LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Iin Haminan hautausmaa kertoo sopeutumisesta ympäristöön

8.6.2017
Maria Lahtinen

Iin Haminan hautausmaan vainajan hammas (© Maria Lahtinen)

Pohjois-Suomessa Iijoen rannalla sijaitseva Iin Haminan keskiaikainen hautausmaa löytyi aikoinaan sattumalta. Tuore tutkimus selvitti vainajien hampaiden isotooppikoostumuksia. Kävi ilmi, että 1400- ja 1500 -lukujen väestö selvisi Iissä pienestä jääkaudesta huolimatta.

Iin Haminan hautausmaa paljastui putkityömaan aikana vuonna 2009, jonka jälkeen alueella kaivettiin Titta Kallio-Sepän johdolla. Kaivausten perusteella alueelle on haudattu ainakin 290 ihmistä.

Hautausmaa ajoitettiin esineiden ja radiohiilianalyysien perusteella 1400 ja 1500 -luvuille. Tällöin Suomessa vallitsi pieneksi jääkaudeksi sanottu poikkeuksellisen kylmä ilmastojakso.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa mitattiin yhdentoista henkilön hampaiden kollageenistä typen ja hiilen isotooppikoostumuksia. Hammasluun pienistä osanäytteistä tehdyt mittaukset kertovat ruokavaliosta, jota henkilö on eläessään syönyt.

Isotooppikoostumuksista nähdään, mikäli henkilön ruokavalio on vaihdellut tai jos hän on kokenut pitkäaikaista fyysistä stressiä kuten nähnyt nälkää tai sairastanut. Isotoopit kertovat fysiologisesta stressistä, koska stressitekijät, kuten ravinnonpuute, vaikuttavat typen isotooppikoostumukseen, joka puolestaan on havaittavissa ihmisen henkilökohtaisesta hammasarkistosta.

Tutkimusaineistossa havaittiin näitä stressimerkkejä ainoastaan yhdellä yksilöllä, jonka ruokavalio oli muihin verrattuna poikkeuksellinen.

Iin Haminan hautausmaan vainajan alaleuka (© Maria Lahtinen)Tutkimuksen perusteella voitiin päätellä, että Iin Haminassa oli todennäköisesti jokin tapa selvitä, vaikka näiden vuosisatojen aikana ilmasto oli kylmempi kuin nykyisin.

– Pääosin Ihmisten ruokavalio pysytteli samankaltaisena vuodesta toiseen, varhaislapsuudesta aina aikuisuuteen asti, eikä typen isotoopisuhteen yllättäviä muutoksia havaittu. Eli tuon ajan Iijokiseudulla oli jokin keino selvitä kylmästä ilmastosta huolimatta, sanoo tutkija Maria Lahtinen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta, joka on osa Helsingin yliopistoa.

Yhden henkilön isotooppikoostumuksen vaihtelu kertoi mahdollisesti ravinnonpuutteesta, mutta tämän henkilön ravinto oli muutenkin poikkeuksellinen suhteessa muihin tutkittaviin henkilöihin.

Tutkimus julkaistiin erittäin arvostetussa Radiocarbon-lehdessä.

Lisätietoa:

Maria Lahtinen, FT, tutkimuskoordinaattori, Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS, Helsingin yliopisto, 045 679 4940, maria.lahtinen@helsinki.fi

Alkuperäisartikkeli Radiocarbon-lehdessä: Isotopic Evidence for Environmental Adaptation in Medieval Iin Hamina, Northern Finland

Avainsanat: 

UutisetTutkimusLuut kertovatTiedeuutisetTiedoteAjoitukset ja isotoopit