Siirry pääsisältöön. Siirry hakuun.

Putkilokasvitiimi ja kasvikartoitustiimi

Putkilokasvitiimin ja kasvikartoitustiimin keskeisiä tutkimusaloja ovat taksonomia, systematiikka ja lajiston levinneisyyskartoitus. Yliopistolle kuuluu lukuisia yhteiskunnallisiksi määriteltyjä tehtäviä. Niiden suorittamiseksi tiimit mm. antavat yleisöpalvelua, pitävät esitelmiä, laativat popularisoivia artikkeleita ja luontoselvityksiä, julkaisevat kasviharrastajille suunnattua Lutukka-lehteä, laativat määritysoppaita ja tuottavat alueellisia flooria, ylläpitävät verkkosivuja, antavat lausuntoja, osallistuvat työryhmien työskentelyyn, suorittavat määritystyötä viranomaisten pyynnöstä sekä ylläpitävät Suomen kasviatlasta, nimistötietokantoja ja putkilokasvirekisteriä. Tiimit ovat aktiivisesti osallistuneet Suomen eliöstön uhanalaisuuden arviointiin.

Kasvimuseo pitää yllä laajaa, valtakunnallista kasvitietokantaa kotimaan ja lähialueiden putkilokasveista. Lisäksi kasvimuseossa julkaistaan kasviharrastajille tarkoitettua Lutukka-lehteä ja tieteellisempää Norrlinia-monografiasarjaa.

Kasvimuseo on yhteistyössä mm. Suomen muiden kasvimuseoiden tutkijoiden kanssa kirjoittanut Retkeilykasvio-nimisen määritysoppaan Suomen putkilokasveista ja osallistuu käynnissä olevaan suurhankkeeseen kaikki Pohjoismaat kattavan tieteellisen putkilokasviflooran Flora Nordica kirjoittamiseksi.

Kasvikartoitustiimi johtaa yleiseurooppalaista hanketta Atlas Florae Europeae, jonka tavoitteena on selvittää putkilokasvien levinneisyys Euroopassa.

Muita keskeisiä tutkimusaloja ovat taksonomia ja systematiikka mm. savikkakasvien (Chenopodiaceae), annonakasvien (Annonaceae) ja sarakasvien (Cyperaceae) heimoissa.

Tutkimusprojekteja

Tietoa