Luonnontieteellinen keskusmuseo
Olet täällä: Etusivu > Seurannat > Fenologiatutkimus > Raportti 2001
Luonnontieteellisen keskusmuseon (Eläinmuseo) ja Suomen Tiedeseuran fenologiatutkimuksen yhteenveto vuosilta 2000 ja 2001
Eläin- ja kasvimaailman jokavuotisia, lajien elämänkiertoon liittyviä tapahtumia havainnoitiin samojen menetelmien mukaan kuin edellisinäkin vuosina. Vuodelle 2001 havaintoja kertyi yhteensä 7225 kappaletta 166 vastaajalta. Niistä 2857 (39.5%) havaintoa koski eläimiä ja 4368 (60.5%) kasveja. Vuoden 2000 luvut olivat selvästi pienemmät, 1936 eläin- ja 2962 kasvihavaintoa (yhteensä 4899 havaintoa ja 107 vastaajaa). Havainnot on paikallistettu 10 x 10 km:n yhtenäiskoordinaatti- ruutuihin, joiden sijainti näkyy kuvista 1 ja 2.
Kuvat 1 ja 2. Havaintoruudut (10 x 10 km) vuosina 2000 ja 2001. Eläimiä ja kasveja koskevat havaintoruudut on yhdistetty vuosien mukaisesti.
Taulukkoon 1 on koottu Ilmatieteen laitoksen tilastoimat kuukausittaiset keskilämpötilat neljällä säähavaintoasemalla vuosina 2000 ja 2001. Ne luonnehtivat kuvissa 1 ja 2 näkyvien havaintovyöhykkeiden A-D lämpöoloja. Lihavoinnit osoittavat kuukaudet, jolloin keskilämpötila oli korkeampi vuosien välisessä vertailussa. Vuoden 2001 tammikuu oli koko maassa selvästi lauhempi kuin edellisen vuoden tammikuu, mutta helmi- ja maaliskuu 2001 puolestaan olivat edellisen vuoden vastaavia kuukausia kylmempiä. Huhtikuussa tilanne vaihteli alueittain, mutta toukokuu 2001 oli toukokuuta 2000 selvästi lämpimämpi koko maassa. Kesäkuun 2001 keskilämpötila muodostui eteläisimmässä osassa maatamme lähes samanlaiseksi kuin edellisenä vuonna, mutta Keski- ja Pohjois-Suomessa arvot olivat edellisvuotisia arvoja korkeampia. Pohjois-Suomea lukuun ottamatta heinä-, elo- ja vielä syyskuukin olivat selvästi viimevuotisia lämpimämpiä. Sitten ilmat kuitenkin alkoivat viiletä niin että loppuvuosi koko maassa oli edellisvuotista kylmempi. Erityisesti joulukuu 2001 oli varsin kylmä verrattuna harvinaisen lauhaan vuoden 2000 joulukuuhun.
Taulukko 1. Kuukausien keskilämpötilat ja säähavaintoasemat. _______________________________________________________________________________ Paikka/ Kuukausi vuosi ta he ma hu to ke he el sy lo ma jo _______________________________________________________________________________ Vyöhyke-A / (Helsinki-Vantaa): 2000 -2.9 -2.6 -0.8 6.4 10.8 14.4 16.9 15.4 9.7 8.8 4.6 1.3 2001 -1.9 -7.7 -3.4 5.7 9.9 14.3 20.5 16.4 12.1 8.0 -0.1 -7.1 Vyöhyke-B / (Jyväskylä): 2000 -6.1 -5.1 -3.3 3.6 9.2 13.5 16.2 13.6 7.8 7.0 1.8 -1.5 2001 -4.3 -10.9 -7.1 4.2 7.7 13.5 18.4 14.4 10.0 5.4 -2.7 -11.1 Vyöhyke-C / (Oulu): 2000 -7.1 -6.6 -4.8 1.9 8.6 13.5 17.1 14.0 9.1 7.1 1.2 -3.9 2001 -4.4 -11.6 -8.6 2.4 6.5 14.5 17.3 14.2 10.7 4.3 -3.8 -11.5 Vyöhyke-D / (Sodankylä obs.): 2000 -12.2 -10.4 -6.1 -0.4 6.4 11.4 15.5 11.9 6.9 4.4 -1.4 -7.8 2001 -6.8 -15.5 -12.7 -1.7 4.2 13.5 14.9 11.5 8.1 0.1 -8.0 -14.1 _______________________________________________________________________________
Taulukko 2 esittää lumen sulamisen, jäiden lähdön, vesien jäätymisen ja ensilumen tulon vuosina 2000 ja 2001. Kunkin vyöhykkeen havainnoista on ilmoitettu ns. mediaanipäivä eli päivämäärä, johon mennessä puolet kyseistä tapahtumaa (esim. vesien jäätymistä) koskevista havainnoista oli tehty. Mediaanipäivä osoittaa ajankohdan jolloin tapahtuma oli jo yleinen saman vyöhykkeen usealla paikkakunnalla.
Taulukon 2 mukaan lumi suli ja jäät lähtivät vuonna 2001 maan keskiosissa hitaammin kuin edellisenä vuonna, mutta Etelä- ja Pohjois-Suomessa selvästi aikaisemmin. Syksyn ensilumi puolestaan tuli Etelä-Suomeen myöhemmin, mutta pohjoiseen aikaisemmin kuin vuonna 2000. Kylmän loppusyksyn vuoksi avovedet jäätyivät koko Suomessa selvästi aikaisemmin kuin vuonna 2000.
Taulukko 2. Jää- ja lumiolosuhteet vyöhykkeissä A-D (vrt. kuvat 1 ja 2) vuosina 2000 ja 2001.
Vyöhyke (ks. kuvat 1 ja 2)
Tapahtuma Vuosi A B C D
_____________________________________________________________________
Lumi suli avomailta 2000: 12.4 20.4 24.4 15.5
2001: 4.4 15.4 26.4 5.5
Jäät lähtivät 2000: 23.4 26.4 27.4 17.5
2001: 20.4 28.4 1.5 10.5
Ensilumi tuli 2000: 29.10 30.10 28.10 29.10
2001: 6.11 31.10 22.10 1.10
Vedet jäätyivät 2000: 22.12 19.12 20.11 21.11
2001: 17.11 11.11 6.11 24.10
______________________________________________________________________
Havainnot jakautuivat eri eläin- ja kasvilajien sekä vyöhykkeiden A-D osalle seuraavalla tavalla, A-vyöhyke: 1169 eläinhavaintoa / 1952 kasvihavaintoa, B: 1052/1608, C: 436/636 ja D: 200/172 havaintoa. Taulukon 3 avulla voi vertailla eläin- ja kasvimaailman tapahtumien ajoittumista vuosina 2000 ja 2001. Ajankohdat ovat kaikista havainnoista laskettuja mediaanipäiviä, jotka osoittavat ko. tapahtuman olevan jo yleinen kyseisessä vyöhykkeessä. Päivämäärät ilman sulkuja perustuvat vähintään neljään havaintoon, suluissa olevat 1-3 havaintoon. Lihavoinnit osoittavat varhaisemman päivämäärän vuosien välisessä vertailussa.
Vuoden 2001 eläinmaailman tapahtumien ajankohdat vaihtelivat suuresti tapahtuman ja alueen mukaisesti kuten taulukko 3 osoittaa. Vain haarapääskyn tulo näytti tapahtuvan koko maassa aikaisemmin kuin vuonna 2000. Etelä-Suomessa siilin, sisiliskon herääminen horroksesta sekä teeren pulputuksen alku olivat hieman vuoden 2000 vastaavista ajankohdista jäljessä. Tervapääsky aloitti kaikkialla syysmuuttonsa aikaisemmin kuin edellisenä vuonna, samoin tilhet saapuivat Etelä-Suomeen selvästi aikaisemmin ja myös metsäjänis vaihtoi talviturkkiin aikaisemmin kuin vuonna 2000. Muualla maassa erot vaihtelivat alueen mukaisesti.
Kasvikunnan keväiset tapahtumat, kuten kukinnan alku ja lehtien puhkeaminen, vaihtelivat nekin suuresti vuosien välisessä vertailussa; vain suomuuraimen ja pihlajan kukinta sekä mustikoiden kypsyminen olivat koko maassa myöhäisempiä kuin vuonna 2000. Myös haavan ja koivun lehtien putoaminen näyttivät olevan myöhäisempi kuin vuonna 2000.
Taulukko 3. Eläin- ja kasvifenologisten tapahtumien keskimääräiset,
havaintojen mediaaniarvojen osoittamat alkamispäivät eri osissa
Suomea (vyöhykkeet A-D) vuosina 2000 ja 2001.
Eläinkunnan Vuosi Vyöhyke (ks. kuvat 1 ja 2)
tapahtuma A B C D
_____________________________________________________________________
Talitiainen lauloi 2000: 16.2 11.2 23.2 13.3
2001: 16.2 17.2 13.2 7.3
Varis kantoi oksaa 2000: 27.3 30.3 10.4 14.4
pesään 2001: 31.3 29.3 2.4 6.4
Teeri pulputti 2000: 31.3 29.3 8.4 (14.4)
2001: 7.4 6.4 7.4 (18.4)
Telkkä saapui 2000: 2.4 11.4 17.4 25.4
2001: 8.4 18.4 20.4 23.4
Västäräkki saapui 2000: 15.4 18.4 21.4 26.4
2001: 14.4 20.4 22.4 23.4
Sisilisko nähtiin 2000: 24.4 1.5 19.5 -
2001: 1.5 1.5 27.5 19.5
Sammakko kurnutti 2000: 21.4 29.4 8.5 (20.5)
2001: 25.4 27.4 1.5 (17.5)
Siili nähtiin keväällä 2000: 28.4 23.4 11.5 (7.5)
2001: 30.4 30.4 26.4 (11.5)
Metsäjänis kesäturkissa 2000: 2.5 9.5 14.5 21.5
keväällä 2001: 1.5 3.5 17.5 23.5
Haarapääsky saapui 2000: 15.5 17.5 17.5 (18.5)
2001: 7.5 11.5 8.5 14.5
Käki kukkui 2000: 15.5 16.5 21.5 21.5
2001: 16.5 10.5 20.5 31.5
Särki kutemassa 2000: 11.5 13.5 (23.5) -
2001: 10.5 14.5 (27.5) -
Tervapääsky saapui 2000: 24.5 24.5 26.5 (8.6)
2001: 28.5 24.5 31.5 20.5
Lahna kutemassa 2000: 23.5 24.5 (4.6) -
2001: 19.5 24.5 7.6 -
Tervapääsky nähty 2000: 18.8 22.8 (30.8) (24.8)
syksyllä viimeksi 2001: 17.8 21.8 (26.8) (21.8)
Haarapääsky nähty 2000: 7.9 5.9 30.8 (25.8)
syksyllä viimeksi 2001: 11.9 10.9 30.8 (1.9)
Tilhi saapui 2000: 21.10 18.10 7.10 1.10
2001: 8.10 2.10 2.10 (13.10)
Metsäjänis talviturkissa 2000: 15.11 7.11 25.10 (27.10)
syksyllä 2001: 12.11 6.11 3.11 (17.10)
Kasvikunnan Vuosi Vyöhyke (ks. kuvat 1 ja 2)
tapahtuma A B C D
_________________________________________________________________
Harmaalepän kukinnan 2000: 27.3 8.4 18.4 30.4
alku 2001: 7.4 14.4 23.4 3.5
Leskenlehden 2000: 9.4 16.4 29.4 (3.5)
kukinnan alku 2001: 6.4 15.4 28.4 (27.4)
Valkovuokon 2000: 24.4 29.4 8.5 (2.6)
kukinnan alku 2001: 26.4 2.5 5.5 (18.5)
Koivu "hiirenkorvalla" 2000: 26.4 8.5 18.5 24.5
2001: 3.5 4.5 13.5 1.6
Korvasieni 2000: 7.5 10.5 24.5 (31.5)
2001: 10.5 5.5 15.5 4.6
Haavan lehtien 2000: 17.5 20.5 24.5 (2.6)
puhkeaminen 2001: 15.5 18.5 3.6 (12.6)
Mustikan kukinnan 2000: 16.5 19.5 28.5 7.6
alku 2001: 15.5 14.5 4.6 12.6
Tuomen kukinnan alku 2000: 16.5 20.5 27.5 8.6
2001: 16.5 19.5 6.6 15.6
Ahomansikan kukinnan 2000: 19.5 28.5 3.6 (12.6)
alku 2001: 21.5 28.5 6.6 -
Suomuuraimen kukinnan 2000: 25.5 28.5 1.6 8.6
alku 2001: 31.5 4.6 10.6 10.6
Pihlajan kukinnan 2000: 29.5 6.6 11.6 22.6
alku 2001: 9.6 9.6 17.6 23.6
Pihasyreenin kukinnan 2000: 28.5 4.6 12.6 (29.6)
alku 2001: 4.6 9.6 20.6 (24.6)
Punaherukan kukinnan 2000: 15.5 21.5 30.5 (1.6)
alku 2001: 15.5 20.5 5.6 (8.6)
Ahomansikat kypsyneet 2000: 28.6 3.7 12.7 -
2001: 5.7 8.7 10.7 (21.7)
Suomuuraimet kypsyneet 2000: 21.7 19.7 18.7 24.7
2001: 20.7 19.7 20.7 20.7
Mustikat kypsyneet 2000: 16.7 19.7 20.7 5.8
2001: 21.7 20.7 25.7 8.8
Punaherukat kypsyneet 2000: 31.7 5.8 10.8 (4.8)
2001: 30.7 4.8 16.8 (20.8)
Karvarousku 2000: 10.8 19.8 22.8 (5.8)
2001: 9.9 20.9 20.8 (5.8)
Haavan lehtien 2000: 10.10 7.10 25.9 24.9
putoaminen 2001: 11.10 12.10 11.10 (23.9)
Koivun lehtien 2000: 12.10 7.10 21.9 25.9
putoaminen 2001: 15.10 13.10 5.10 22.9
Aaltonen Heimo, Aaltonen Mauri, Aartolahti Hannu, Ahlfors Irma, Ahtilampi Antti, Airola Sami, Alatalo Leena, Alatossava Maarit, Anderson Brita, Auriola Pentti, Autere Yrjö, Blomqvist Raija, Elovaara Mauri, Entonen Marketta, Entonen-Sirainen Terhi, Eskola Taisto, Franssila Anna-Maija, Glumerus Seija, Hakala Keijo, Hakanpää Hannu, Halminen Antti, Havunen Hannu, Heikkilä Liisa, Heikura Lauri, Helastie Ilkka, Helminen Ensio, Hemminki Ossi, Hieta Marjatta, Hietajärvi Teuvo, Hietala Jussi, Hiltunen Lea, Hinkkanen Sami, Hirsto Jarmo, Hirvelä Juhani, Hirvikoski Gösta, Holck Hannu, Huhtala Mauri, Hytönen Eila, Hyvönen Tauno, Hänninen Liisa, Hölttö Marja-Liisa, Ilvessalo Touko, Jämsä Iikka, Järvinen Eero, Kaari Marketta, Kajava Rene', Karasuo Sirpa ja Roivas Teuvo, Karjalainen Eino, Karras Meri, Kiho Pekka, Koivu Maija-Liisa, Kolari Juhani, Komula Kaarina, Korhonen Lauri, Korhonen Pentti, Korhonen Salme, Korhonen Sirkka, Kuorikoski Elvi, Kärkkäinen Marita, Käär Kalevi, Laakkonen Hannu, Laakso Olli, Laamanen Heikki, Lahtinen Pentti, Lammi Leo, Launiainen Irma, Laurentz Minna, Lausama Ville, Lehtola Jorma, Lehtola Pasi, Lehtonen Elina, Lindqvist Markku, Lindroos Liisa, Liukkonen Vikke, Löppönen Ritva-Riitta, Makkonen Marja, Malkavaara-Kallinen Elina, Manner Lauri, Marttinen Ossi, Marttinen Tuomo, Meriläinen Anna, Metsola Satu, Miettinen Matti, Munther Terttu, Mustonen Eero, Mykylä Helli, Mäkineva Jarkko, Mäntylä Kalevi, Naukkarinen Helena, Neuvonen Ali, Nieminen Virpi, Nikkinen Anja, Nurmela Liisa, Nurminen Pirjo-Liisa, Nylund Thor, Närvänen Jorma, Oikarainen Markus, Paananen Unto, Palo Kari, Pappinen Martti, Parkkari Markku, Parkkila Kauno, Pekkala Seppo, Pelin Eva-Lisa, Peltonen Kauko, Persson Ingegerd, Perälä Erkki, Pesonen-Prüfrock Eeva, Pirhonen Pertti ja Eeva-Liisa, Pitkäsilta Unto, Pohja Markku, Pulliainen Arja, Rainio Sinikka, Rautava Jaakko, Riihelä Asko, Rikberg Ralf, Rintala Johanna, Roos Erik, Rouvinen Maija, Ruoppila Jukka, Saari Pentti J., Saarinen Inkeri, Sainio Venla, Saksa Juhani, Salminen Martti, Salo Sirpa, Savander Tapani, Sihvola Viljo, Siira Eila, Sipola Heikki, Sjöholm Marja-Leena, Soukkanen Maija-Liisa, Soutukorva Esko, Soutukorva Jaakko, Strandberg Pia, Särkilahti Elina, Takkinen Osmo, Talman Ritva, Terhivuo Juhani, Terho Ahti, Tiittanen Veera-Maria, Toivo Wilhelmiina, Iiro ja Lasse, Toratti Veli, Tuomi Ritva, Turoma Olli, Typpö Kalevi, Urmas Eero, Wahlström Arne, Vainio Pertti ja Oili, Vainio Toini, Valmula Arja, Virkkula Seija, Virta Jari, Virtanen Veera, Wrede Müse, Vuokko Kaarina, Vuollo Helinä, Vuorinen Markku, Väre Timo, Yletyinen Kirsti, Ylinen Jorma, Ylipiessa Juho, Ylisirniö Maila, Äyräs Pirkko.
Talitiaiset aloittivat laulunsa - uusi kevät on siis jälleen tulossa. Monet havaintojen tekijät ovat jo ehtineet tiedustella tämän yhteenvedon valmistumista ja uusia havaintolomakkeita. Valitettava jokavuotinen viive "kuuluu kuitenkin asiaan", sillä havaintolomakkeita tulee vielä helmikuussa ja yhteenvedon valmistaminen ja painatuskin vaativat aikansa. Nyt kuitenkin toivotan menestyksellistä havaintojen tekoa vuonna 2002.
Luonnontieteelliseen keskusmuseoon kuuluva Eläinmuseo haluaa kiittää yhteenvetoraportin lopussa mainittuja henkilöitä heidän osallistumisestaan vuoden 2001 fenologisten havaintojen tekoon. Vastaajien määrä kasvoi tuntuvasti, sillä useissa lehdissä julkaistut kirjoitukset Fenologia -hankkeesta toivat joukkoomme lukuisasti uusia havainnoitsijoita. Toivotamme heidät tervetulleiksi. Lisäyksestä huolimatta uusia havaintojen tekijöitä kaivataan yhä, etenkin maan keski- ja pohjoisosiin. Uusien havainnoitsijoiden yhteystiedot kulkevat nopeimmin sähköpostina alla olevaan osoitteeseen. Fenologisten havaintojen teko jatkuu vanhalla, totutulla tavalla. Vuotta 2002 koskevat havainnot tulisi jälleen postittaa mahdollisimman pian vuoden lopussa, viimeistään vuodenvaihteen jälkeen. Eläinmuseo laatii havainnoista yhteenvedon ja postittaa sen osallistujille vuoden 2003 helmi-maaliskuun aikana.
Fenologia-tutkimukseen liittyviä tietoja, kuten havainnointilomakkeita ja havaintojen yhteenveto, on saatavilla myös internetin kautta sekä suomeksi (http://www.luomus.fi/fenologia) että ruotsiksi (http://www.luomus.fi/fenologi)
Vanhaan tapaan muistuttelen vielä, että jokainen tieto on tärkeä ja että pienelläkin havaintojen määrällä voi osallistua, kukin voimiensa, aikansa ja kiinnostuksensa mukaisesti. Mitä enemmän havaintoja tehdään, sen luotettavampia tuloksia saadaan. Kevään 2002 tuloa odotellen,
Juhani Terhivuo
Dos., Eläinmuseo