Siirry pääsisältöön. Siirry hakuun.

Fenologiatutkimus

Fenologia on tieteenala, joka tutkii eläinten ja kasvien elämänkierrossa vuosittain toistuvien tapahtumien ajoittumista. Tällaisia tapahtumia ovat esimerkiksi sammakon kudun alkaminen, siilin herääminen talvihorroksesta tai tilhien tulo syksyllä. Luonnontieteelliseen keskusmuseoon kuuluva Eläinmuseo ja Suomen tiedeseura ovat yhteistyössä noin sadan vapaaehtoisen luonnonharrastajan kanssa koonneet vuosittain fenologisia havaintoja maamme eläin- ja kasvimaailmasta. Havainnoista laaditaan yhteenveto, joka postitetaan vuosittain uusien havaintolomakkeiden mukana vastaajille kiitokseksi heidän tekemästään arvokkaasta työstä. Yhteenvedot ovat saatavana myös ohessa.

Jokaisella luonnosta kiinnostuneella on mahdollisuus osallistua Eläinmuseon ja Suomen Tiedeseuran fenologiseen seurantatutkimukseen. Osallistujaksi ilmoittautuminen ei maksa eikä velvoita mihinkään, sillä jokainen voi tehdä havaintoja oman aikansa ja mahdollisuuksiensa mukaisesti. Eläimiä ja kasveja koskevat havainnointilomakkeet saat allamainitulta yhdyshenkilöltä tai suoraan tästä PDF-tiedostona (n. 60 Kt). Voit palauttaa havaintosi myös sähköisellä lomakkeella.

Ilmoittamalla nimesi ja osoitteesi yhdyshenkilölle olet mukana tutkimuksessa. Havaintolomakkeet tulee palauttaa vuoden lopussa osoitteeseen

Fenologiatutkimus
Luonnontieteellinen keskusmuseo / Eläinmuseo
PL 17 (P. Rautatiekatu 13)
00014 Helsingin yliopisto

Lisätietoja

Juhani Terhivuo
puh. (09) 191 28844
fax (09) 191 28843
sähköposti: etunimi.sukunimi@helsinki.fi