Uusi kasvitieteellinen puutarha perusteilla; mistä puutarha- ja koristekasvimme tulevat?

Tämän sivun sisältö on osittain vanhentunutta.

Timo Koponen

Otsikon kysymykseen on monta vastausta. Suomessa varsin tavallinen vastaus on: Sain tuttavalta tai naapurilta. Ostin taimimyymälästä, vastaa toinen. Mutta mistä taimimyymälä on taimensa saanut? Taimitarhasta kai. Mutta entä taimitarha? Kasvatti siemenestä tai pistokkaasta ja monisti. Ketjun päässä tulee lopulta vastaan puutarhakasvimme alkuperä. Jossakin maapallolla se on alkuperäinen luonnonvarainen kasvi, tai jos se on tuotettu risteyttämällä ja jalostamalla, sen esivanhemmat ovat olleet luonnonvaraisia. Seinustan villiviini tuotiin Pohjois-Amerikan itäosista, syreeni kulkeutui Unkarin ja Romanian vuoristoista ja niiden alla kukkapenkissä viihtyvä särkynytsydän on kotoisin Pekingin lähistöltä Kiinasta.

Suomen oma kasvisto on varsin vähälajinen ja puutarha- ja koristekasveiksi niitä on käytetty vähän.

Suomen ensimmäinen kasvitieteellinen puutarha ja Pietari Kalm

Suomen ensimmäinen kasvitieteellinen puutarha oli Helsingin yliopiston edeltäjän Turun Akatemian professorin Elias Tillandzin v. 1678 aitaama varsin vaatimaton "kaalitarha". Siinä viljeltiin vihannesten ohella lääkeyrttejä. Tillandzin kuoltua ja 1700-luvun alun vaikeiden aikojen myötä puutarha pääsi ränsistymään. Vasta 1700-luvun puolivälissä Turun Akatemian puutarha kunnostettiin uudelleen Carl von Linnen oppilaan professori Pietari Kalmin toimesta. Vuosina 1748-1751 Kalm teki kuuluisan Pohjois-Amerikan tutkimusmatkansa. Matkan tarkoituksena oli tutkia Pohjois-Amerikan hyötykasveja, esimerkiksi intiaanien käyttämiä viljoja ja kerätä lisäysaineistoa, tuoda se kotimaahan ja kokeilla amerikankasvien viljelyä meikäläisissä olosuhteissa.

Tutkimusmatka ja aineiston keruu onnistuivat hyvin. Kalm toi tullessaan satoja, kenties jopa lähes 800 kasvikantaa. Hankkeen jatko oli hankalampaa. Vasta vuosien viivyttelyn jälkeen Kalm sai Akatemialta Hirvensalon saarella sijaitsevan Sipsalon tilan kokeitaan varten, ja joutui lisäksi ostamaan itselleen Turun kaupungista talon, jonka puutarhassa saattoi kokeilla arimpia kasveja. Kalmin hanke oli ainutlaatuinen tuonaikaisessa Euroopassa; yhtä laajaa nimenomaan hyötykasvien kokeilua ei oltu aikaisemmin missään tehty. Vahinko vain, että Kalmin työstä jäi lopulta vähän tuloksia kahdesta syystä: Hänen työlleen ei ollut jatkajaa ja alunperinkin osa hänen tuomistaan kasvikannoista oli Suomeen sopimatonta liian eteläistä alkuperää. Edellä mainittu villiviini sekä aitaorapihlaja lienevät harvoja tänne sopeutuneita puutarhakasveja, joiden arvellaan olevan Kalmin kokeista lähtöisin.

Turun kaupunkiin piispantontille perustettu kasvitieteellinen puutarha säilyi kohtalaisen hyvässä kunnossa Turun paloon v.1827 saakka, jonka jälkeen se keisari Nikolai I käskystä siirrettiin Helsingin Kaisaniemeen perennoineen päivineen. Turkuun jäi lukuisia puuvartiskasveja, joista "Kalmin tammi" kasvoi pisimpään.

Kasvien "metsästyksen" kulta-aika

Uusien puutarha- ja koristekasvien etsimisen kulta-aika alkoi 1800-luvun puolivälissä. Suuret tutkimusmatkat 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa olivat tuoneet tietoon ulkomaiden kasviaarteet. Lopullinen sysäys kasvien "metsästykseen" oli kuitenkin Kiinan ja Japanin mannersulkemuksen päättyminen. Näiden maiden kasvistojen rikkaus oli tiedetty kauan. Marco Polo kirjoitti 1200-luvulla monista Kiinan erikoisista hyötykasveista ja myöhemmin tietoja saatiin portugalilaisten ja hollantilaisten kauppiaiden ja etenkin jesuiittalähetyssaarnaajien välityksellä. Eurooppalaiset saivat vähitellen tietää, että täysin erilainen kasvimaailma odotti tutkimistaan Kiinassa ja Japanissa. Eivätkä vain luonnonkasvit; idän vanhat kulttuurit olivat tuottaneet houkuttelevan puutarhalajiston.

Puutarhat pursuivat jalostettuja krysanteemeja, pioneja, atsaleoita ja kamelioita. Kiinalaiset ja japanilaiset vartioivat mustasukkaisesti puutarhojensa aarteita, mutta vähitellen niitä saatiin Euroopan ja Pohjois-Amerikan markkinoille. Esimerkiksi "elävänä fossiilina" mainostettu neidonhiuspuu tuotiin 1730-luvun puolivälissä Hollantiin, mistä se levisi nopeasti Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. Yhdysvallat sekä Euroopan suurvallat, Englanti, Ranska, Saksa ja Venäjä lähettivät kilvan tutkimusretkikuntia Kauko-Itään.

Retkikuntien päätarkoitus oli usein poliittinen tai kauppapoliittinen, mutta niihin osallistui myös tiedemiehiä, joiden tehtävänä oli tutkia luontoa. Varsin pian Euroopan ja Yhdysvaltojen tieteelliset seurat, kasvitieteelliset puutarhat ja suuret koristekasvien viljelyyn ja jalostamiseen erikoistuneet kauppapuutarhat palkkasivat kasvien- ja siementenkerääjiä ja lähettivät heitä Kauko-Itään. Kilpailu oli kovaa ja parhaista löydöistä maksettiin palkkioita ja niitä palkittiin kukkanäyttelyissä.

Mistä puutarhojemme kasvit tulevat?

Useimmat ensimmäisistä Kauko-Idästä Eurooppaan tuoduista kasveista olivat liian eteläistä alkuperää menestyäkseen ulkosalla Suomen puutarhoissa. Muutamat niistä kuuluvat kasvihuoneiden, virastojen, laitosten ja jopa kotiemme vakituiseen viherkasvilajistoon, esimerkkeinä vaikkapa kamelia, kiiltopensas ja kiinanruusu. Kuitenkin lukuisat Itä-Aasian ja Pohjois-Amerikan kasvit ovat sopeutuneet varsin hyvin ilmastoomme ja viihtyvät ulkosalla.

Puutarhojen lukemattomat ruohot ja perennat tulevat ja menevät, niiden viljely on muodin oikuista kiinni. Puuvartiskasvit ovat pysyvämpiä ja niistä tiedetään eniten. Suomen puu- ja pensaskasvion mukaan lajikkeet ja risteymät mukaan lukien kaikkiaan 1200 puuvartiskasvia kasvatetaan hyvällä tai heikommalla menestyksellä maassamme.

Tämä lajisto on saatu maahamme kolmella tavalla.

Ensinnäkin ulkomaisten kasvien kasvatuskokeet kuuluvat kasvitieteellisten puutarhojen ja metsäntutkimuslaitoksen tehtäviin; toiseksi, lukuisat yksityiset kasvien harrastajat ja puutarhurit ovat kokeilleet ulkomaisia lajeja puutarhoissaan. Muutamat näistä yksityisistä kokeista ovat olleet sangen laajoja, mainittakoon vain kansainvälistä mainetta saanut Arboretum Mustila Elimäellä, Tammisto Karjalohjalla ja Hörtsänä Orivedellä.

Kolmanneksi, kauppapuutarhat tuovat jatkuvasti uusia ulkomaisia kasveja ja lajikkeita kotipuutarhureidemme iloksi - tai joskus harmiksi. Keski-Euroopan tai Hollannin ja Tanskan taimiviljelmillä kasvaneet kasvit ovat usein liian eteläistä alkuperää sopeutuakseen Suomen ilmastoon. Varsinkin kovat pakkastalvet karsivat tänne sopimattoman lajiston tehokkaasti.

Eikö mitään ole opittu Pietari Kalmin kokeista? Toki on.

Maamme kasvimaantieteilijät ovat viimeisten 150 vuoden aikana tutkineet varsin perusteellisesti sekä Suomen että muidenkin alueiden kasvillisuutta ja kasvistoa ja kehittäneet bioklimaattisen vyöhykejärjestelmän. Sen avulla voidaan ennustaa, mistä ulkomaiset kasvit Suomen eri osiin tulisi noutaa, jotta ne menestyisivät uusilla kasvupaikoillaan. Näitä alueita ei ole kovin monia. Euroopassa tietenkin Suomen lähialueiden lajistoa on mahdollista viljellä; mutta se on kuitenkin suureksi osaksi samaa, mitä meillä kasvaa luontaisesti. Keski-Euroopan ja Balkanin vuoristoista ovat kotoisin esimerkiksi yleisesti käytetyt vuorimänty, makedonianmänty ja serbiankuusi. Pohjois-Amerikkalaista meille sopivaa lajistoa saadaan Kanadasta, Brittiläisen Kolumbian sisäosista ja Kalliovuorilta ja toisaalta Pohjois-Amerikan länsiosista pohjoisen havumetsävyöhykkeen alueelta. Varsinainen aarreaitta on edelleen Kauko-Itä. Japanin Hokkaidolla ja Honshun vuorilla, Venäjällä Amurin alueella ja Koillis-Kiinan ja Korean vuoristoissa on ilmastoltaan Suomen kaltaisia alueita. Kasvilajistoltaan ne ovat rikkaampia kuin mikään toinen Suomen bioklimaattisista vastinalueista.

Parina viime vuosikymmenenä lisääntynyt innostus viherrakentamiseen ja yleisön kiinnostus puutarhanhoitoon on saanut vastakaikua asiantuntijapiireissä.

Jo 1970- ja 1980-luvuilla tehtiin kasvitieteellisten puutarhojen ja arboretumeiden toimesta useita tutkimusmatkoja uuden kasviaineksen hankkimiseksi. Ne suuntautuivat Amurin alueelle, Koreaan ja Altai-vuoristoon.

Varsinainen suuri tilaisuus laajamittaiseen kokeiluun on kuitenkin Helsingin yliopiston uusi kasvitieteellinen puutarha, joka on perusteilla Kumpulaan.

Päivitys: Kumpulan puutarha avattiin yleisölle 10.6.2009.

Uusi kasvitieteellinen puutarha Kumpulassa

Helsingin yliopisto rakentaa matemaattis-luonnontieteellistä tiedekuntaa Kumpulaan. Uusi kasvitieteellinen puutarha päätettiin perustaa Kumpulan kartanon alueelle, joka sijaitsee n. 3 km Kaisaniemestä pohjoiseen.

Uuden puutarhan perustamisvuotena voidaan pitää vuotta 1987, jolloin puutarhan alue rajattiin. Puutarhassa ovat hyötykasviosasto ja kasvien alkuperän mukaan järjestetty kasvimaantieteellinen osasto.

Kasvimaantieteelliseen osastoon kerätään kasvilajistoa Euroopasta, läntisestä ja itäisestä Pohjois-Amerikasta, Japanista ja Kaukoidästä, siis juuri niiltä alueilta, joiden ilmasto on Etelä-Suomen ilmaston kaltainen.

Uudessa puutarhassa seurataan ulkomaisten kasvien sopeutumista Etelä-Suomeen. Kumpulan kasvimaantieteellisiin osastoihin otetaan vain luonnon alkuperää olevia kasveja. Ne saadaan osaksi kansainvälisen siemenvaihdon välityksellä ja osaksi itse järjestetyillä tutkimusmatkoilla, joita tähän mennessä on tehty kolme, Japanin Hokkaidolle, Kiinan Mantsuriaan sekä Kanadan Brittiläiseen Kolumbiaan ja Albertaan.

Tutkimusmatkat tehtiin yhdessä Sapporossa sijaitsevan Hokkaidon yliopiston kasvitieteellisen puutarhan, Shenyangissa olevan Kiinan Tiedeakatemian sovelletun ekologian laitoksen ja Albertan yliopiston kasvitieteellisen puutarhan kanssa.

Matkoilla kerättiin lähes 1000 kasvikantaa. Niistä pari sataa on sellaista, joiden aikaisemmasta viljelystä Suomessa ei ole tietoja. Esimerkiksi Kiinasta tuotiin seitsemän koivulajin ja yhdeksän vaahteralajin siemeniä. Tuodusta siemen- ja oksa-aineistosta oli kevääseen 1996 mennessä kasvatettu n. 18 500 tainta, joista 11 000 tainta oli jo istutettu Kumpulan puutarhan Japanin ja Kaukoidän lohkoihin.

Paitsi Kumpulassa kasvien sopeutumista tutkitaan Japanin kasvien osalta Keravan, Kotkan ja Riihimäen kaupunginpuutarhoissa, joille annettiin taimierät kasvatettaviksi ja tarkkailtaviksi.

Japanin kasvit selvisivät hyvin ensimmäisestä suomalaisesta talvestaan 1994-95.

Kiinan tutkimusmatkan siemenkeruiden kasvattamisesta ja seurannasta tehtiin sopimukset Harjun maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen, Lepaan puutarhaoppilaitoksen ja Mäntsälän maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen kanssa.

Kumpulan puutarhan avajaiset ovat vuonna 2009, mutta hyötykasvimaata on käytetty yliopisto-opetuksessa v. 1992 ja lääkekasviosastoa v. 1994 alkaen.

Prof. Timo Koponen toimi Kasvitieteellisen puutarhan esimiehenä vuoteen 2001 saakka.