LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Meteoriitit – kaukaiset kulkijat -näyttely Observatoriossa

12.1.2015
Laura Hiisivuori

Meteoriitit – Kaukaiset kulkijat -näyttely on esillä Helsingin observatoriossa. Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen ja Observatorion yhteistyönä toteutetussa näyttelyssä pääsee tutustumaan Suomeen pudonneisiin meteoriitteihin ja niiden värikkäisiin löytötarinoihin, kansallisaarteisiimme. Näyttely on avoinna huhtikuun loppuun.

Kotimaastamme on löydetty yhteensä 13 meteoriittia. Observatoriolla kävijä kohtaa esimerkiksi näytteen Bjurbölen meteoriitista, joka pudotessaan vuonna 1899 sai eteläsuomalaiset luulemaan maailmanlopun tulleen. Esillä on myös valikoituja ulkomaisia näytteitä, muiden muassa Venäjälle vuonna 2013 pudonneesta Tšeljabinskin meteoriitista ja kuuluisasta Arizonan meteoriittikraatterin synnyttäneestä Canyon Diablo -meteoriitista.

Meteoriitit ovat kivestä, kivi-raudasta tai raudasta muodostuneita Aurinkokuntamme pienkappaleita. Meteoriittiainesta osuu Maan ilmakehään päivittäin satoja tonneja – onneksi suurelta osin pieninä hitusina. Maapallon ilmakehään osuessaan meteori kuumenee ja aiheuttaa näyttävän valoilmiön, tähdenlennon. Useimmat meteoriitit ovat irronneita asteroidien osia, mutta myös muilta isommilta taivaankappaleilta on päätynyt kappaleita meteoriitteina Maahan asti. Näyttelyssä pääseekin ihastelemaan myös punaiselta naapuriplaneetaltamme Marsista ja omasta kiertolaisestamme Kuusta peräisin olevia meteoriitteja.

Sen lisäksi, että meteoriitit ovat kiehtovia, ne ovat myös tieteellisesti arvokkaita. Ne kantavat mukanaan tietoa Aurinkokunnan koostumuksesta sen varhaisilta syntyajoilta. Meteoriittien avulla on voitu myös määrittää Aurinkokunnan ja maapallonkin ikä. Suomen tähän asti viimeisin meteoriittilöytö on vuonna 1974 tunnistettu Orimattilan meteoriitti. Milloin löytyykään seuraava?

Näyttely on esillä Helsingin observatoriossa, joka on osa Helsingin yliopistomuseota. Näyttely on auki 8.1.2015-30.4.2015.

Kopernikuksentie 1, 00130 Helsinki. Avoinna: ti–ke 12–16, to 12–20, pe–su 12–16. Pääsyliput: 2/4/6 e.

https://www.sttinfo.fi/data/images/00352/51d0f9a4-e367-4324-8bd5-fe7acf22772e-main_image.JPG

Avainsanat: 

UutisetMineraalikabinetti