Luonnontieteellinen keskusmuseo
Olet täällä: Etusivu > Tutkimus ja kokoelmat > Kasvitiede > Palvelu
PalvelutTutkimustyön ja kokoelmien hoitamisen ohella Luonnontieteellinen keskusmuseo on myös palvelulaitos. Panos muodostuu yleisöpalvelusta, osallistumisesta julkiseen tiedonvälitykseen, ja asiantuntija-avusta tutkijoille ja opiskelijoille. Myös tieteen popularisointi on osa tätä työtä.
Asiakkaitamme ovat
Kaisaniemen ja Kumpulan puutarhat kokoelmat ovat avoinna yleisölle ja henkilökunta vastaa esitettyihin yleisökysymyksiin. Kasvitieteellinen puutarha ja kasvimuseoottaa harkinnan mukaan vastaan toimeksiantoja asiantuntijuusalueillaan. Näitä ovat muun muassa kasvitiede, kasvien nimistö, kasvitieteelliset kokoelmat, puutarhanhoito ja viherkasvit. Toimeksiannot voivat olla esitelmiä, asiantuntijalausuntoja, käännöstöitä tai suunnitelmia. Lisäksi tarjoamme seuraavia palveluja:
Sienitiimin palvelutoimintaPalveluun kuuluvat:
Yksittäisten näytteiden määritys on ainakin toistaiseksi ilmaista, mutta suurten erien määritys on maksullista sopimuksen mukaan. Isoja keräysaineistoja määritetään esimerkiksi Metsähallitukselle. Palveluna voidaan pitää myös sitä, että haluttaessa nämä määritetyt erät kunnostetaan ja arkistoidaan osaksi museon kokoelmia, jolloin aineistojen toimittajatahot säästyvät työlään, ja paljon tilaa ja erityisosaamista vaativan näytearkiston organisoimiselta. Sieniosasto on osallistunut Luonnontieteellisen keskusmuseon syksyisten sieninäyttelyiden järjestelyyn ja lajimääritykseen. Sienimyrkytyksiä koskevaa asiantuntija-apua annetaan sairaaloille ja myrkytystietokeskukselle. Monet Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen opiskelijat saavat aineistoa ja apua sieniaiheisten esitelmien, pro gradu -tutkielmien ja väitöskirjojen tekoon. |