Luonnontieteellinen keskusmuseo
Olet täällä: Etusivu > Tule käymään > Kaisaniemen puutarha > Sisältö
Kasvitieteellisen puutarhan yleisökokoelmat ja näyttelyt
Kaisaniemen keitaaksi kutsuttu Helsingin yliopiston kasvitieteellisen puutarhan vanha osa on pääkaupunkimme suosituimpia matkailukohteita. Ydinkeskustan tuntumassa sijaitseva puutarha kasvihuoneineen tarjoavat ainutlaatuisia elämyksiä luonnonystäville ympäri vuoden. Kasvikokoelmien lisäksi tiloissa järjestetään monenlaisia yleisötapahtumia ja näyttelyitä (ks. ajankohtaista). Huomaattehan, että historiallisissa kasvihuoneissa on kapeita käytäviä ja oviaukkoja. Kulkeminen tavanomaisen kokoisten lastenvaunujen tai pyörätuolin kanssa onnistuu, mutta esimerkiksi tuplarattaiden kanssa liikkuminen ei suju. Tietoa ja vihreää virkistystäKaisaniemen puutarhan rauhaan pääsee joko vilkkaasti liikennöidyltä Unioninkadulta tai Kaisaniemenrannasta. Kesäisin ulkopuutarhan kaunein osa lienee kasvihuoneitten ja ruusupensaitten reunustama avara keskipuutarha lampineen ja kukkivine kasveineen. Puutarhan reuna-alueiden vanhat puut tarjoavat viilentävää varjoaan kesähelteellä, jolloin on mukava istahtaa hetkeksi lukemaan, nauttimaan eväitä tai kuuntelemaan lintujen laulua. Ulkopuutarhassa voi nähdä myös oravia, siilejä ja kauniita perhosia. Kasvihuoneissa riittää nähtävää ympäri vuoden. Historiallisen vanhan Palmuhuoneen trooppiset kasvit toivottavat vierailijat tervetulleiksi kasvien kiehtovaan maailmaan. Rehevässä vuoristosademetsässä pääsee tutustumaan kahvipensaaseen ja useisiin huonekasveihin. Äärioloihin sopeutuneet kuivakkokasvit ja kelluvat vesikasvit yllättävät ulkonäöllään. Jättilumpeen lehti voi kasvaa halkaisijaltaan yli kaksimetriseksi, ja se kykenee kannattelemaan jopa aikuisen ihmisen painon. Tuoksuvia kasveja tapaa erityisesti Etelä-Afrikka- ja Välimerihuoneissa. Yhteensä kasvihuoneissa kasvaa yli 900 nimikilvin varustettua erilaista kasvia. Kaisaniemen kasviosastotKaisaniemen kokoelmat voidaan ryhmitellä karkeasti seuraaviin osastoihin:
Puutarhan muut kasvit ovat joko luonnonalkuperää tai viljeltyä alkuperää toisista kasvitieteellisistä puutarhoista tai taimimyymälöistä. Joidenkin vanhempien kasvien alkuperä on tuntematon. Kaikki tieto kaikista kokoelman kasvikannoista on tallennettu puutarhan kasvitietokantaan. Kasvien nimikilvissä on käytetty kolmenlaista informatiivista tapaa: kilven perusväri on valkoinen, mutta uhanalaisilla kasveilla on punaiset ja kasvihuoneiden hyötykasveilla keltaiset kilvet. Puutarhan kokoelmista on olemassa istutuskartat, joihin on merkitty kasvin nimen lisäksi myös rekisterinumero. Karttojen avulla jokaisen kasvikannan tiedot on aina mahdollista selvittää myös siinä tapauksessa, että kasvin nimikilpi vahingoittuu tai katoaa. Kesäkahvila ViolaKaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan alueella palvelee kesäkahvila Viola. Aukioloajat kahvilan sivuilla.
Puutarha toukokuun lopussa 2005. Käytä vierityspalkkeja nähdäksesi koko kuvan. Kuva on koottu Autostichilla. |