Kasvillisuuden ja kasviston kehitys Karkalin luonnonpuistossa

Timo Koponen

Karkalin rauhoittaminen 1961-64

Karkalinniemi oli jo 1800-luvun puolivälistä ollut luonnonharrastajain ja luonnontieteilijöiden tietoisuudessa harvinaisten kasvien ja hyönteisten sekä rehevän lehtokasvillisuuden esiintymispaikkana. Suuri joukko luonnonharrastajia on käynyt Karkalissa siellä kasvavien harvinaisten lajien houkuttelemina. Näistä ansaitsee tulla mainituksi metsänhoitaja Edvard af Hällström, jonka laatima lajiluettelo Lohjanseudun kasveista tuo arvokkaan lisän tietämykseemme Karkalin kasvistosta 1900-luvun vaihteessa. Karkalin sammalkasviston tutkijoista on ensimmäisenä mainittava Suomen sammaltutkimuksen ”grand old man”, Viktor Ferdinand Brotherus, joka kävi niemellä vuonna 1878. Jo aikaisemmin oli Karkalissa keräillyt Ruotsista Suomeen kasvitieteen professoriksi muuttanut Sextus Otto Lindberg. Hänen aloittamiaan tutkimuksia jatkoi hänen poikansa Harald Lindberg, josta myöhemmin tuli Helsingin yliopiston kasvimuseon kustos.

Siksi (vuonna 1961) herätti laajaa huomiota tieto siitä, että tuo siihen saakka harvinaisen hyvin säilynyt alue joutuisi huvila-asutuksen jalkoihin. Biologian ja maantiedon opiskelijain yhdistys Symbioosille lankeaa kiitos siitä, että asia tuli puheeksi lehdistössä ja että luonnonsuojelusta kiinnostuneet piirit saatiin ajoissa herätetyiksi. Maaliskuun puolivälissä 1961 maamme johtavat luonnontieteelliset seurat jättivät valtioneuvostolle yhteisen esityksen Karkalinniemen lunastamiseksi valtiolle luonnonsuojelualueeksi. Kirjelmässä lausuttiin mm.

“Karkalinniemi kuuluu luontonsa puolesta keskieurooppalaiseen tammivyöhykkeeseen, joka on maassamme hyvin heikosti edustettuna vain Ahvenanmaalla ja eteläisellä rannikolla kapeana kaistaleena. Alueelle tunnusomaiset lehdot ovat yleensä jo varhain joutuneet asutuksen ja viljelyksen tuhoamiksi, niin että niistä on enää vain pieniä erillisiä sirpaleita jäljellä. Näistä harvalukuisista jäännöksistä Karkalinniemi on ehdottomasti mantereella tavattavista laajin ja edustavin. Sellaisena se on yleisesti tunnustettu ja arvostettu. Syrjäisen asemansa sekä omistussuhteittensavuoksi se on onneksi säilynyt tähän päivään saakka.

Karkalinniemelle ja nimenomaan sille alueelle, joka nyt aiotaan asuttaa, ovat ominaisia runsaat jalopuuesiintymmät; erikoisesti niinipuu- eli metsälehmuskasvustot sekä laajat ja rehevät pähkinäpensaikot. Lisäksi siellä tavataan vaahteraa ja tammea. Myös pensaskasvillisuus on harvinaisen monilajinen.

Myös eläimistö on tälläisellä alueella ymmärrettävästi aivan omaa luokkaansa.Esimerkkeinä voidaan mainita pari perhoslajia, jotka Karkalinniemellä esiintyvät vakituisesti ja joiden lähimmät tunnetut esiintymispaikat ovat Keski-Euroopassa sekä joukko kovakuoriaisia, joiden ainoana tai pääasiallisena esiintymispaikkana Suomessa on juuri Karkalinniemi”.

Hallitus suhtautuikin myönteisesti tehtyyn ehdotukseen ja alueen ostamiseen tarvittava määräraha myönnettiin. Erityiseeti mainittakoon., että Karkali oli ensimmäinen valtion luonnonsuojeluun yksityisiltä lunastama alue, aikaisemmat luonnonsuojelualueet oli perustettu valtionmaille.  Laki ja asetus Karkalin luonnonpuistosta annettiin heinäkuussa 1964.

Karkalin kasviston ja kasvillisuuden perusselvitys julkaistiin vuonna 1967. Siinä painotetaan erityisesti alueella tapahtunutta kasvillisuuden muutosta. Sen jälkeen kasvillisuuden kehitystä on seurattu tarkastamalla viiden vuoden välein  metsittymään jätetyille pelloille perustetut 100 pysyvää näytealaa. Metsäkasvillisuutta seurataan entisille jo metsittyneille niittyalueille perustettuilla 30 näytealalla. Pellot ovat nyt lähes täysin metsittyneet ja kasvillisuus muuttunut erilaisia metsäkasvillisuustyyppejä muistuttavaksi, esimerkiksi valkovuokko oli vuonna 2000 jo levinnyt peltojen kaikkiin osiin.

Kirjallisuus

• Koponen, T. 1964: Ch. E. Boldt ja Lohjan seudun kasvitieteellinen tutkimus 1900-luvun vaihteessa. - Luonnon Tutkija 68: 181-191.
• Koponen, T. 1967: On the dynamics of vegetation and flora in Karkali Nature Reserve, southern Finland. - Ann. Bot. Fennici 4: 121-218.
• Koponen,T., Heikkinen, N. Holmström, A. Häyhä, T. & Vainio, O. 1996: Minne niityt kadonneet -- kasvillisuuden ja kasviston muutoksia Lohjan seudulla. - Luonnon Tutkija 100: 211-220.
• Kiirikki, M. 1993: Seedbank and vegetation succession in abandoned fields in Karkali Nature Reserve, southern Finlland. - Ann. Bot. Fennici 30: 139-152.
• Kiirikki, M., Koponen, A. & Koponen, T. 1992: Influence of Norway spruce (Picea abies) on the succession of grass-herb forest vegetation in Karkali Nature Reserve, southern Finland. - Memoranda Soc. Fauna Flora Fennica 68: 77-86.