisesta on jarruttanut tulokaslajin nopeaa hävittämistä.

Oravatutkijat olivat usein varustautuneet asianmukaisesti oravakuoseihin. Kuva: Varpu Pärssinen / LUOMUS

Vakavista aiheista huolimatta oravatutkijat osaavat suhtautua aiheeseensa myös huumorilla. Oravakuvia pystyi bongaamaan monien vaatteista tai muista tavaroista. Vaikka Evon metsästä ei oravia havaittu, löytyi Lammin biologisen aseman pihapuusta nuori orava jota moni ryntäsi innolla katsomaan. Konferenssin tieteellisyydestä huolimatta kukaan ei kiistänyt, etteivätkö oravat olisi myös hyvin söpöjä.

Puussa kiipeilevä "tavallinen" orava oli monelle eksoottinen havainto. Kuva: Varpu Pärssinen / LUOMUS

Konferenssissa esiteltiin oravatutkimuksen tuoreimpia tuloksia. Kuva: Varpu Pärssinen / LUOMUS

Tieteellisiä tutkimuksia esiteltiin myös postereiden avulla. Kuva: Varpu Pärssinen / LUOMUS

Oravakonferenssin osallistujat museon edessä. Kuva: Varpu Pärssinen / LUOMUS

Oravat kiikarissa – Mitä oravakonferenssissa tapahtui?

9.6.2015
Varpu Pärssinen
Avainsanat: 

Luomuksen blogiLuonnontieteellinen museoEläintiede