LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Avustettu leviäminen haastaa luonnonsuojelulain

13.2.2015
Laura Hiisivuori

Tuoreessa tutkimuksessa pohditaan oikeudellisesta näkökulmasta, miten nykyiset eliölajien suojelukeinot toimivat ilmastonmuutoksen muuttaessa lajien elinympäristöjä.

Ilmastonmuutos muuttaa eläin- ja kasvilajien elinympäristöjä. Lajit voivat joko sopeutua näihin muutoksiin tai siirtyä sopivammille alueille. Nykyinen ilmastonmuutos on kuitenkin niin nopeaa, etteivät kaikki lajit ehdi sopeutua tai muuttaa. Lisäksi leviäminen uusille alueille saattaa olla vaikeaa, sillä ihminen vaikeuttaa sitä rakentamalla vaikeasti ylitettäviä esteitä kuten teitä, kaupunkeja tai peltoja. Jos sopeutuminen tai siirtyminen on mahdotonta, niin lajia uhkaa sukupuutto, jolloin osa korvaamattomasta luonnon monimuotoisuudesta häviää.

Ilmastonmuutoksen arvioidut ja jo koetut vaikutukset ovat herättäneet ajatuksen siitä, että ihmiset voisivat auttaa lajeja siirtymään sopivammille alueille. Lajeja siis siirrettäisiin sellaisille alueille, joille ne olisivat luontaisesti siirtymässä, mutta joille ne eivät itse ehdi tai eivät pysty siirtymään. Esimerkiksi monet kasvit ja simpukat leviävät hitaasti, toisaalta nopeastikin lentävä perhonen ei pysty ylittämään leveitä autoteitä tai pyy siirtymään laajojen hakkuuaukkojen toiselle puolelle.

Avustetun leviämisen määritelmän mukaan siirrettävän lajin tulisi olla uhanalainen nimenomaan ilmastonmuutoksen vuoksi ja siirto tehdä luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.

Eliölajien aktiivinen siirtäminen herättää biologisten ja eettisten kysymysten lisäksi myös oikeudellisia kysymyksiä. Juuri julkaistussa tutkimuksessa pohditaan avustetun leviämisen suhdetta luonnonsuojelulain käsitteisiin.

Tällä hetkellä voimassa oleva luonnonsuojelulain käsitteistö pohjautuu vahvasti ajatukseen, että luonto ja siinä elävät eliölajit pysyvät paikoillaan ja muuttumattomina. Esimerkiksi luonnontilaisuuden ja alkuperäisyyden vaatimukset vaikeuttavat aktiivista siirtämistä.

Näyttäisi siltä, että avustettu leviäminen sopisi luonnonsuojelulainsäädännön tavoitteisiin ja strategioihin. Ongelmallista on kuitenkin se, että siirretyt lajit olisivat lain näkökulmasta vierasperäisiä, vaikka tosiasiassa tarvitsevat suojelua. Oikeudellisia käsitteitä olisi siis syytä uudistaa sitä mukaan kun biologinen ymmärrys lisääntyy.

Lue lisää: Avustettu leviäminen

Luonnonsuojelualueet eivät välttämättä takaa tulevaisuudessa riittävää turvaa luonnon monimuotoisuudelle. (Kuva: Elina Vaara)

Avainsanat: 

UutisetTiedoteLajitieto