LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Muutoksia aukioloajoissa – tervetuloa jälleen 2015!

19.12.2014
Laura Hiisivuori

Luonnontieteellinen museo

Luonnontieteellinen museo on avoinna toukokuun loppuun saakka tiistaista perjantaihin klo 9–16, viikonloppuisin klo 10–16.

Yleisön pyynnöstä myöhensimme torstain pidennettyä aukioloa tunnilla klo 19 saakka. Joka kuukauden ensimmäisenä torstaina museoon on vapaa pääsy klo 17–19.

Tarkemmat tiedot ja poikkeukselliset aukioloajat löydät osoitteesta www.luomus.fi/museo

 

Kaisaniemen kasvitieteellistä puutarhaa remontoidaan

Kaisaniemen puutarhan kasvihuoneet ovat huolto- ja kunnostustöiden vuoksi tammi–maaliskuussa avoinna ainoastaan viikonloppuisin. Lauantaisin ja sunnuntaisin kasvihuoneisiin ja Palmusalin kiinnostavaan evoluutiopolkuun voi tutustua klo 10–16. Poikkeusaukioloaika päättyy maaliskuun lopussa.

Kaisaniemen ulkopuutarhassakin eletään uudistusten aikaa. Systemaattisen eli kasvien sukulaisuussuhteisiin perustuvan puutarhan pohja valmistui marraskuussa. Evoluutiopuuksi nimettyyn kokonaisuuteen ryhdytään istuttamaan kasveja kevät-kesällä 2015.

Muilta osin ulkopuutarhaan voi tutustua päivittäin 9–20. Kannattaa kuitenkin tarkistaa verkkosivuiltamme mahdolliset poikkeukset! Remontin etenemisen yhteydessä osia puutarhasta voidaan joutua sulkemaan väliaikaisesti.

Tarkemmat tiedot ja poikkeukselliset aukioloajat löydät osoitteesta www.luomus.fi/kaisaniemi

Avainsanat: 

TiedoteUutiset