LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Suomalainen kalatiira löytyi Argentiinasta

23.3.2016
Laura Hiisivuori

Suomalaisissa kalatiiroissa on jotain poikkeuksellista. Tuoreimpana pari viikkoa sitten Luomuksen rengastustoimistoon saapunut ilmoitus: Suomessa rengastettu kalatiira on havaittu helmikuussa 2016 Buenos Airesissa Argentiinassa – yli 13 000 kilometrin päässä synnyinseudultaan.

Ennen tätä Argentiinaan seikkaillutta kalatiiraa tavattiin vuonna 1997 Kuopiossa rengastettu tiira Kaakkois-Australiassa. Kaiken lisäksi vuosi takaperin uutisoitiin, että suomalainen kalatiira on saavuttanut tiirojen ikäennätyksen.

Paikalliset rengastajat olivat pyydystäneet Argentiinaan muuttomatkallaan päätyneen kalatiiran ja lisänneet sille argentiinalaisen renkaan sekä oranssin jalkalipun, jonka avulla lintu voidaan helposti tunnistaa. Jos siis kesämökin kallioluodolle ilmestyy ensi kesänä pesimään kalatiira, jolla on oranssi lippu koivessaan, niin havainnostaan voi ilmoittaa rengastustoimistoon.

Kyseessä on ensimmäinen Argentiinasta löydetty Suomessa rengastettu lintu. Aiemmin Brasiliasta on löydetty muutama suomalainen rengastettu merikihu ja Trinidadista kala- tai lapintiira. Muita suomalaisrengastuksia Etelä-Amerikasta ei ole löydetty.

Euroopassa rengastettuja kalatiiroja on aiemmin löydetty Etelä-Amerikasta 27 yksilöä, joista kolme Argentiinasta ja 24 Brasiliasta. Nämä linnut ovat olleet kuitenkin lähtöisin Länsi-Euroopasta. Nyt Argentiinassa tavattu suomalainen kalatiira on ensimmäinen, joka on rengastettu Pohjoismaissa ja löydetty Etelä-Amerikasta. Läntisimmät suomalaiset kalatiirat on tähän saakka löydetty Azorien saaristosta.

Argentiinasta tavoitetun kalatiiran oli Henri Selin rengastanut poikasena Kirkkonummella heinäkuussa 2013.

Lisätietoja:

Suunnittelija Markus Piha, Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, Helsingin yliopisto, markus.piha@helsinki.fi, 02941 28626

Intendentti Jari Valkama, Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, Helsingin yliopisto, jari.valkama@helsinki.fi, 050 5820572

Kuvan kalatiira ei ole sama yksilö, joka löydettiin Argentiinasta (kuva: Jarkko Santaharju)

Avainsanat: 

UutisetRengaslöydötTiedote