Siirry pääsisältöön. Siirry hakuun.

Retkeilykasvio

Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.) 1998: Retkeilykasvio, 4. uudistettu painos, 656 s. Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvimuseo. Helsinki.

Retkeilykasvion joulukuussa 1986 ilmestynyt kolmas painos oli pitkään loppuunmyyty. Talven 1998 aikana kirjasta valmistettiin Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvimuseon kustantamana täysin uudistettu 4. painos, joka ilmestyi 16.6.1998.

Kuluneet 12 vuotta ovat olleet aktiivista kasviston tutkimusaikaa Suomessa ja koko Pohjolassa, erityisesti monien uhanalaisten kasvien selvitysten sekä käynnissä olevan yhteispohjoismaisen tieteellisen kasviohankkeen, Flora Nordican, ansiosta. Molempien tuloksia on voitu hyödyntää myös Retkeilykasvion uudessa painoksessa. Niinpä kirjan sivumäärä on kasvanut lähes kuudellakymmenellä ja on nyt 656. Kuvia on kaikkiaan n. 2000, joista 300 uusia. Esiteltyjen lajien, alalajien, muunnosten ja risteymien määrä on kasvanut sadalla, ja on nyt lähes 2300. Lisäksi parinsadan muun taksonin tieteellinen nimi on muuttunut. Synonyyminimien määrää on lisätty mm. Venäjällä käytössä olevilla nimillä. Uusia suomenkielisiä nimiä on otettu käyttöön erityisesti lajia alemmille taksoneille. Levinneisyyskarttoja on 1845, mikä on 44 enemmän kuin edellisessä painoksessa. Kartoista noin puolet on kokenut muutoksia edelliseen painokseen verrattuna.

Kasvimuseo myy kirjaa postitse hintaan 35,00 euroa nid. (pehmeäkantinen) ja 40,00 euroa sid. (kovakantinen). Hintaan lisätään toimituskulut 5,50 / yksi kirja (sis. postimaksun). Useamman kirjan tilauksen toimituskulut 0 e + postimaksu postimaksuhinnaston mukaan. HInnat sisältävät alv 9%.

Tilaukset

Anne Mainas
Kasvimuseo
Luonnontieteellinen keskusmuseo
PL 7
00014 Helsingin yliopisto

Puh. (09) 191 24437
Fax. (09) 191 24456
Sähköposti: kasvimuseo@helsinki.fi