Siirry pääsisältöön. Siirry hakuun.

Kasvihuonetilojen käytössä huomioitavaa

Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan historialliset kasvihuoneet Helsingin ydinkeskustassa luovat tunnelmalliset puitteet erilaisille tilaisuuksille. Kasvihuoneiden vanhimmat osat ovat vuodelta 1832, Palmusali sekä sademetsä- ja savannihuoneet ovat vuodelta 1889. Kasvihuonetilat on restauroitu vuosina 1996–1998. Kasvihuonekokoelmassa on esillä noin tuhat erilaista kasvikantaa yli viidestäsadasta kasvisuvusta. Kokoelmassa on lukuisia harvinaisia ja muutamia erittäin uhanalaisia kasveja eri puolilta maailmaa.

Kasvihuonetiloja käytettäessä yksityistilaisuuksiin tulee huomioida joitakin kasveista ja tiloista johtuvia erityispiirteitä, sekä asiakkaiden oman viihtyvyyden ja turvallisuuden takaamiseksi että kasvien hyvinvoinnin varmistamiseksi. Kaikissa tiloihin ja niiden käyttöön liittyvissä kysymyksissä pyydämme kääntymään puutarhan henkilökunnan puoleen.

Kasvit ja kasvatusolosuhteet

  1. Tieteellisen kokoelman kasveja ei saa vahingoittaa.
  2. Kasveja ei saa siirrellä, eikä kasveissa olevia nimikilpiä tai muita tunnisteita irrottaa.
  3. Kokoelmakasveja tai niiden osia ei saa viedä pois kasvihuoneista.
  4. Eläviä kasveja (esim. ruukku- tai leikkokukkia) ei voi tuoda kasvihuonetiloihin tautien ja tuholaisten vuoksi.
  5. Tilojen lämpötila- tai kosteusolosuhteita ei ole mahdollista muuttaa asiakkaan toiveiden mukaan, kasvien olosuhdevaatimukset ovat etusijalla.
  6. Lattioille, lattiakaivoihin tai kasvien juurille ei saa kaataa mitään kemikaaleja, kuten maaleja tai pesuaineita tai juomia kuten kahvia ja alkoholia.
  7. Vesialtaat ovat ainoastaan niissä olevia kasveja ja katselua varten.

Tilat

  1. Kasvihuoneissa kulkeminen on sallittua ainoastaan käytävillä.
  2. Kasvihuonetilat on suojeltu, eikä niissä saa tehdä minkäänlaisia pysyviä muutoksia. Pieniin ja väliaikaisiinkin muutoksiin tarvitaan aina ylipuutarhurin lupa.
  3. Kaikenlainen tulen tekeminen kasvihuonetiloissa ja kasvihuoneen yhteydessä olevissa asiakastiloissa on kielletty.
  4. Kasvihuoneiden väliset ovet on pyrittävä pitämään suljettuina.
  5. Palmusalin yläparveketta ja sinne vieviä kierreportaita ei saa käyttää.
  6. Kasvihuonetiloissa on nauhoittava kameravalvonta.
  7. Kynttilöiden polttaminen on kielletty kaikissa puutarhan sisätiloissa.