Luonnontieteellinen keskusmuseo
Olet täällä: Etusivu > Tutkimus ja kokoelmat > Kasvitiede > Putkilokasvit > Oxandra
Oxandra -suvun revisio (Annonaceae)Vuonna 1983 alkoi Utrechtin yliopiston kasvimuseossa monitieteinen tutkimusohjelma, jonka päämääränä on selvittää Annonaceae -heimon systematiikkaa Etelä-Amerikassa. Annonaceae -projektissa on mukana kymmeniä kasvitieteilijöitä eri puolilta maailmaa. Projektin johtajan prof. Paul Maasin ohjauksessa olen mukana hankeessa, jossa teen Oxandra -suvun revisiota*. Oxandra-sukuun luetaan nykyään n. 30 puuvartista lajia, joiden levinneisyysalue käsittää eteläisestä Brasiliasta Meksikon eteläosiin ja Isoihin Antilleihin. Suvun lajit ovat keskisuuria tai pieniä puita tai pensaita, jotka kätkeytyvät helposti sademetsän muiden alispuiden sekaan. Kukat ovat pienehköjä, yleensä valkoisia. Hedelmät ovat nk. osahedelmiä (monocarps), joiden luku vaihtelee 1-20. Lehdet ovat kapeahkoja, usein kiiltäviä ja niissä monien sademetsäpuiden tapaan tippukärki. Suvulla ei ole juuri taloudellista merkitystä. Mainittakoon kuitenkin, että erään lajin (Oxandra lanceolata, engl. 'lancewood') puuainesta käytetään sorvattavissa tuotteissa ja siitä valmistetaan mm. biljardikeppejä ja jousia.
Näytteitä on saatu noin 30 herbaariosta Euroopasta, Yhdysvalloista ja Etelä-Amerikasta. Jokaisesta kuvatusta lajista on tyyppinäyte. Lähes kaikille näytteille on haettu karttakoordinaatit ja näytteet määrityksineen ja etikettitietoinen on tallennettu tietokantaan, joista voidaan tehdä erilaisia kyselyjä ja levinneisyyskarttoja. Näytteiden nimet olen tarkistanut tai määrittänyt uudelleen ja laatinut tarkempia tai kokonaan uusia lajikuvauksia. Seuraavaksi selvitän suvun fylogeniaa perustuen lajiston morfologisiin, anatomisiin ja molekyylibiologisiin ominaisuuksiin. Koska herbaarionäytteissä on puutteita, esim. kukat/hedelmät puuttuvat ja tuoretuntomerkit häviävät näytteitä kuivattaessa, ja kasviarkkien etikettitiedot on usein hyvin puutteelliset, olen järjestänyt kolme tutkimusmatkaa Brasiliaan (1996-2000), joilla olen kerännyt maastossa yksityiskohtaista tietoa lajien ekologiasta ja morfologisesta vaihtelusta. Näillä matkoilla on ollut myös opiskelijoita mukana tutustumassa Amazonian ihmeisiin, kuten kirjaviin sammakoihin, mylviviin mölyapinoihin, sosialisiin pekkarilaumoihin, poluilla lepäileviin käärmeisiin, lehtien alapuolelle kotinsa rakentaviin ampiaisiin, raivokkaisiin muurahaisiin, lempeisiin vesisikoihin ja laiskiaisiin ja epäilyttäviä näppylöitä aiheuttaviin punkkeihin ja sääskiin kaiken kasvivihreän keskellä.
Kolmen vähän tunnetun Oxandran levinneisyys Itä-Brasiliassa. Selitykset: neliö = O. nitida; kolmio = O. reticulata; vinoneliö = O. martiana |