Luonnontieteellinen keskusmuseo
Olet täällä: Etusivu > Tule käymään > Kaisaniemen puutarha
Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha: yleisökokoelmat ja näyttelyt
Helsingin ydinkeskustan tuntumassa sijaitseva Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha ja sen kasvihuoneet tarjoavat ainutlaatuisia elämyksiä luonnonystäville ympäri vuoden. Kesäisin ulkopuutarhan kaunein osa lienee kasvihuoneitten ja ruusupensaitten reunustama avara keskipuutarha lampineen ja kukkivine kasveineen. Kasvihuoneissa riittää nähtävää ympäri vuoden. Kasvihuoneiden kassan yhteydessä olevasta myymälästä voi ostaa matkamuistoja, lahjatavaroita, jäätelöä, makeisia ja linnunpönttöjä. Kaisaniemen kasvihuoneetKasvihuoneet tuovat trooppisen tuulahduksen arjen keskelle. Kasvihuoneissa voi tutustua mm. sademetsän ja aavikon monipuoliseen kasvimaailmaan. Kasvihuoneiden kätköissä kasvaa myös lihansyöjäkasveja, jotka ovat erinomaisia esimerkkejä kasvien sopeutumisesta erilaisiin ympäristöihin. Palmusalissa puolestaan voi ihmetellä seychellienpalmua, jonka siemen on maailman suurin. Historiallinen ulkopuutarhaUlkopuutarha on erilainen vuoden jokaisena päivänä! Kesäisin puutarhassa nautitaan suurten puiden varjosta ja kukkien väriloistosta. Puutarhan polkuverkosto on muodostunut jo 1800-luvulla ja muotopuutarha kasvihuoneiden edustalla on ollut paikallaan jo 1830-luvulta lähtien. Aistipuutarhaan on koottu haju- ja tuntoaistia hiveleviä kasveja. Systemaattinen osasto johdattaa kukkakasvien luokittelujärjestelmän saloihin, ja kasvihuoneiden seinustalta löytyy Suomen oloissa vain vaivoin menestyviä harvinaisuuksia. Kasvitieteellisen puutarhan ystävät ry Tiedustelut
Muotopuutarhaa kesäkuun kukkaloistossa. |