Suomen tunturipaljakan ja tunturikoivikon tyyppilajit ovat taantuneet viimeisen 15 vuoden aikana. Seitsemän yleisen tunturilajin kannankehitykset on yhdistetty indikaattoriksi, joka osoittaa pesimäkantojen pienentyneen arviolta kolmanneksella vuosina 1996–2010. Yksittäisistä lajeista niittykirvinen ja urpiainen ovat taantuneet merkitsevästi, ja myös sinirinnan, kivitaskun ja järripeipon kannankehitys näyttää alakuloiselta.

- Suuntaus on huolestuttava. Seuraavaksi tarkoituksenamme on selvittää yhdessä ruotsalaisten ja norjalaisten kollegoiden kanssa koskeeko tunturilintujen väheneminen koko Fennoskandian aluetta, kertoo Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.

- Tilanne tarkentuu toivottavasti jo lähikuukausina kun saamme vuosien 2011 ja 2012 laskentatulokset analysoitua, Lehikoinen jatkaa.

Tunturilintujen vähenemisen syyt eivät ole selvillä. Valtaosa tunturialueista on suojelualueita, joissa ihmisvaikutus on vähäistä. Taantuman taustalla voi kuitenkin olla esimerkiksi ilmastonmuutos. Muualla maailmassa lajien levinneisyyksien on jo nyt osoitettu siirtyvän kohti napa-alueita ja vuorenrinteitä ylöspäin ilmastonmuutoksen myötä. On siis mahdollista, että tunturilintujen väheneminen on merkki niille sopivien ilmasto-olojen pitkäaikaisesta heikkenemisestä myös Suomen Lapissa.

Tiedot perustuvat Luonnontieteellisen keskusmuseon koordinoimiin lintulaskentoihin. Tunturilintuindikaattori löytyy luonnon monimuotoisuudesta kertovalta www.luonnontila.fi -sivustolta.

Lisätietoja:
Aleksi Lehikoinen, intendentti, Luonnontieteellinen keskusmuseo, 050-3182340, aleksi.lehikoinen@helsinki.fi

Tunturilintuindikaattori: www.luonnontila.fi/fi/indikaattorit/tunturit/tu5-tuntureiden-pesimalinnut

Luonnontieteellisen keskusmuseon linnustonseurannan verkkosivut: www.luomus.fi/seurannat/linnut.htm

Upean värisen sinirnnan laulu on erittäin vivahteikasta ja pulppuilevaa lavertelua, jossa on paljon matkintoja. Tyypillinen ääni on puolestaan kova naksaus, jota on sattuvasti verrattu löysän lipputangon narun läpsynnästä syntyvään ääneen (© Jari Peltomäki)

Onko maassamme kotoperäisiä lajeja? Miten bio-osuusmääritykset liittyvät ilmastonmuutokseen? Entä lintujen rengastus? Voiko Antarktiksen aikakirjoista olla iloa tulevaisuuden tulkinnassa? Mitä luonnontieteelliset näyttelyt kertovat luonnon monimuotoisuudesta? Vastauksen näihin ja moniin muihin kertovat Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomuksen asiantuntijat. Lisäbonuksena 22.5. voi tutustua kiroilevan siilin näkemyksiin luonnon monimuotoisuudesta.

Alla Luomukseen liittyvää ohjelmaa, nouki omasi!
Tiedekulman koko ohjelma löytyy: www.helsinki.fi/tiedekulma.

LUOMUS – ohjelma
MAANANTAI 21.5.
11.30–12.00
Tunnetko maksasammalen – maailman vanhimman kasvin?
Intendentti Sanna Laaka-Lindberg & intendentti Xiaolan
He, Luomus.

12.00–12.45
Petolinnut – miten niillä menee?
Tiedottaja Laura Hiisivuori haastattelee tohtorikoulutettava
Heidi Björklundia ja museomestari Juha Honkalaa, Luomus.

12.45–13.15
Marokko suomalaisen perhostutkijan silmin – onko meillä
opittavaa? Museomestari Jaakko Kullberg, Luomus.

TIISTAI 22.5.
11.30–12.00
Onko Suomessa kotoperäisiä lajeja?
Yli–intendentti Jyrki Muona, Luomus.

12.00–12.30
Monimuotoisuus näkyväksi näyttelyillä.
Tiedottaja Laura Hiisivuori haastattelee näyttelynrakentajia, Luomus.

15.00–18.00
Sarjakuvataiteilijat Milla Paloniemi ja Anni Nykänen: Kiroilevan
siilin ja hulvattoman Mummon luojat hahmottelevat
yhteistyössä yleisön kanssa monimuotoisia eläimiä.
Luomus.

KESKIVIIKKO 23.5.
15.30–16.00
Onko malaria palaamassa Suomeen?
Intendentti Larry Huldén, Luomus.

16.00–16.30
Kalisevia luita museon kellareissa – todisteita monimuotoisuudesta
Museoavustaja Janne Granroth, Luomus.

16.30–17.00
Kasvitieteelliset puutarhat monimuotoisuutta suojelemassa
Ylipuutarhuri Pertti Pehkonen, Luomus.

TIISTAI 29.5.
11.30–12.30
Tiede harrastuksena – miten osallistua havainnoimalla?
Tietotekniikka-asiantuntija Hanna Koivula, Luomus.
Baltic Diversity – Itämeren alueen havaintoportaali on pian
täällä; Tiedesihteeri Eija-Leena Laiho, Luomus.

12.30–13.00
Lintujen rengastuksella ilmastonmuutoksen kimppuun
Suunnittelija Markus Piha, Luomus.

KESKIVIIKKO 30.5.
11.30–12.00
Global Plants Initiative – kansainvälinen hanke tuo tyyppinäytteet
verkkoon; Museomestari Ari Taponen, Luomus.

12.00–12.30
Bio-osuusmäärityksillä ilmastonmuutoksen kimppuun
Laboratorion johtaja Markku Oinonen, Luomus.

12.30–13.00
Mikä tämä on? – etiketin kertomus 1800–luvun alkuvuosilta;
Museomestari Ari Taponen, Luomus.

15.30–16.00
Antarktiksen aikakirjat: meteoriitteja, magmapurkauksia ja mannerliikuntoja
Yli-intendentti Arto Luttinen, Luomus.

16.00–16.30
Hämähäkkiakvarellit tieteen apuvälineenä 1800–luvulla
Museomestari Ritva Talman, Luomus.

16.30–17.00
Lintujen satelliittiseuranta; Yli-intendentti Jari Valkama,
Luomus.

PERJANTAI 1.6.
11.30–12.00
DNA-viivakoodit – metodi, missio ja mahdollisuudet
Tohtorikoulutettava Mari Kekkonen, Luomus.

12.00–12.30
Näin kuvasin liitukautisen varaanin
Tohtorikoulutettava Aino Tuomola, Luomus.

12.30–13.00
Silmillä vai ilman – sokeuden evoluutio juoksujalkaisilla
Tutkijatohtori Varpu Vahtera, Luomus.

15.30–16.00
Tulivuorten rooli elämän historiassa
Tutkijatohtori Jussi Heinonen, Luomus.

16.00–16.30
Hyönteiset lääkkeenä – lääkinnällisen käytön evoluutio
Tohtorikoulutettava Marianna Teräväinen, Luomus.

16.30–17.00
Mitä meripihka kertoo Itämeren evoluutiosta?
Yli-intendentti Jyrki Muona, Luomus.

Muista lisäksi:
Viherkatot ovat esillä läpi vihreiden viikkojen. Tarkempi ohjelma:
Visioi viherkattoja ja tapaa tutkija Tiedekulmassa 14.5.–2.6.

Vihreän vyöhykkeen 14.5.–2.6. sisällöt on koottu monen toimijan yhteistyönä ja Luomuksen ohjelma jatkuu itse asiassa kesäkuun ensimmäisellä viikolla, jonka teemana on globaalimuutos.

Helsingin yliopisto tuo huippututkimuksen kaikkien kaupunkilaisten ulottuville ja keskusteltavaksi avaamalla Tiedekulman Helsingin ydinkeskustaan World Design Capital Helsinki 2012 -vuoden ajaksi.

Tiedekulmaan jokainen on tervetullut kyselemään, kuuntelemaan, katselemaan ja kokemaan!
Tiedekulma www.helsinki.fi/tiedekulma
Aleksanterinkatu 7, avoinna ma–pe klo 10–20 ja la klo 11–15

Helsingin yliopisto www.helsinki.fi/yliopisto
Luonnontieteellinen keskusmuseo www.luomus.fi

Milla Paloniemi ja Anni Nykänen piirtävät yhdessä yleisön kanssa monimuotoisia eläimiä 22.5. (© Milla Paloniemi)

Tervetuloa mukaan!

Ohjelma:
TIISTAI 22.5.
KANSAINVÄLINEN BIODIVERSITEETTIPÄIVÄ

11.30–12.00
Onko Suomessa kotoperäisiä lajeja?
Yli-intendentti Jyrki Muona kertoo kotoperäisistä lajeistamme ja niiden suojelusta.

12.00–12.30
Monimuotoisuus näkyväksi näyttelyillä.
Tiedottaja Laura Hiisivuori haastattelee näyttelynrakentajia, jotka kertovat miten luonnontieteellisiin näyttelyihin voidaan rakentaa monimuotoisuus näkyväksi.

15.00–18.00
Sarjakuvataiteilijat Milla Paloniemi ja Anni Nykänen: Kiroi­levan siilin ja hulvattoman Mummon luojat hahmottelevat yhteistyössä yleisön kanssa monimuotoisia eläimiä. Tule piirtämään oma eläimesi!

Läpi päivän: 10.00–19.00
WDC HELSINKI 2012: Visioi unelmiesi viherkatto.
Viherkatot ovat oiva tapa luoda monimuotoisuuden keitaita karuun kaupunkiympäristöön. Millainen olisi sinun monimuotoinen viherkattosi? Yrittäisitkö ylläpitää uhanalaisia kalkinsuosijalajeja tai luoda upean kukkakedon, joka houkuttelee perhosia? Tervetuloa unelmoimaan oma kattosi!

Lisätietoa
Tiedekulmaan jokainen on tervetullut kyselemään, kuuntelemaan, katselemaan ja kokemaan!
Tiedekulma www.helsinki.fi/tiedekulma
Aleksanterinkatu 7, avoinna ma–pe klo 10–20 ja la klo 11–15

Luonnontieteellinen keskusmuseo www.luomus.fi
Helsingin yliopisto www.helsinki.fi/yliopisto
LUMONET – luonnon monimuotoisuuden tietopankki www.ymparisto.fi/lumonet
Tiedottaja Laura Hiisivuori, Luonnontieteellinen keskusmuseo, p. 09 191 28804

Monimuotoinen luonto? (© Milla Paloniemi)

Tuolloin paikalla ovat Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomuksen tohtorikoulutettavat Elina Vaara ja Maria Hällfors, jotka tutkivat kasvien avustettua leviämistä niin ekologiselta kuin juridiselta kannalta.

Avustettu leviäminen tarkoittaa kasvilajin siirtämistä ihmisvoimin luontaisen levinneisyysalueensa ulkopuolelle alueen käytyä ilmastonmuutoksen myötä kelvottomaksi. Lajit eivät joko pysty siirtymään itse vaikkapa alueiden pirstoutumisen myötä – laajojen peltojen tai valtavien kaupunkien ylittäminen saattaa olla kasville ylivoimainen tehtävä. Toisaalta ilmasto lämpenee tällä hetkellä niin nopeasti, etteivät hitaasti liikkuvat kasvit – siemenet esimerkiksi lentävät tuulen mukana – ehdi omatoimisesti siirtyä sopiville alueille.

Avustettu leviäminen on kiistanalainen uhanalaisten kasvien suojelukeino, ja se herättää kiivastakin keskustelua. Mistä voimme tietää, ettei siirretystä kasvista tule ongelmaa uudella alueella? Miten päätämme, mitkä lajit siirretään ja minne? Onko ylipäätään oikein puuttua luonnon kiertokulkuun?

Tervetuloa keskustelemaan!

Avustetun leviämisen tutkimus on osa WDC Helsinki 2012 Globaalimuutoshanketta.

Tiedekulma
Aleksanterinkatu 7, Helsinki
16.5. 12.00–17.00 WDC HELSINKI 2012: Tutkijat työssä!
Tule tapaamaan avustetun leviämisen tutkijoita; tohtorikoulutettavat
Elina Vaaraa ja Maria Hällforsia. Globaalimuutoshanke

Lisätietoa
Globaalimuutos -hanke: www.helsinki.fi/henvi/yvv/WDC_Globaalimuutos
Luonnontieteellinen keskusmuseo www.luomus.fi
Helsingin yliopisto www.helsinki.fi/yliopisto
Tiedekulma: www.helsinki.fi/tiedekulma
Tiedottaja Laura Hiisivuori, Luonnontieteellinen keskusmuseo, p. 09 191 28804

Ruijanesikko (Primula nutans) elää maassamme lähinnä Perämeren rannoilla. Tämä uhanalainen laji on toimii esimerkkinä siirtokokeessa, joka on osa Maria Hällforsin väitöstutkimusta. Esikkoa siirrettiin Helsingin leveyksille Kumpulan kasvitieteelliseen puutarhaan ja Pohjois-Norjaan, lisäksi verrokkiryhmää kasvatetaan Oulun kasvitieteellisessä puutarhassa luontaisen esiintymisalueen lähitienoolla. Tarkemmin ruijanesikkotutkimukseen pääsee tutustumaan tulevana kesänä Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa. (Kuva: Estormiz; Public domain-lisenssi)

Viherkatto on tulevaisuuden juttu. Kaupungistuva maailma tarvitsee vihreää. Ei pelkästään kaupunkikuvan kaunistamiseksi, vaan myös ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvän sadeveden hallintaan, ilmansaasteiden suodattamiseen ja meluongelmien torjumiseen. Viherkatot leviävät vauhdikkaasti maailmalla ja ovat kipuamassa myös suomalaisille katoille.

Viides ulottuvuus – viherkatot osaksi kaupunkia -tutkimus on uraauurtava hanke, jonka tavoitteena on kehittää kotimaisiin oloihimme paras mahdollinen viherkattoratkaisu. Hanketta vetää tutkija dosentti Susanna Lehvävirta.

Visioi unelmiesi viherkatto!
Kasvaako katollasi omenapuu tai voiko siellä viljellä yrttejä? Onko se kaunis vehreä (ja aidattu) leikkitila lapsille? Vai löytyykö sieltä turvapaikka maamme uhanalaisille niittykasveille?

Tervetuloa visioimaan unelmiesi viherkatto Helsingin yliopiston Tiedekulmaan (Aleksanterinkatu 7)! Ideoillasi voit vaikuttaa kaupunkidesigniin yhdessä viherkattotutkijoiden kanssa.

Viherkatoista unelmoidaan:
Ti 15.5. klo 10.00–17.00
Ke 16.5. klo 10.00–20.00
Ma 21.5. klo 11.00–18.00
Ti 22.5. klo 10.00–19.00
Ke 23.5. klo 10.00–19.00
Ke 30.5. klo 10.00–19.00
To 31.5. klo 10.00–19.00
Pe 1.6. klo 10.00–16.00

Tapaa tutkija, joka kiipeää katolle!
Ti 15.5. klo 12–16 voit tulla jututtamaan viherkattotutkija Susanna Lehvävirtaa. Lehvävirralta voit kysellä, mitä kaikkea kattojen ja jopa seinien viherryttämiseen liittyy!

Ma 21.5. klo 15.30–16.00 Susanna Lehvävirta pitää myös tietoiskun Viherkatoista. Tietopläjäyksen jälkeen paikalla on tutkijoita, joita voi myös jututtaa aiheen tiimoilta.

Ke 30.5. klo 16.00–19.00 Tiedekulmassa päivystää tohtori Ferenc Vilisics, joka on selvittänyt millaisia hyönteisiä ja muita maaperän ötököitä pääkaupunkiseudun viherkatoilla asustaa.

Tule, näe ja kosketa – pala viherkattoa Tiedekulmassa 14.5.–2.6.2012
Viherkatot valtaavat Helsingin yliopiston Tiedekulman Vihreä vyöhyke -teeman ajaksi.

Lisätietoa
Viides ulottuvuus – viherkatot osaksi kaupunkia www.luomus.fi/viherkatot
Luonnontieteellinen keskusmuseo www.luomus.fi
Helsingin yliopisto www.helsinki.fi/yliopisto
Tiedekulma: www.helsinki.fi/tiedekulma
Tiedottaja Laura Hiisivuori, Luonnontieteellinen keskusmuseo, p. 09 191 28804

Kesällä 2011 tutkijat kartoittivat pääkaupunkiseudun viherkatot – tässä ruoditaan Linnanmäen vesitornin kasvilajistoa (kuva: Nina Ala-Fossi)

Kesällä 2011 käynnistetty suomalaisten mehiläishaukkojen satelliittiseurantaprojekti on paljastanut aiemmin tuntemattoman kevätmuuttoreitin Afrikan sisällä. Parhaillaan koti-Suomeen palaavista viidestä satelliittihaukasta kolme ei aloittanut muuttoaan Keski-Afrikan länsiosissa talvehtimisalueiltaan suoraan pohjoiseen. Oletetun reitin sijasta kaikki kolme suuntasivat itäkoilliseen kohti Eritreaa Sudanin ja Etelä-Sudanin rajaseutua pitkin ennen kuin käänsivät pohjoiseen Egyptiin päin.

Kolmikon ainoa koiras – Joukoksi nimetty haukka – lensi ensin noin 3000 km itään ennen kuin suuntasi lopulta kohti pohjoista. Ilmeisesti näinkin pitkä kiertotie kannattaa, koska sitä seuraten linnut pystyvät lentämään Siinain niemimaan ja Israelin kautta Eurooppaan ja näin välttämään vaarallisen Välimeren ylityksen.

Joukon ja neljän muun aikuisen mehiläishaukan kevätmuuttoa Suomeen sekä viiden nuoren linnun kesäoleskelua Afrikassa voi parhaillaan seurata Luonnontieteellisen keskusmuseon Internet-sivuilla osoitteessa www.luomus.fi/elaintiede/mehilaishaukat.

Satakunnan Laviasta kotoisin oleva mehiläishaukka Jouko paljasti uuden muuttoreitin. Kuva: Ari Rantamäki

Lisätietoja:
Patrik Byholm (patrik.byholm@novia.fi), puh. 050-3466865
Jari Valkama (jari.valkama@helsinki.fi), puh. 09-191 28849

Kuva median käyttöön. www.luomus.fi/users/tiedotus/kuvia_medialle/haukka. Kuva: Ari Rantamäki; lähde mainittava kuvan yhteydessä.

Suomalaiset ja ruotsalaiset havaitsivat japanilaisen luurankokatkan (Caprella mutica; engl. Japanese skeleton shrimp) samoihin aikoihin Itämeren rajavesillä. Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon tutkijat Mikhail Daneliya ja Hanna Laakkonen julkaisivat havainnon Marine Biodiversity Records -lehdessä.

Alkuaan Ohotan- ja Japaninmereltä peräisin olevaa luurankokatkalajia löytyi Kattegatin ja Skagerrakin rajalla sijaitsevasta Lysekilin satamasta Länsi-Ruotsista. Tämä pieni, suurimmillaan parisenttinen äyriäinen on levittäytynyt ihmisen mukana paitsi Eurooppaan, myös Pohjois-Amerikkaan ja Uuteen Seelantiin.

Japanilaisen luurankokatkan vaikutuksista uusissa ympäristöissä ei tiedetä paljoakaan. Skotlannissa ja Kanadassa on kuitenkin raportoitu simpukkaviljelmien heikentyneestä tuotannosta lajin levittäytymisen yhteydessä. Luontaisella levinneisyysalueellaan japanilaisen luurankokatkan tiedetään elävän levävyöhykkeessä matalassa vedessä, mutta sen ravinnosta ei tiedetä juuri mitään edes luontaisilla elinalueilla.

Alueilla, joilla luurankokatka esiintyy tulokaslajina, sitä on löydetty vain ihmisten rakentamista ympäristöistä, kuten satamien ja öljynporauslauttojen köysistä ja rakenteista. Näillä paikoilla sen on havaittu kelpuuttavan ravinnokseen kaikkiruokaiseen tapaan leviä, alkueläimiä, polyyppejä, toisia katkoja sekä muita pieniä selkärangattomia. Koiraat ovat aggressiivisia toisiaan ja muita luurankokatkalajeja kohtaan. Läntisellä Itämerellä esiintyy luontaisesti kolmea muuta luurankokatkalajia.

Caprella-heimon nimitys luurankokatka (engl. skeleton shrimp) juontanee juurensa luurankomaisesta ulkomuodosta, samoin kuin sen toinen nimi, ”kummituskatka” (engl. ghost shrimp; ruotsiksi spökmärla tai spökkräfta). Ranskalaisen luonnontieteilijä Jean-Baptiste Lamarckin antama tieteellinen nimi ei ole yhtä synkkä: latinan Caprella tarkoittaa pientä vuohta. Tästä lienevät syntyneet venäjän- ja ruotsinkieliset nimet: morskaja kozočka (”pieni merivuohi”), sekä algbock (”leväpukki”; viittaa lajiin C. septentrionalis).

Muista äyriäisistä poiketen useimmilla luurankokatkoilla ei ole takaruumista, vain muutamilta primitiivisiltä ryhmiltä se yhä löytyy. Toinen kiinnostava piirre on niiden pitkät jalat, joilla ne pystyvät tarttumaan tiukasti liukkaisiin pintoihin, kuten niiden ravintonaan käyttämiin leviin ja polyyppeihin. Japanilaisen luurankokatkan erottaa Euroopassa luontaisesti esiintyvistä Caprella-lajeista pitkät karvat, jotka peittävät sekä sen eturuumista että saksimaisia etujalkoja.

Japanilaista luurankokatkaa katsoessa nimen alkuperä ei jää epäselväksi (kuva: Mikhail Daneliya)

Lisätietoa:
Mikhail Daneliya ja Hanna Laakkonen
Luonnontieteellinen keskusmuseo
Puhelin: (Hanna Laakkonen) 09 191 28651
Sähköposti: etunimi.sukunimi@helsinki.fi

Viitteet alkuperäisiin julkaisuihin:
Appelqvist, C. & Kilströmer, A. 2011. Ny spökräkä och nygammal mussla funna i Bohuslän. Fauna & Flora, 4: 26-29.

Daneliya, M. E. & Laakkonen, H. 2012. The Japanese skeleton shrimp Caprella mutica (Amphipoda: Caprellidae) in Sweden (Eastern Skagerrak). Marine Biodiversity Records, 5: 1-6.
DOI: http://dx.doi.org/10.1017/S1755267212000243

Katso myös (englanniksi): wikipedia.org/wiki/Caprella_mutica

Luonnontieteellinen keskusmuseo www.luomus.fi
Luonnontieteellisen keskusmuseon Monimuotoisuutta tutkimassa -blogi: http://blogs.helsinki.fi/luonnontieteellinenmuseo/
Luonnontieteellinen museo Facebookissa: www.facebook.com/luonnontieteellinenmuseo

Toukokuun toisena päivänä Kumpulan kasvitieteellinen puutarha avaa porttinsa kevääseen. Puutarhan kesään kuuluu iloisia yleisötapahtumia ja tieteellisen tutkimuksen esittelyä. Vappupäivänä 1.5. Kumpulan valtaa Vappushokkelo – tervetuloa myös sinne!

Pääsylipulla opastukselle!

Suositut pääsylipun hintaan kuuluvat opastukset käynnistyvät lauantaina 9.6. ja jatkuvat lauantaisin 11. elokuuta. Vuoroviikoin vaihtelevat villiyrttien ja rohdoskasvien salaperäisestä maailmasta kertova kierros lapsille suunnatun kasvitarinoinnin kanssa. Päivän toinen opastus vie kävijän maailman ympärysmatkalle.

Opastukset lauantaisin 9.6.–11.8. Kierros kestää noin tunnin

Klo 12, parittomat viikot: Kumpulan syötävän hyviä ja pahoja

Klo 12, parilliset viikot: Kasvitarinoita maailmalta

Klo 16, joka lauantai: Kasvimatka maailman ympäri Kumpulassa

Ympäristötaidenäyttely levittäytyy jälleen puutarhaan

Reclaimed Territories – Aluevaltauksia on ympäristötaidenäyttely, joka levittäytyy ympäri Kumpulan puutarhan. Edellisen kerran yliopistojen raja-aitoja rikkovan poikkitieteellisen ja -taiteellisen kurssin töitä saatiin ihastella Kumpulassa vuonna 2009. Tuolloin solisevaan puroon upotettu ruokapöytä lautasineen kaikkineen sai suurimman suosion. Tule katsomaan, millainen teos tällä kertaa on mielestäsi vaikuttavin!

Ruijanesikoita viherkatolle?

Kumpulan puutarhassa on meneillään myös tutkimushankkeita, kuten tieteellisessä puutarhassa tuleekin. Tulevan kesän aikana yleisö pääsee tutustumaan muun muassa kasvien avustetun leviämisen tutkimukseen.

Avustettu leviäminen tarkoittaa uhanalaisten kasvilajien siirtämistä toisille alueille aiempien käydessä ilmastonmuutoksen myötä vähitellen elinkelvottomiksi. Kumpula on osa hanketta, jossa testataan uhanalaisen ruijanesikon selviämistä Helsingin leveyksillä, Oulussa ja Pohjois-Norjassa.

Kevään ja alkukesän aikana Kumpulaan rakennetaan myös viherkattoja testikäyttöön. Viherkatot eivät tosin ole katon korkeudella vaan maan tasossa, jolloin myös yleisö pääsee helposti niihin tutustumaan. Viides ulottuvuus – viherkatot osaksi kaupunkia -hankeen tavoitteena on löytää paras mahdollinen viherkattoratkaisu suomalaisiin olosuhteisiin. Kenties teidänkin kattonne voisi vihertää jonain päivänä?

Kartanorakennuksia kunnostetaan

Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan alueella olevien historiallisten kartanorakennusten julkisivut kunnostetaan kesän 2012 kuluessa.

Kunnostuksesta saattaa olla toisinaan pientä harmia puutarhavierailijoille. Onneksi laajalta kuuden hehtaarin tontilta löytyy nähtävää myös kauempana rakennuksista.

Kumpulan kasvitieteellinen puutarha

Kumpulan kasvitieteellinen puutarha sekä myymälä ja kahvila ovat avoinna 2.5.–30.9. päivittäin klo 11–18 (juhannuksena 22.–24.6.2012 suljettu).

Pääsyliput 4/2 euroa

Puutarha Jyrängöntie 2; Vallilan siirtolapuutarhan ja Kumpulan tiedekampuksen välissä.

Puh. 050 415 4474 ja (09) 191 515 45

Lisätiedot: www.luomus.fi/kumpula

Kuvia median käyttöön: www.luomus.fi/users/tiedotus/kuvia_medialle/kumpula/ (kuvaaja mainittava julkaisun yhteydessä)

Luonnontieteellinen keskusmuseo: www.luomus.fi

Kasvitieteelliset puutarhat Facebookissa: www.facebook.com/kasvitieteellinenpuutarha

Monimuotoisuutta tutkimassa -blogi: http://blogs.helsinki.fi/luonnontieteellinenmuseo

HUOM! Vappuna 1.5. puutarha on avoinna klo 10–17, jolloin siellä järjestetään biologian opiskelijoiden koko perheen Vappushokkelo, jonne pääsyliput 2/3 euroa (vappupäivänä ei kausikorttimyyntiä). Tervetuloa!

Boken “Suomen uhanalaiset kasvit” är ett inspirerande informationspaket för alla som är intresserade av naturen. I boken presenteras Finlands alla 197 hotade växtarter, orsaken till att de är hotade och framtida hot. Dessutom behandlas olika sätt att bevara arterna. Man har till exempel genom vård av kulturmiljöer, röjning av buskar och slåtter kunnat förbättra många hotade växters livsmöjligheter.

Boken innehåller bilder och text för att man ska kunna skilja de hotade växterna från de vanligaste närbesläktade arterna, och dessutom får man information om i vilken typ av livsmiljö man kan hitta dem. De mångsidiga kartorna över utbredningen visar var i vårt land man kan påträffa en växt och varifrån den har försvunnit.

Klimatförändringen och främmande arter nya hot

Att vår flora är hotad beror i huvudsak på människans aktiviteter. Våra vilda växters livsmöjligheter har försämrats på grund av att vägar och städer byggts, att skogar och myrar utnyttjas i stor skala, att den traditionella kreaturshållningen har upphört, att ängar och stränder har vuxit igen och att sjöar och vattendrag har blivit övergödda. Klimatförändringen och spridningen av skadliga främmande arter i vårt land utgör nya hot.

De flesta hotade och hänsynskrävande växterna (87 arter) lever på ängar, på betesmarker och i hagar, vilka håller på att försvinna i takt med att jordbruket moderniseras. Även många växtarter som trivs på stränder, i synnerhet växtarter på Östersjöns strandängar och sandstränder, är hotade (64 arter). På myrarna finns det färre växtarter, men de hotade arternas andel av alla myrväxter är stor. Bland myrväxterna finns det 20 nationellt hotade och tio hänsynskrävande arter.

Klimatförändringen inverkar på många sätt på vår flora. Kalfjället växer igen på grund av att björkzonen klättrar uppåt, och arterna som har anpassat sig till karga förhållanden kan inte anpassa sig till den nya konkurrenssituationen. Ökad nederbörd under vintern kommer att leda till ökad näringsbelastning i vattendragen, vilket förvärrar både vattnens och strändernas eutrofiering. Dessutom kommer de allt vanligare isfria vintrarna att ytterligare öka antalet igenväxta strandängar. Det finns också risk för att saltmarkerna och deras specialiserade vegetation, såsom glasörten, försvinner på grund av att dessa marker växer igen och på grund av ökade regnmängder.

Med hjälp av ex situ-skydd kan växter återbördas till naturen

Med ex situ-skydd avses skydd av arter på något annat ställe än i dess ursprungliga livsmiljö. För växternas del kan det betyda att man förvarar frön eller cellvävnad i låg temperatur eller att man odlar dem i en botanisk trädgård.

En växtförekomst med försvagad livskraft kan återupplivas genom att återbörda individer som förökats i en trädgård till naturen – i Finland försöker man detta exempelvis med grusslok, som det numera finns endast en förekomst av. För närvarande omfattas endast knappt en femtedel av våra hotade växter av någon grad av ex situ-skydd. Mycket arbete kvarstår, eftersom målsättningen inom den globala strategin för bevarande av växter är att 75 procent av de nationellt hotade arterna ska bli ex situ-skyddade.

Mer information

Boken Suomen uhanalaiset kasvit
Äldre forskare Terhi Ryttäri, Finlands miljöcentral, tfn 0400 148 692, fornamn.efternamn@ymparisto.fi

Recensionsexemplar
Informatör Satu-Maria Nurisalo, Tammi, tfn 050 361 7980
fornamn.efternamn@tammi.fi

Ex situ-skydd
Direktör Marko Hyvärinen, Naturhistoriska centralmuseet, Botaniska enheten
tfn 09 191 24 440, fornamn.efternamn@helsinki.fi

Uppgifter om boken
Suomen uhanalaiset kasvit, redigerad av Terhi Ryttäri, Mika Kalliovirta och Raino Lampinen 2012. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsingfors. ISBN 978-951-31-6593-2. 384 sidor.

Bilder för media: www.luomus.fi/users/tiedotus/kuvia_medialle/uhanalaisetkasvit

Norna  (bild: Heikki Eronheimo)

Flugblomster (bild: Leena Eerola)

Suomen uhanalaiset kasvit -kirja on innostava tietopaketti kaikille luonnosta kiinnostuneille. Siinä esitellään kaikki Suomen 197 uhanalaista kasvilajia, niiden uhanalaistumisen syyt ja tulevaisuuden uhkat sekä pohditaan keinoja lajien säilyttämiseksi. Esimerkiksi perinneympäristöjen hoidolla, pensaikkoja raivaamalla ja niittämällä on voitu parantaa monen uhanalaisen kasvin elinmahdollisuuksia.

Kirja auttaa tunnistamaan kuvin ja tekstein uhanalaisen kasvin yleisemmistä sukulaisistaan ja kertoo millaisesta elinympäristöstä lajia kannattaa etsiä. Monipuoliset levinneisyyskartat selventävät, missä päin maatamme kasvia tavataan ja mistä se on hävinnyt.

Uusimpina uhkina ilmastonmuutos ja vieraslajit 

Kasvistomme uhanalaistuminen johtuu pääosin ihmisen toiminnasta. Teiden ja kaupunkien rakentaminen, metsien ja soiden laajamittainen hyödyntäminen, perinteisen karjanpidon loppuminen, niittyjen ja rantojen umpeenkasvu sekä vesien rehevöityminen ovat heikentäneet luonnonvaraisten kasviemme elinmahdollisuuksia. Uusia uhkia ovat puolestaan ilmastonmuutos ja haitallisten vieraslajien leviäminen maahamme.

Eniten uhanalaisia ja silmälläpidettäviä kasveja (87 lajia) elää maatalouden modernisoitumisen myötä katoamassa olevilla niityillä, laitumilla ja hakamailla. Myös rannoilla, etenkin Itämeren rantaniityillä ja hiekkarannoilla, viihtyvistä kasvilajeista monet ovat uhanalaisia (64 lajia). Soiden kasvilajisto on niukempi, mutta uhanalaisten lajien osuus kaikista suokasveista on suuri. Suokasveissa on 20 valtakunnallisesti uhanalaista ja kymmenen silmälläpidettävää lajia.

Ilmastonmuutos vaikuttaa monin tavoin kasvistoomme. Tunturipaljakka kasvaa umpeen koivuvyöhykkeen siirtyessä ylemmäs, eivätkä karuihin oloihin sopeutuneet lajit pysty sopeutumaan uuteen kilpailutilanteeseen. Talvisateiden lisääntyessä vesistöjen ravinnekuormitus tulee kasvamaan, mikä pahentaa sekä vesien että rantojen rehevöitymistä. Lisäksi jäättömien talvien yleistyminen voimistaa entisestään rantaniittyjen umpeenkasvua. Myös suolamaat ja niiden erikoistunut kasvillisuus, kuten suolayrtti, ovat vaarassa hävitä umpeenkasvun ja lisääntyvän sadannan vuoksi.

Ex situ -suojelun avulla voidaan palauttaa kasveja takaisin luontoon

Ex situ -suojelulla tarkoitetaan lajin suojelua muualla kuin sen alkuperäisessä elinympäristössä. Kasvien osalta se voi tarkoittaa siementen tai solukon säilyttämistä kylmässä tai kasvatusta kasvitieteellisessä puutarhassa.

Elinkyvyltään heikentynyt kasviesiintymä voidaan elvyttää palauttamalla puutarhassa lisättyjä yksilöitä takaisin luontoon – Suomessa tätä kokeillaan esimerkiksi vain yhden esiintymän varassa sinnittelevällä tähkähelmikällä. Tällä hetkellä vain vajaa viidennes uhanalaisista kasveistamme on jonkin asteisen ex situ -suojelun piirissä. Työn onkin vasta alussa, sillä kansainvälisen kasvistonsuojelustrategian tavoitteena on saada 75 prosenttia kansallisesti uhanalaisista lajeista ex situ -suojelluiksi.

Herkän kaunis neidonkenkä on laajalle levinnyt, pohjoisen havumetsävyöhykkeen kämmekkälaji – ja maassamme uhanalainen (kuva: Heikki Eronheimo)

Kimalaisorho on eräs maamme uhanalaiaista kämmeköistä. Kimalaisorho tunnetaan erikoisesta pölytystavastaan. (kuva: Leena Eerola)

Lisätiedot 

Suomen uhanalaiset kasvit -kirja
Vanhempi tutkija Terhi Ryttäri, Suomen ympäristökeskus, puh. 0400 148 692, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Arvostelukappaleet
Tiedottaja Satu-Maria Nurisalo, Tammi, puh. 050 361 7980
etunimi.sukunimi@tammi.fi

Ex situ -suojelu
Johtaja Marko Hyvärinen, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvitieteen yksikkö
puh. 09 191 24 440, etunimi.sukunimi@helsinki.fi

Kirjan tiedot
Suomen uhanalaiset kasvit, toimittaneet Terhi Ryttäri, Mika Kalliovirta ja Raino Lampinen 2012. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki. ISBN 978-951-31-6593-2. 384 sivua

Kuvia median käyttöön: www.luomus.fi/users/tiedotus/kuvia_medialle/uhanalaisetkasvit

Osalla juoksujalkaisista on kärpästen silmiä muistuttavat verkkosilmät. Toisilla on silmien paikalla valoa aistivia pisteitä, enimmillään jopa 49 pään molemmin puolin, ja joukossa on myös umpisokeita lajeja. Sokeus on kehittynyt vuosimiljoonien saatossa useaan otteeseen.

- Näkeminen on kallista touhua, kertoo Luonnontieteellisen keskusmuseon tutkijatohtori Varpu Vahtera.

Jos näkökyvystä ei ole hyötyä niin se surkastuu vähitellen. Syvällä maaperässä tai ikipimeissä luolissa valon aistimisesta ei ole mitään iloa, joten näkökyvystä voi luopua ja käyttää ylimääräisen energian johonkin muuhun.

Monimutkaisemman asiasta kuitenkin tekee se, että nykyään tavattavat sokeat juoksujalkaislajit eivät elä merkittävästi erilaisemmissa elinympäristöissä kuin näkevät toverinsa.

Miksi ryhmä sitten on menettänyt näkökykynsä? Sitä voi vain arvailla: ehkä ryhmän kantamuoto onkin elänyt syvällä maan uumenissa – kuka tietää? Se kuitenkin tiedetään, että silmiä paljon tärkeämmät aistinelimet kaikilla juoksujalkaisilla on tuntosarvet. Nähdä voi siis muutenkin kuin silmillä!

Vahtera on tutkinut sokeuden kehittymistä yhden juoksujalkais-ryhmän sisällä. Lahkossa on noin 700 kuvattua lajia ja tähän ryhmään kuuluvat suurimmat ja myrkyllisimmät juoksujalkaiset. Ryhmän lajeja tavataan Antarktista lukuun ottamatta kaikilta mantereilta, mutta niiden suurin monimuotoisuus löytyy tropiikista.

Joukossa on muun muassa 30 cm kokoiseksi kasvava laji, joka käyttää ravinnokseen jopa pieniä selkärankaisia kuten hiiriä tai lepakoita. Tähän jättijuoksujalkaiseen pääsee varsin todennäköisesti tutustumaan Luonnontieteelliseen museoon syksyllä 2012 avattavassa lepakkonäyttelyssä.

Juoksujalkaisten ryhmän luokitteluun on perinteisesti käytetty muun muassa silmättömyyttä ja silmällisyyttä. Mutta kumpi sitten oli ensin, muna vai kana? Silmät vai sokeus? Tutkimalla nykyisin elävien lajien tuntomerkkejä pystymme tekemään päätelmiä miljoonien vuosien takaisista tapahtumista.

- Tulosten mukaan sokeus vaikuttaisi kehittyneen lahkon sisällä ainoastaan yhden kerran sokeiden heimojen yhteisen kantamuodon menetettyä näkökykynsä, selittää Vahtera innostuneena. Avoimeksi jää, miksi sokeat lajit ovat ryhtyneet jälleen elämään valoisassa elinympäristössä.

Juoksujalkaisten evoluutiohistorian analysoinnissa käytettiin sekä rakenteellisia että DNA-tuntomerkkejä, monien sukujen osalta ensimmäistä kertaa. Tutkimus tehtiin Harvardin yliopistossa (Museum of Comparative Zoology) yhdessä professori Gonzalo Giribetin ja Gregory D. Edgecombin (Natural History Museum London) kanssa. Se julkaistiin kansikuva-artikkelina Cladistics-lehden helmikuun numerossa.

Tutkijatohtori Varpu Vahtera on väitellyt Helsingin yliopiston Luonnontieteellisestä keskusmuseosta vuonna 2008. Sen jälkeen hän on työskennellyt post-doc -tutkijana Harvardin yliopistossa 2009–2011. Nyt innovatiivinen nuori tutkija on palannut kotimaiseen tutkimusyhteisöönsä ja jatkaa työtään Helsingin yliopiston kolmivuotisella tutkimusrahoituksella.

Lisätietoa:

Tutkija Varpu Vahtera
Luonnontieteellinen keskusmuseo
p. 050-3182354
Kuvia median käyttöön: http://www.luomus.fi/users/tiedotus/kuvia_medialle/juoksujalkainen/
(kuvaoikeudet mainittava käytön yhteydessä: VV = Varpu Vahtera, G. Giribet

Scolopendra cingulata -juoksujalkainen (kuva: G. Giribet)

Historiallisten tulppaanien ja narsissien näyttely Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhan kasvihuoneilla 31.3.–9.4.2012.
Tulppaanien lumo tuo keväisen tuulahduksen Kaisaniemen puutarhan pääsiäiseen. Näyttely esittelee kymmeniä historiallisia tulppaani- ja narsissilajikkeita. Kukkien vanhimmat lajikkeet tulevat peräti 1600-luvulta.

Madagaskarinkultapalmu kukkii

Uhanalainen madagaskarinkultapalmu kukkii ensi kertaa Kaisaniemen puutarhan kasvihuoneissa.

Vihdoin kukkimaan saatu madagaskarinkultapalmu (Chrysalidocarpus lutescens) saatiin itäneinä siemeninä vuonna 1987 Sri Lankasta. Saarihuoneessa elävä palmu on monirunkoinen, muutaman metrin korkuinen puu. Nyt kasvissa on yksi haarainen kukinto.

Sri Lankan Peradeniyan kuninkaallisesta kasvitieteellisestä puutarhasta kotoisin oleva yksilö on kasvanut vuodesta 1990 ruukussa puutarhan Palmusalissa. Kasvihuoneiden peruskorjauksen ajan 1996–1998 madagaskarinkultapalmu vietti lisäyskasvihuoneissa ja istutettiin 1998 nykyiselle paikalleen Saarihuoneeseen.

Tervetuloa tutustumaan trooppisen saaren kotoperäiseen puuhun!

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha
Kasvihuoneet ovat avoinna ti–ke ja pe klo 9–16, to 9–18, la–su 10–16, ma suljettu.
Pääsymaksut 6/3/0 euroa, torstaisin klo 16–18 vapaa pääsy.

HUOM. Pääsiäisajan poikkeukset kasvihuoneiden aukioloissa: to 5.4. ei pidennettyä aukioloa, pitkänäperjantaina 6.4. suljettu, pääsiäismaanantaina avoinna 9.4. klo 10–16.

Poikkeavat pääsymaksut Tulppaanien lumo-näyttelyn ajan: 8/4 euroa.
Ulkopuutarha on avoinna joka päivä 9–20 ja siihen voi tutustua maksutta.

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha sijaitsee aivan Helsingin päärautatieaseman kupeessa (Unioninkatu 44 / Kaisaniemenranta 2)

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha: www.luomus.fi/kaisaniemi
Kasvitieteelliset puutarhat Facebookissa: www.facebook.com/kasvitieteellinenpuutarha

Luonnontieteellinen keskusmuseo
Luonnontieteellinen keskusmuseo www.luomus.fi
Luonnontieteellisen keskusmuseon Monimuotoisuutta tutkimassa -blogi:
http://blogs.helsinki.fi/luonnontieteellinenmuseo/

Duc Van Tol Rose-tulppaani täydessä kukassa (© Laura Hiisivuori)

Jukka-sääksen kevätmuutto alkoi tänä keväänä kuusi vuorokautta aikaisemmin kuin viime keväänä ja kolme vuorokautta aikaisemmin kuin keväällä 2010.
Varhaisen aamun paikannukset tulivat tulivat vielä Jukan talvehtimispaikan ytimestä Benue-joen suistosta, Pohjois-Kamerunissa sijaitsevan Lagdo-tekojärven kaakkoisnurkasta. Puoliltapäivin koirassääksi oli ottanut korkeutta jo 600 metriin ja lensi järven pohjoispuolella kohti pohjoisluodetta ja kolme tuntia myöhemmin se ylitti Nigerian rajan. Ensimmäisenä päivänä kotimatka eteni 222 kilometriä. Seuraavana päivänä matkavauhti hieman parani – lopputulemana 260 kilometriä.

Jukan kevätmuutosta saadaan paikannustietoja kolmen vuorokauden välein. Muuttoa pääsee seuraamaan Luonnontieteellisen keskusmuseon verkkosivujen (www.luomus.fi) kautta osoitteessa www.luomus.fi/elaintiede/satelliittisaakset/jukka/ ja hieman kevyemmässä muodossa Jukan ”omalta” Facebook-sivuilta: www.facebook.com/jukkasaaksi

Kalasääskikoiras Jukka

Kalasääskikoiras, joka nimettiin Jukaksi, rengastettiin aikuisena pesäpaikaltaan kesällä 2009. Sittemmin GPS-Argos satelliittilähetin on välittänyt tietoa linnun kolmesta onnistuneesta syysmuutosta ja kahdesta kevätmuutosta. Talviksi Jukka on etsiytynyt vanhoille, tutuille talvimailleen Kameruniin. Siellä se on nyt viettänyt kahteen otteeseen viitisen kuukautta vain muutaman neliökilometrin alueella Lagdo-tekojärven rannalla.

Satelliittisääksiprojekti

Satelliittisääksiprojektia toteuttavat yhteistyössä Luonnontieteellinen keskusmuseo, Sääksisäätiö ja UPM. Hankkeen tieteellisenä johtajan toimii professori Pertti Saurola. Yhteistyö Sääksisäätiön kanssa on osa UPM:n monimuotoisuusohjelmaa. Monimuotoisuusohjelman tavoitteena on ylläpitää ja lisätä luonnon monimuotoisuutta sekä edistää metsänhoidon parhaita käytäntöjä. UPM on laatinut ohjeiston metsien käsittelystä sääksen pesimisalueilla yhteistyössä Sääksisäätiön kanssa. Sääksen tekopesäverkostoa kehitetään rakentamalla uusia pesiä sopiville kohteille. Sääksisäätiön työsarkaan kuuluu seuranta ja sääksen suojelun edistäminen Suomessa.

Jukka kotipesällään

Lisätietoa:

Luonnontieteellisen keskusmuseon sääksi-sivusto: www.luomus.fi/elaintiede/satelliittisaakset
Luonnontieteellinen keskusmuseo: www.luomus.fi
Luonnontieteellisen museo Facebookissa: www.facebook.com/luonnontieteellinenmuseo

Sääksisäätiö: saaksisaatio.fi
Sääksisäätiön Facebook: www.facebook.com/saaksisaatio
Jukka -sääksen Facebook: www.facebook.com/jukkasaaksi
Kuvia Jukasta medialle: www.dataeura.fi/kuvia/saaksi/Jukka0410
Kuvaaja Hannu Vainiopekka (puh. 040 504 2408) toimittaa kuvat isommassa koossa. Kuvaajan nimi on mainittava kuvan yhteydessä.

Tutkimusprojekti:
Projektin tieteellinen johtaja prof. Pertti Saurola
Luonnontieteellinen keskusmuseo
puh. 050 402 4042
pertti.saurola(at)helsinki.fi

Sääksisäätiö:
Juhani Koivu
Sääksisäätiön asiamies
puh. 0400 499 395
juhani.koivu(at)aina.net

UPM Metsä:
Ympäristöpäällikkö Sami Oksa
puh. 040 560 3474
sami.oksa(at)upm.com

Metsähaapa (Populus tremula) on suomalaisille tuttu puulaji – lehtipuu, joka havisee tuulessa ja saa ylleen kauniin värityksen syksyn saavuttua. Kuvataiteilija Hannu Keränen rakensi lempipuunsa innoittaman tilataideteoksen Kaisaniemeen.

Keräsen teos rakentuu kolmesta osasta, jotka haapamaista leviämistapaa ilmentäen ovat juuristaan sidoksissa toisiinsa. Sen lisäksi, että haapa on aivan konkreettista materiaalia, se saa installaatiossa myös moninaisia, ihmisen ja luonnon välisiä suhteita symboloivia merkityksiä.

”Luonto, kuten puutarhakin ovat jatkuvassa muutostilassa. Tässäkin työssä käyn läpi muutosta paikasta ja tapahtumasta toiseen. Kokemukset puutarhoista ja luonnosta ovat moniaistisia, monimuotoisia ja runsaita. Niihin sisältyy paljon iloa, värejä, muotoja, ääniä, makuja ja tuoksuja. Puutarha on myös hallitsemista, ristiriitoja ja valintoja ihmisen toiminnan sekä luonnon välillä.” – Hannu Keränen

Hannu Keränen on koulutukseltaan hortonomi ja kuvataiteen maisteri. Puutarha onkin hänelle sekä fyysisen toiminnan työkenttä että inspiraation lähde. Ympäristötaiteessa puutarhurin ja taiteilijan roolit palvelevat luontevasti toinen toisiaan

Keräsen installaatio on esillä Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneiden galleriakäytävässä 14.2.–4.3.2012. Teos on nähtävissä Kaisaniemen kasvihuoneiden aukioloaikoina normaalin pääsymaksun hinnalla,

Kasvihuoneet ovat avoinna ti–ke 9-16, to 9–18, ja la–su 10–16. Ulkopuutarha päivittäin 9–20. Pääsymaksut 6 ja 3 €

Tervetuloa!

Hannu Keränen on tavattavissa Kaisaniemen näyttelytilassa tiistaina 14.2.2012 klo 9–13.

Lisätietoja:
Hannu Keränen, p. 050-5484843

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha: www.luomus.fi/kaisaniemi

Haapa sulautuu auringonlaskuun (© Laura Hiisivuori)

Afrikassa ja Amerikassa luonnonvaraisena kasvava makkarapuu (Kigelia africana) on akaasian ja apinanleipäpuun ohella tyypillinen trooppisten alueiden savannipuu. Meillä Suomessa makkarapuu on ainoastaan kasvihuoneiden eksoottinen harvinaisuus.

Kaisaniemen kasvihuoneissa makkarapuu on hämmästyttänyt kukkimalla jo kaksi kertaa. Vaikka makkarapuun pölyttyminen kasvihuoneolosuhteissa on epätodennäköistä, puu teki viime kesänä vielä kolme hedelmää, joista kaksi on yhä tallella.

- Pitkät, tummanpunaiset kukinnot yllättivät iloisesti. Kun hedelmät sitten ilmaantuivat, hämmästys oli vieläkin suurempi, kertoo kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhuri Merja Pulkkinen.

- Luonnossa makkarapuu on lepakkopölytteinen. Kuka tai mikä makkarapuun täällä kävi pölyttämässä, jää arvoitukseksi, Pulkkinen nauraa.

Makkarapuu on saanut nimensä makkaraa muistuttavien hedelmiensä ansiosta. Hedelmät ovat kookkaita: suurimmillaan ne voivat kasvaa jopa metrin mittaisiksi ja painaa kymmenenkin kiloa. Alas mätkähteleviä hedelmiä onkin hyvä ihailla turvallisen välimatkan päästä.

Makkarapuun hedelmät maistuvat monille savannin eläimille. Vastavuoroisesti hedelmillä herkuttelevat sarvikuonot, norsut, apinat ja muut savannieläimet levittävät siemeniä suolistossaan uusille kasvupaikoille.

Ihmiselle makkarapuun hedelmät ovat sellaisinaan myrkyllisiä. Varovaisuutta noudattaen hedelmää silti hyödynnetään esimerkiksi ummetuslääkkeenä ja alkoholijuomien valmistuksessa. Kasvista saatavalla kigelia-uutteella on antibakteerisia ja tulehdusta estäviä ominaisuuksia. Uutetta käytetään myös ihonhoitotuotteiden ainesosana.

Kaisaniemen makkarapuu on peräisin vuoden 1986 siemenvaihdosta Kuuban kansallisesta kasvitieteellisestä puutarhasta, La Habanasta.

Lisätietoja:
puutarhuri Merja Pulkkinen, puh. 050 576 2728, Merja.L.Pulkkinen@helsinki.fi
Luonnontieteellinen keskusmuseo

(Kuva: Reeta Hakala)

Luonnontieteelliseen keskusmuseoon toimitetun huuhkajavainaan kuolinsyy selvitettiin Elintarviketurvallisuusviraston (Evira) Oulun yksikössä, osin ruotsalaislaboratorion avustuksella. Kaupungistuneet petolinnut voivat Eviran mukaan saada herpes-tartunnan viruksen saastuttamasta saaliista, kuten puluista. Lintujen herpesvirukset eivät tartu ihmiseen.

Huono-onninen huuhkajakoiras rengastettiin poikasena vuonna 2006 Itä-Helsingissä ja löydettiin kuolleena 27.10.2011 Hotelli Arthurin katolta.

- Samaan aikaan loppuivat havainnot Forumin huuhkajaperheen koiraasta, kertoo museomestari Seppo Niiranen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.

Hänen mukaansa Forumin perheen isälintu oli rengastettu kuten löydetty huuhkajavainaakin. Renkaan numerosarjaa ei pystytty kuitenkaan pesinnän aikana lukemaan. Valokuvien perusteella renkaan muut tuntomerkit, kuten kiinnitystapa ja kulumajäljet täsmäävät kuitenkin kuolleen linnun renkaaseen. Lintu tullaan täyttämään kuluvan vuoden aikana ja se tulee Friidu-tyttärensä kanssa esille Luonnontieteellisen museon Suomen luonto-näyttelyyn.

- Valitettavasti naaras taitaa joutua huhuilemaan Forumin katolla itsekseen, jos se ei onnistu löytämään uutta puolisoa ennen pesimäkauden alkua, summaa Niiranen.

Juuri näihin aikoihin huuhkajat aloittavat soidinlaulunsa. Isoja citypöllöjä seuraava kaupunkihuuhkajatyöryhmä toivookin havaintoja pääkaupunkiseudun linnuista. Jos huuhkajien huhuilua alkaa kuulua ydinkeskustassa, niin kenties Forumin pesälle on löytynyt uusi koiras.

Kaikki huuhkajahavainnot voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen kaupunkihuuhkajat @ tringa.fi.

Forumin pöllöperheen isähuuhkaja kuvattuna viime kesänä pesänsä lähistöllä (© Vincenzo Penteriani)

Kuva medialle käytettäväksi uutisen yhteydessä, kuvaaja Vincenzo Penteriani: www.luomus.fi/users/tiedotus/kuvia_medialle/huuhkaja/koiras_VP.jpg

Friidu: Friidun taival päättyi

Lisätietoja:
Museomestari Seppo Niiranen
p. 050-3182345
Luonnontieteellinen keskusmuseo

Yli-intendentti Jari Valkama
p. 050-3182358
Luonnontieteellinen keskusmuseo

Puheenjohtaja Raimo Seppälä
p. 050-560 4861
Huuhkajatyöryhmä

Eläinlääkäri Marja Isomursu
p. 020-7724910
Evira

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, Helsinki

Kasvihuoneet ovat avoinna ti–ke 9-16, to 9–18, ja la–su 10–16. Loppiaisena normaalin aukiolon mukaan klo 9–16

Ulkopuutarha joka päivä 9–20.

Pääsymaksut 6 ja 3 e
Tervetuloa!

Lisätietoa: www.luomus.fi/kaisaniemi

Kasvihuoneet loistavat lumettomassa talvimaisemassa (kuva: LTKM/Laura Hiisivuori)

Reitillä voit tutustua eläinten keinoihin selvitä kylmän ja pimeän ajan yli, kurkistaa metsätontun mökkiin ja selvittää kenelle se on vienyt ruokaa. Jos uskallat ryömiä lumitunneliin, saat selville ketkä nukkuvat talviunta tai vipeltävät touhuissaan paksun hangen alla!

Merihirviöitä museossa sunnuntaisin

Miltä näyttivät muinaiset merihirviöt, entä kuinka kumeasti kaikuu leopardin murina Afrikan yössä? Pääsylipun hintaan kuuluvat suositut tietoiskut jatkuvat jälleen!

Luonnontieteellisen museon sunnuntaipäivien tietoiskut alkavat su 8.1.2012. Tietoiskut vievät matkalle muinaisten merihirviöiden kiehtovaan maailmaan sekä Afrikan savannin yöhön, jossa sirkat sirittävät ja leopardi on raahannut saaliinsa puuhun. Tietoiskut kestävät 15–20 minuuttia ja pyörivät tammikuulta toukokuulle asti, 8.1.–27.5.2012.

Muinaiset merihirviöt sunnuntaisin klo 13
Yö savannilla sunnuntaisin klo 13.30

Huoltoviikko tuo valaiden esi-isän ja kotimaisia kaloja

Luonnontieteellinen museo on suljettu huoltoviikon ajan maanantaista perjantaihin 16.–20.1.2012. Museoon pääsee jälleen tutustumaan lauantaina 21. tammikuuta.

Huoltoviikon aikana luusaliin saapuu ainakin manaatti – tuo eksoottinen merenelävä – ja varhaisen valaiden esi-isän, protocetuksen kallo. Muihin näyttelyihin muun muassa lennähtää perhosia ja uiskentelee lisää kaloja.

Luonnontieteellinen museo on avoinna ti–ke 9-16, to 9–18, ja la–su 10-16. Loppiaisena normaalin aukiolon mukaan klo 9–16

Pääsymaksut 8 ja 4 e

Tervetuloa!

Lisätietoa: www.luomus.fi/museo

Eräs näkemys Protocetus atavus -”esivalaan” ulkomuodosta (kuva: Nobu Tamura, creative commons-lisenssi http://en.wikipedia.org/wiki/File:Protocetus_BW.jpg)

Varpuspöllöt liikehtivät etenkin syksyisin. Vaellukset ovat osittain yhteydessä pikkunisäkkäiden kannanvaihteluihin. Tiheä keväinen myyrätilanne parantaa pöllöjen pesimämenestystä. Sen sijaan heikko myyrätilanne ajaa lintuja vaellukselle. Voimakkaimpia vaellukset ovat silloin, kun tilanteet tapahtuvat samana vuonna peräkkäin: yltäkylläisen pesimäkauden jälkeen myyräkannan romahdus johtaa voimakkaaseen nälkävaellukseen, kuten tapahtui syksyllä 2003 ja 2009.

Hangon lintuaseman aineiston mukaan nuoret linnut ja etenkin nuoret naaraat liikkuvat runsaimmin. Niitä on Journal of Avian Biology sarjassa julkaistun tuoreen tutkimuksen perusteella yli kolme neljästä vaeltajasta. Vanhat koiraat puolestaan vaeltavat vähiten.

Kiinnostavaa on, että ero sukupuolten välillä ei selity ns. dominanssiteorialla. Varpuspöllönaaraat ovat suurempia kuin koiraat, ja siten suurikokoisemmat yksilöt voisivat vallata parhaat reviirit ja ajaa pienemmät yksilöt vaellukselle.

Pienikokoiset koiraat jäävätkin vartioimaan tulevaa pesimäreviiriään. Pienempinä ne ovat ketterämpiä saalistajia ja pystyvät siten hankkimaan ravintoa myös niukemmissa olosuhteissa. Myyräkadon aiheuttaman nälänhädän iskiessä naaraat lähtevät ruokailuapajien hakuun.

Varpuspöllö perustaa loppusyksystä talvireviirin, jonne se alkaa varastoida saalistamiaan myyriä ja pikkulintuja talvea varten. Mitä isompi varasto on, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on selvitä talven ylitse.

Rengastettujen lintujen perusteella on havaittu, että mitä aikaisemmin varpuspöllö kuoriutuu, sitä aikaisemmin se lähtee vaellukselle. Tästä voi olla se etu, että aikaisemmin vaeltaneet ehtivät vallata parhaimmat vapaat talvireviirit pesimäalueiden ulkopuolelta. Onnistuneen talvehtimisen jälkeen varpuspöllöjen on todettu vaeltavan takaisin kohti synnyinseutuja.

Linkki alkuperäisjulkaisuun:

http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1600-048X.2011.05461.x/abstract

Linkki Hangon lintuaseman sivuille:

http://www.tringa.fi/fi/hangon-lintuasema/hangon-lintuasema/

Lisätietoja:
Aleksi Lehikoinen, Luonnontietellinen keskusmuseo, aleksi.lehikoinen @ helsinki.fi, 045-1375732

(Kuva: Aleksi Lehikoinen)

Levänluhdan suohauta on askarruttanut ihmisiä pitkään. Isonkyrön vesikalmistosta on arkeologisissa kaivauksissa löydetty lähes sadan ihmisen luut. Pienikokoiset vainajat ovat todennäköisesti olleet etupäässä naisia ja lapsia.

Uusi tutkimusprojekti on ainutlaatuinen, sillä se käyttää apunaan moderneja arkeologisia, geneettisiä ja luonnontieteellisiä menetelmiä. Projektia johtavat Helsingin yliopiston arkeologit.

Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Levänluhdan tutkimusprojektiin osallistuu Ajoituslaboratorio.

- Tätä ainutlaatuista kohdetta on tutkittu luonnontieteellisin menetelmin hyvin vähän. Nyt tutkimusta laajennetaan ensimmäistä kertaa myös kohti ajoitusten, stabiili-isotooppimääritysten ja ilmastotiedon yhdistämistä, kertoo ajoitusyksikön johtaja Markku Oinonen.

Levänluhdan haudan luista tehdään radiohiiliajoitukset, joilla pyritään selvittämään vainajien kuolinajankohta ja haudan käyttöaika. Viimeisimpien arvioiden mukaan vainajat on haudattu useamman vuosisadan kuluessa. Radiohiiliajoitusten lisäksi luunäytteistä tehdään stabiili-isotooppimäärityksiä, jotka perustuvat luonnon ei-radioaktiivisten alkuaineiden tutkimiseen.

- Hiilen ja typen stabiilit isotoopit kertovat ravinnosta. Tätä kautta saadaan tietää yleisemmin elinolosuhteista ja niiden ajallisista muutoksista, Oinonen sanoo.

Tähän mennessä Ajoituslaboratoriossa on tutkittu pilottihankkeena kahdentoista vainajan luita. Suunnitelmissa on, että määrää voitaisiin kasvattaa noin kahdellakymmenellä.

- Vaikka kolme vuotta on tutkimuksessa lyhyt aika, niin rahoituksen ansiosta voimme hahmotella myös tulevan tutkimuksen suuntaviivoja, Oinonen iloitsee.

Levänluhta-projektin kautta isotooppimenetelmiä saadaan tunnetuksi ja ehkä myös muun tutkimuksen käyttöön ja hyödynnettäväksi, mikä sekin on Ajoituslaboratoriolle tärkeää.

Levänluhdan monitieteinen tutkimushanke jakautuu useampiin osa-alueisiin. Dna-tutkimusten ja ajoitusten lisäksi projektissa käydään läpi myös kaikki aikaisempi tutkimusmateriaali. Levänluhdan alueen rautakautista asutuskantaa ja elinympäristöä tullaan tarkastelemaan myös arkeologisen inventoinnin ja siitepölytutkimuksen avulla.

Lisätietoa:

Ajoitusyksikön johtaja, dos. Markku Oinonen, p. 040 550 6070, markku.j.oinonen@helsinki.fi
Luonnontieteellinen keskusmuseo

Levänluhdan suohauta sijaitsee pellolla Isokyrössä. (Kuva: Anna Wessman)

Hoitoleikkaukset perustuvat arboristi, hortonomi Teppo Suorannan tekemään kuntokartoitukseen, jossa Kaisaniemen puutarhan puusto on käyty huolella läpi. Lopullinen leikkaustarve on arvioitu yhdessä puutarhan henkilökunnan kanssa.

Huonoon kuntoon päässeet puuvanhukset ovat hoidon tarpeessa. Osassa puista on runsaasti lahoa ainesta tai sienitauteja, jotka haittaavat puun hyvinvointia. Kuivat ja lahot oksat ovat luonnollisesti myös vaarallisia.

- Yleisökohteena toimivan puutarhan turvallisuudesta on välttämätöntä huolehtia, ylipuutarhurina toimiva Merja Pulkkinen toteaa.

Puutarhan puiden latvat kaipaavat nekin leikkausta. Latvuksia pyritään oikaisemaan leikkauksella, jotta ne levittäytyvät mahdollisimman tasapainoisesti. Kukin kasvi vaatii oman tilansa, joten liian tiheitä oksistoja on myös harvennettava.

- Maisemallisuuteen on kiinnitettävä huomiota, eikä puutarhan ole tarkoitus metsittyä, Pulkkinen täsmentää.

Korkealla nosturin korissa kiikkuvat Tuomas Suoranta ja Teemu Mäkinen tekevät huolellista jälkeä. Sahan käyttö on myös esteettistä taiturointia: taitavalla työllä voidaan saada yllättävän luonnollisen näköinen lopputulos.

Tähän mennessä kokonaisia puita on kaadettu yhteensä yhdeksän. Kaadettaviksi puiksi katsotaan sellaiset yksilöt, joiden kunto on niin huono, että ne ovat vaarallisia. Kaadettuja puiden joukossa on ollut kaksi puistolehmusta, metsävaahtera, hopea- ja keltasalava, kuusi, haapa ja ruotsinpihlaja.

Arvokasveja ei hävitetä

Kaadettujen puiden mukana ei ole kadonnut tieteellisesti merkittävää omaisuutta, vaan kyseessä on varsin yleiset puulajit. Jos tieteellisesti arvokas, huonokuntoinen puu joudutaan poistamaan, siitä otetaan aina lisäysmateriaalia. Näin taataan arvokasvien säilyminen puutarhassa myös jatkossa.

Puiden leikkuut on huomattu myös Kaisaniemen naapurustossa. Uteluita on tullut esimerkiksi suuren puistolehmuksen kohtalosta.

- Suurikokoisen ja keskeisellä paikalla sijaitsevan puun häviäminen huomataan herkästi, mutta toisaalta leikkuutyöhön on suhtauduttu ymmärtäväisesti. Ihmiset ovat nähneet omin silmin leikattujen puiden jäännökset, runkojen huonon kunnon ja lahon aineksen, Pulkkinen kertoo.

Kaisaniemen puutarhan puiden hoitoleikkaukset ovat hyvällä mallilla. Isoimmat puunkaadot on nyt tehty ja jäljellä on enää puiden oksiston siistimistä. Työn on arvioitu jatkuvan joulukuun alkupuolelle. Puutarhatiimi on hoidellut kuivien oksien ja rungonkappaleiden poiskuljetusta.

Lisätietoa:
puutarhuri Merja Pulkkinen, p. 050-5762728, Merja.L.Pulkkinen@helsinki.fi
Luonnontieteellinen keskusmuseo

(Kuvat: Reeta Hakala)

Pitkäjänteinen työ palkittiin, kun Luonnontieteellinen museo voitti Best of Helsinki Family Resort & Fun -sarjan. Palkintogaalassa kehuttiin erityisesti tunnetun ja vanhan museon kykyä uudistua ja rikkoa käsityksiä pölyn peittämistä vitriineistä. Luonnontieteellinen museo oli myös ensimmäinen museokohde, joka palkittiin Helsingin matkailu- ja kongressitoimiston kilpailussa. Aikaisemmin sarjan ovat voittaneet mm. Korkeasaari ja Linnanmäki.

Vetovoimaisen yleisökohteen rakentamiseen vaaditaan kärsivällisyyttä ja eri alojen asiantuntijoiden yhteistyötä ja monipuolista osaamista. Täysin uudistunut Luonnontieteellisen museo avasi ovensa 2008 ja nousi nopeasti maamme neljän suosituimman museon joukkoon, jossa se pysyttelee edelleen. Tällä hetkellä esillä on neljä pysyvää näyttelyä, jotka kertovat kotimaan ja maailman luonnosta, elämän historiasta ja luiden kiehtovasta maailmasta. Vaihtuva näyttely kutsuu tutustumaan museomme tutkijoiden Afrikan matkoihin ja kaikkeen, mikä liittyy näyttelynrakentamiseen.

Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimiston kuudetta kertaa järjestämän kilpailun ehdokkaat julkistettiin tammikuussa Matkamessuilla. Kotimainen ja kansainvälinen yleisö sai äänestää suosikkiaan lokakuun loppuun saakka. Voittajat julkistettiin palkintogaalassa Helsingin kaupungintalolla marraskuussa.

Luonnontieteellinen museo on osa Luonnontieteellistä keskusmuseota, joka on Helsingin yliopiston erillislaitos.

Pohjoinen Rautatiekatu 13, Helsinki (Kampin keskuksen kulmilla)
Avoinna ti–ke 9–16, to 9–18, pe 9–16, la–su 10–16, ma suljettu.
Pääsymaksut 6/3/0 euroa, torstaisin klo 16–18 vapaa pääsy

Luonnontieteellinen museo www.luomus.fi/museo
Luonnontieteellinen museo Facebookissa: www.facebook.com/luonnontieteellinenmuseo
Afrikan aarteita: www.luomus.fi/museo/vaihtuvat/afrikanaarteita

Luonnontieteellinen keskusmuseo
Luonnontieteellinen keskusmuseo www.luomus.fi
Luonnontieteellisen keskusmuseon Monimuotoisuutta tutkimassa -blogi: http://blogs.helsinki.fi/luonnontieteellinenmuseo/

Best of Helsinki Awards

Lisätietoja:
Tiedottaja Laura Hiisivuori
p. 050 576 2960
etunimi.sukunimi@helsinki.fi

Annikaksi nimetty naaras on osa suomalaisten mehiläishaukkojen seurantaprojektia. Kesällä 2011 käynnistynyt kymmenen suomalaisen mehiläishaukan satelliittiseuranta on jo tuottanut mielenkiintoista uutta tietoa näiden huonosti tunnettujen petolintujen elämästä. Erityisen kiinnostavaksi on osoittautunut juuri Annika. Se lensi lähes 9 000 kilometriä kotiseuduiltaan Pirkanmaan Hämeenkyröstä ja asettui talvehtimaan Kongon Demokraattisen Tasavallan eteläosiin vain 150 kilometrin päähän Angolan rajasta.

Mehiläishaukkojen, kuten muidenkin lintujen muuttokäyttäytymistä on seurattu rengastusaineistojen avulla lähes sata vuotta. Vasta satelliittiseuranta kuitenkin paljasti, kuinka kaukana kotoa suomalaiset mehiläishaukat voivat talvehtia.

Nuoret linnut viettävät vaarallista talvilomaa

Mehiläishaukkojen syysmuuton hiljennyttyä lokakuussa paljastui myös, että saman pesän asukit talvehtivat pääsääntöisesti varsin kaukana toisistaan. Kaikki emolinnut ovat asettuneet talvehtimaan turvallisesti keskelle koskematonta sademetsää päiväntasaajan molemmin puolin. Viime kesänä syntyneet poikaset viettävät kuitenkin talvilomaa vaarallisesti jopa tuhansien kilometrien päästä emoistaan Nigerian tiheästi asutuilla viljelytasangoilla, missä suojaa tarjoavaa metsää on enää vähän jäljellä.

Kaikki seurannassa mukana olleet haukat ovat kuitenkin toistaiseksi elossa ja niiden liikkeitä voi seurata Luonnontieteellisen keskusmuseon verkkosivuilla. Seuranta toteutetaan Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon ja Ammattikorkeakoulu Novian yhteisprojektina.

Mehiläishaukkaprojekti: www.luomus.fi/elaintiede/mehilaishaukat
Luonnontieteellinen keskusmuseo: www.luomus.fi
Ammattikorkeakoulu Novia: www.novia.fi (på svenska)

Lisätietoa:
lehtori Patrik Byholm, p. 050-3466865, patrik.byholm @ novia.fi
Ammattikorkeakoulu Novia

yli-intendentti Jari Valkama, p. 050-5820572, jari.valkama @ helsinki.fi
Luonnontieteellinen keskusmuseo

Satelliittilähettimen lisäksi Annikalle kiinnitettiin myös lukurengas (kuva: Annika Rossi)

Klimatförändringen har påvisats ändra på arters fenologi och det vanligaste exemplet på detta är fåglarnas vårflyttning som blivit tidigare över åren. Däremot har klimatförändringens effekter på höstflyttningen studerats markant mindre än vårflyttningen. Flyttningsdata som samlats in på Hangö fågelstation visar att flera sjöfågelarter har skjutit upp sin höstflyttning över de senaste 30 åren.

I denna undersökning granskades flyttningstiderna mellan juli och november för femton sjöfågelarter, varav t.o.m. sex arter försenat sin flyttning söderut. Dessa arter är grågås, bläsand, kricka, vigg, svärta och knipa. Grågåsen och viggen ändrade mest på sitt höstliga flyttningsschema genom att stanna ca. en månad längre i Finland.

Den enda arten som flyttar tidigare än förut är sädgåsen. Sädgåsen är ett eftertraktat vilt, och det är det möjligt att den tidigare flyttningen kan bero på ett ökat jakttryck, som får fåglarna att flytta tidigare.

En över lag senare flytting kan även inverka på jaktbarheten av sjöfåglar, eftersom jakttrycket varierar stort mellan olika områden i Europa. Då höstflyttningen blir senare kommer jaktbarheten av änder att minska i södra Europa medan den kommer att bli bättre i norra Europa.

Denna forskning är publicerad på Journal of Ornithologys hemsidor och genomfördes av forskare på Naturhistoriska Centralmuseet i Helsingfors och forskningsinstitutet Aronia i Ekenäs.

Länk till nyheten på BBC:s hemsida: www.bbc.co.uk/nature/15783321

Länk till vetenskapliga tidskriften: www.springerlink.com/content/12g4k839p2837140

Naturhistoriska centralmuseet: www.luomus.fi/svenska
Forsknings- och utvecklingsinstitutet Aronia: www.novia.fi/aronia

Tilläggsuppgifter:
Intendent Aleksi Lehikoinen, Naturhistoriska Centralmuseet, 045-135 75 32, förnamn.efternamn@helsinki.fi.

Forskare, Kim Jaatinen, Aronia forskningsinstitutet, 040-594 51 86, förnamn.efternamn@novia.fi

Grågås är en av arter som ändrade sina höstliga flyttningsschema (bild: Aleksi Lehikoinen)

Tutkimuksessa tarkasteltiin 15 vesilintulajin muuttoaikoja heinäkuun lopun ja marraskuun alun välillä. Näistä lajeista peräti kuusi merihanhi, haapana, tavi, tukkasotka, pilkkasiipi ja telkkä, viivästyttivät syysmuuttoaan. Merihanhi ja tukkasotka muuttivat syysaikatauluaan voimakkaimmin viivästyttäen muuttoaan noin kuukaudella.

Ainoa syysmuuttoaan aikaistanut laji oli metsähanhi. Koska metsähanhi on hyvin haluttu riistalaji, voi muuton aikaistuminen johtua kasvaneesta metsästyspaineesta, joka saa linnut yhä aikaisemmin muutolle.

Syysmuuton viivästyttäminen johtaa siihen, että lintujen alueellinen ja ajallinen esiintyminen muuttuu. Tämä voi vaikuttaa myös lajien metsästettävyyteen, koska metsästyspaine vaihtelee suuresti eri Euroopan maiden välillä. Syysmuuton viivästyessä linnut viipyvät pohjoisessa yhä pitempään, jolloin vesilintujen metsästettävyys lisääntyy Pohjois-Euroopassa ja vähenee Etelä-Euroopassa

Tutkimus on julkaistu Journal of Ornithology -tiedesarjan verkkosivuilla, ja sen toteutukseen osallistui Luonnontieteellisen keskusmuseon ja Aronia instituutin tutkijoita.

Linkki BBC:n uutiseen: www.bbc.co.uk/nature/15783321

Linkki alkuperäisjulkaisuun: www.springerlink.com/content/12g4k839p2837140

Luonnontieteellinen keskusmuseo: www.luomus.fi
Forsknings- och utvecklingsinstitutet Aronia: www.novia.fi/aronia (på svenska)

Lisätietoja:
Intendentti Aleksi Lehikoinen, Luonnontieteellinen keskusmuseo, 045-1357532, etunimi.sukunimi@helsinki.fi

Tutkija, Kim Jaatinen, Aronia-instituutti, 040-5945186, etunimi.sukunimi@novia.fi

Merihanhi on yksi niistä lajeista, jotka ovat myöhästyttäneet syysmuuttoaan (kuva: Aleksi Lehikoinen)