LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Sakura alkamassa – nyt hanamia viettämään!

Lunttasin Internetistä, että ”sakura” eli kirsikoiden kukinta on minkä tahansa runsaslajiseen Prunus-sukuun (kirsikat, luumut, tuomet) kuuluvan kasvin, mutta erityisesti japanilaisen Prunus serrulata -kirsikan, kukinta. ”Hanami”, kukkien katseleminen,  puolestaan on satoja vuosia vanha tapa käydä piknikillä kukkivan sakuran alla, kirsikan kukkia katselemassa.

Japanin Hokkaidon saarella sakura alkaa toukokuun alussa. Kumpulassa sakura näyttää tänä vuonna ajoittuvan toukokuun puolivälin jälkeen, viikolle 21.

Kumpulan 6,1 hehtaarin alueella kasvaa kymmeniä erilaisia Prunus-lajeja (ks. tekstin lopussa oleva luettelo).  Nyt 17.5.2013 kukassa ovat vasta ensimmäiset Prunukset. Rusokirsikka (Prunus sargentii 1994-447) kasvaa lähellä pääporttia ja on nuoressa, punaruskeassa lehdessä ja täydessä vaaleanpunaisessa kukoistuksessa.  Portin vieressä kasvavan kääpiömantelin (Prunus tenella ’Fire Hill’ 2009-453) punaiset kukat avautuvat pian ihailtaviksi.

Itäisen Pohjois-Amerikan osaston maassa lamoava lamohietakirsikka (Prunus pumila var. depressa 1984-59) on aloittanut valkoisen kukintansa. Miten aivan maassa voi olla jotain niin kaunista! Pystykasvuisessa hietakirsikassa (Prunus pumila 1989-425) on pienet, punaiset nuput ja kiiltotuomessa (Prunus serotina 1990-399) nuoret, punaruskeat lehdet ja hyvin pienet nuput. Amerikanluumun (Prunus americana 2006-215) heikompikin yksilö aikoo kukkia tänä keväänä!  Sekä läntisen että itäisen Pohjois-Amerikan pilvikirsikka (Prunus pensylvanica 1995-591 ja P. pensylvanica 2006-342) on isolla nupulla ja virginiantuomi (Prunus virginiana 1990-169 ja P. virginiana 1989-423) lehdessä ja isohkolla nupulla.

Japanin osaston hennon vaaleanpunakukkainen Prunus nipponica 1993-599 -kurilienkirsikka kukkii, mutta saman lajin ylempää vuoristosta, yläoroboreaalisesta vyöhykkeestä,  kotoisin oleva 1993-616 -alkuperä  on jo ohi kukkimassa. Vienokirsikat (Prunus maximowiczii 1993-529 ja 1993-575) ovat pienellä nupulla; koko nuppuinen kukkaterttu on mykkyrässä paksussa, avautuneessa silmussa.

Hedelmätarhassa ovat Kiinasta tuodun, määrittämättömän Prunus indet. 1994-970 -luumun ensimmäiset nuput  jo avautuneet, samoin ovat avautuneet imeläkirsikoiden (Prunus avium ’Gårdebo’ 2008-978 ja Prunus avium  ’Rosso’ 2008-979) pari ensimmäistä kukkaa.  Kirsikkaluumu eli myrobalaani (Prunus cerasifera ’Podarok St. Petersburg’ 2008-983) on isolla nupulla. Nupulla ovat myös hapankirsikka (Prunus cerasus ’Läti-Ledu madalkirs’ 2009-633) ja kirsikan perusrunkona käytettävä Prunus cerasus x canescens ’Gisela 5’ 2008-969 sekä luumut (Prunus domestica ’Kollektivnaja’ 1997-647, P. domestica ’Parikkalan Tummaluumu’ 2008-936,  P. domestica ’Viipurilainen Punaluumu’ 2008-985 ja P. domestica ’Virmaala’ 1997-646). Kohta hedelmätarha kukkii valkoisenaan!

Euroopan osaston veikselinkirsikka (Prunus mahaleb 1992-284) on täysin talviasussa, ei lehtiä, ei nuppuja. Ranskasta kotoisin olevan oratuomen (Prunus spinosa 1995-802) nuput ovat jo isot. Toinen oratuomikanta, temperaattisesta Bulgariasta kotoisin oleva Prunus spinosa 1999-85, on vielä talviasussa, mutta sen lumen alla talvehtineet tyvi- ja kantovesat ovat lehdessä. Torniolaisessa metsätuomessa (Prunus padus 1994-247) ja Suomi-lohkojen nuoressa metsätuomessa (P. padus subsp. padus 2010-943)on isot nuput.  

Isotuomipihlaja (Amelanchier spicata 1992-181) avasi Kumpulan valkoisen kukintakauden 2013:  kolme laajaa pensasta ovat täydessä kukassa.  Kohta on kukassa myös sirotuomipihlaja (Amelanchier laevis 1991-96).

 

Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan Prunukset 21.5.2013

Hortus etnobotanicus (hyötykasvien puutarha ja kartanoalue)

aprikoosi, imeläkirsikoita (makeakirsikoita), hapankirsikoita, amarellikirsikka, morellikirsikka, arokirsikka, kirsikan perusrunko, kirsikkaluumu (myrobalaani), luumuja ja kriikuna /202/, /203/, yhteensä 24 kasvikantaa

2009-0458 Prunus sargentii rusokirsikka /213/

1996-0396 Prunus tenella kääpiömanteli /217/

2009-0453 Prunus tenella ’Fire Hill’ kääpiömanteli /201/, /217/

 

Hortus geobotanicus (kasvimaantieteellinen puutarha)

Eurooppa (mukaan lukien Suomi; 5 taksonia, 8 alkuperää)

2005-0015 Prunus fruticosa arokirsikka (euroopankääpiökirsikka) /224/

1992-0284 Prunus mahaleb veikselinkirsikka /225/

1994-0247 Prunus padus metsätuomi /221/

1995-0802 Prunus spinosa oratuomi /225/

1996-0327 Prunus spinosa oratuomi /225/

1996-0445 Prunus spinosa oratuomi /225/

1999-0085 Prunus spinosa oratuomi /221/

Suomi

2010-0943 Prunus padus subsp. padus metsätuomi /228D, G, H/

 

Itäinen Pohjois-Amerikka (6 taksonia, 6 alkuperää)

2006-0215 Prunus americana amerikanluumu /236/

2006-0342 Prunus pensylvanica pilvikirsikka /234/

1989-0425 Prunus pumila hietakirsikka /236/

1984-0059 Prunus pumila var. depressa lamohietakirsikka /236/

1990-0399 Prunus serotina kiiltotuomi /232/

1989-0423 Prunus virginiana virginiantuomi /233/

 

Läntinen Pohjois-Amerikka (5 taksonia, 10 alkuperää)

2008-0388 Prunus nigra hurmeluumu /243/

1995-0591 Prunus pensylvanica pilvikirsikka /246/

1995-0732 Prunus pensylvanica pilvikirsikka /244/

1990-0169 Prunus virginiana virginiantuomi /241/

1995-0653 Prunus virginiana var. demissa virginiantuomi /246/

1982-1718 Prunus virginiana var. melanocarpa virginiantuomi /241/

1995-0558 Prunus virginiana var. melanocarpa virginiantuomi /242/

1995-0588 Prunus virginiana var. melanocarpa virginiantuomi /242/

1995-0636 Prunus virginiana var. melanocarpa virginiantuomi /245/

1995-0652 Prunus virginiana var. melanocarpa virginiantuomi /245/

 

Kaukoitä (6 taksonia, 8 alkuperää)

2008-0089 Cerasus tianshanica tianshaninkirsikka /258/

2009-0902 Cerasus tianshanica tianshaninkirsikka /258/

2008-0135 Padus avium var. asiatica (tuomi) /256/

2009-0799 Prunus armeniaca aprikoosi /258/

2009-0805 Prunus cerasifera subsp. divaricata (kirsikkaluumu) /257/

1994-1113 Prunus maackii tuohituomi /253/

2008-0107 Prunus maackii tuohituomi /251/

1994-0933 Prunus padus metsätuomi /252/

 

Japani (3 taksonia, 5 alkuperää)

1993-0529 Prunus maximowiczii vienokirsikka /263/

1993-0575 Prunus maximowixzii vienokirsikka /263/

1993-0599 Prunus nipponica (kurilienkirsikka) /261/

1993-0616 Prunus nipponica (kurilienkirsikka) /262/

1993-0654 Prunus ssiori sahalinintuomi /262/

 

Sakura alkamassa – nyt hanamia viettämään!

17.5.2013
Paula-Ma Havas-Matilainen
Avainsanat: 

Luomuksen blogi