Siirry pääsisältöön. Siirry hakuun.

Kesäatlas käynnistyi vuonna 2000

Timo Pakkala, Juha Tiainen & Risto A. Väisänen

Artikkelin sisältö:

Vuosi sitten esiteltiin uudentyyppinen atlasmenetelmä, kesälintuatlas, jossa neliökilometrin ruuduista pyritään saamaan tiedot pesimälintulajistosta, lajien reviirien sijainneista sekä lintuyhdyskunnista (Pakkala & Väisänen 2000a). Ruudun kartoituksessa kerätään tietoa sekä lajien runsauksista että niiden pesimisvarmuuksista. Kesäatlasmenetelmän tavoitteena on saada lintuharrastajien käyttöön sopiva, kohtuullisen tarkka, mutta ei liian työläs menetelmä paikallisiin linnustoselvityksiin ja -seurantoihin. Kevään ja kesän 2000 aikana yli viisikymmentä lintulaskijaa kartoitti kesäatlasmenetelmällä 116 neliökilometrin ruudun pesimälinnuston (kuva 1). Laskijoiden joukossa oli sekä lintuharrastajia että lintulaskennan ammattilaisia.

Useat laskijat pitivät kesäatlasta mielekkäänä, ja monet ilmoittivat haluavansa jatkaa omien ruutujensa linnustokartoituksia tulevina vuosina. Usein kuitenkin erityisesti reviiritulkintaan liittyvä paperityö koettiin raskaaksi. Käsittelemme tässä kirjoituksessa eräitä kesäatlaksen ensimmäisen vuoden tuloksia sekä laskentoihin ja laskentamenetelmään liittyviä parannusesityksiä. Kesäatlas jatkuu ja toivomme mahdollisimman monen laskijan kartoittavan oman ruutunsa myös tänä vuonna. Toivotamme myös uudet lintuharrastajat tervetulleiksi mukaan!

Kuva 1. Kesäatlaksen neliökilometriruudut vuonna 2000. Kunnan nimen jäljessä oleva numero osoittaa kunnan alueella kartoitettujen ruutujen lukumäärän, jos ruutuja on enemmän kuin yksi.

Painopiste etelän kulttuuriympäristöissä - metsä- ja suoruutuja kaivataan lisää

Valtaosa kesäatlasruuduista sijoittui Etelä-Suomen asutusalueille tai niiden lähiympäristöihin eli seuduille, joilla myös suurin osa maamme lintuharrastajista asuu tai vilkkaimmin retkeilee (kuva 1). Etelän kulttuuriympäristöjen paino oli erityisen suuri sen takia, että aineistossa on mukana maatalouden ympäristöohjelman vaikutuksia selvittävän tutkimuksen (Tiainen 2000) 52 peltoympäristön ruutua. Erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomeen tarvittaisiin lisää ruutuja. Metsä- ja suoruutuja kaivataankin lisää koko Suomesta, jotta ruutujen kattama elinympäristökirjo olisi nykyistä edustavampi: 51 % (59) ruuduista oli peltovaltaisia, 22 % (25) pääympäristönä oli metsä ja 23 % (27) sijaitsi asutusalueille. Loput viisi ruutua painottuivat saaristo- tai kosteikkoalueille, ja maa-alan osuus ruudulla oli pieni. Avosoilta tai tunturialueilta ei saatu yhtään ruutua!

Ajankäytön ongelmia

Kesäatlaksessa tutkitaan yhtenäiskoordinaatiston 1 x 1 km:n ruudun pesimälinnusto kolmen käyntikerran kartoituksella. Havainnot merkitään karttapohjalle, ja kunkin lajin kaikkien tietojen perusteella pyritään arvioimaan reviirien tai pesivien parien määrä sekä sijainti ruudussa. Mikäli lajin reviiri- tai parimäärä on vähintään kuusi, tarkkaa parimäärää ruudussa ei tarvitse laskea. Kullekin lajille kerätään myös tieto pesimisvarmuudesta, joka kertoo pesinnän todennäköisyyden ruudussa. Ruudun alueelle voi myös tehdä pesivien lintuyhdyskuntien kartoituksen. Kesäatlastiedot merkitään lomakkeelle, joka palautetaan reviirikarttojen kanssa Eläinmuseoon laskentakauden jälkeen. Ruudun lintu- ja ympäristötiedot kootaan museolla kesäatlaksen paikkatietojärjestelmään.

Kesäatlas kirvoitti runsaasti mielipiteitä laskentojen oikeasta ajoituksesta sekä tarvittavasta käyntikertojen määrästä. Menetelmää pidettiin tehottomana etenkin myöhäisten ja vaikeasti havaittavien lajien reviiri- ja parimäärien luotettavaan arviointiin. Kartoitusohjeiden (Pakkala & Väisänen 2000a, b) mukaisesti laskentojen luotettavuutta ja tehokkuutta voidaan kuitenkin parantaa mm. sovittamalla käyntikerrat kunakin vuonna kevään ja kesän etenemisen sekä lintujen pesinnän mukaan, suunnittelemalla käynneillä kulkureitit huolellisesti sekä tarvittaessa tutkimalla käyntien yhteydessä erityisen tarkasti tietyt alueet tai joidenkin lajien mahdolliset esiintymispaikat ruudulla. Laskentojen luotettavuus kasvaa yleensä myös, kun ruutu ja sen erilaiset pienympäristöt tulevat käyntien myötä tutuiksi; tällöin lintujen havainnointiin jää enemmän aikaa ja hankalasti havaittavia lajeja osaa etsiä oikeista paikoista.

Kolmen käyntikerran käytäntöä pidettiin yleensä hyvänä sekä parimäärien arvioinnin että korkeiden pesimisvarmuusindeksien saannin kannalta. Ehdotettu ajankohta viimeiselle käyntikerralle (Etelä-Suomessa kesäkuun loppupuoli, Keski-Suomessa noin viikon ja Pohjois-Suomessa puolitoista-kaksi viikkoa myöhemmin) sopii hyvin pesimisvarmuuksien täydentämiseen, mutta on toisaalta useimmiten liian myöhäinen parimäärien kattavaan kartoitukseen. Tämän takia suosittelemme kolmelle käyntikerralle Etelä-Suomessa seuraavia uusia, hieman entistä aikaisempia ajankohtia: (1) toukokuun alkupuoli, (2) toukokuun loppupuoli, (3) kesäkuun alkupuoli-puoliväli. Keski-Suomessa käyntikerrat ovat kevään kehityksestä riippuen noin viikon ja Pohjois-Suomessa puolitoista-kaksi viikkoa myöhemmin. Kesäkuun lopulla tai heinäkuussa voi ruudulla halutessaan vielä retkeillä pesimisvarmuusindeksien kohottamiseksi.

Kolmella käyntikerralla pyritään kattamaan mahdollisimman monen lajin sopiva kartoitusaika. Kaikkien lajien tarkkoja parimääriä ei valitettavasti saada selville näin nopealla kartoituksella. Pesimälinnuston perusteellinen selvitys neliökilometrin ruudulla on yleensä suositustamme huomattavasti työläämpi. Koska useat laskijat olivat kiinnostuneita kattavien kartoitusten tekemisestä, voi kolmen käyntikerran menetelmää halutessaan täydentää lisäkierroksilla. Esimerkiksi metsäisillä tai muuten runsaslinnustoisilla ruuduilla tarvitaan perusteelliseen selvitykseen vähintään 5-6 varsinaista laskentakierrosta sekä näiden lisäksi vaikeasti havaittavien lajien lisähavainnointia. Samoin yhteen laskentakierrokseen käytetty aika on tällaisilla ruuduilla yleensä suositustamme (5 tuntia) selvästi pitempi, jopa 10-15 tuntia (T. Pakkala ym., julkaisematon; vrt. Koskimies & Väisänen 1988).

Viiden kierroksen kartoitus voidaan suorittaa siten, että kolmen kierroksen molemmin puolin lisätään yksi käyntikerta. Tällöin ensimmäinen kierros (Etelä-Suomessa suunnilleen huhti-toukokuun vaihteessa) on erityisen tehokas esimerkiksi paikkalintujen (mm. tiaiset, tikat) ja aikaisten muuttajien (mm. rastaat, peippolinnut) reviirikartoitukseen; viidennellä kierroksella (Etelä-Suomessa kesäkuun puolenvälin jälkeen) taas saadaan täydennyshavaintoja etenkin myöhään saapuvista lajeista.

Koska olemme suositelleet kesäatlasta paikallisiin linnustoselvityksiin, saimme kyselyjä menetelmän soveltamisesta mm. vanhojen metsien lintulajien tai hyvien lintupaikkojen pesimälinnuston kartoituksiin. Jos tietyt ympäristöt (esim. metsäsaarekkeet, avosuot, peltoaukeat; vrt. kuva 3) ovat erotettavissa muista selkeiden rajojen perusteella, kannattaa ruutujen sijasta käyttää näitä alueiden rajauksessa; siten saadaan ruutuja luontevampia yksiköitä ja reunareviirien tulkintatilanteita on vähemmän (vrt. Pakkala & Väisänen 2000b). Itse laskentamenetelmänä voi käyttää edellä suosittelemaamme tai vielä tehokkaampia menetelmiä.

Käytettävää laskentamenetelmää valittaessa kannattaa yleensäkin huolellisesti miettiä, minkä tyyppistä lintutietoa halutaan kerätä ja kuinka paljon aikaa laskentoihin ja aineiston käsittelyyn on käytettävissä, jotta suunnitelma on realistinen.

Helppoa ja hauskaa kärsimysornitologiaa?

Erilaisissa harrastajille suunnatuissa linnustonseurannoissa on havaittu tärkeäksi, että ohjeet ja lomakkeet ovat selkeät ja laskijan tekemä tietojen käsittely mahdollisimman kevyt. Pyrimme näihin tavoitteisiin myös kesäatlaksessa. Koska kesäatlakseen on yhdistetty useita menetelmiä (kartoitus, lintuatlas, lintuyhdyskuntien selvitys) ja kartoituksen käyttö pesimälinnuston selvittämisessä ei ole useimmille harrastajille ennestään kovin tuttua, ohjeet ovat verraten pitkät ja osin ehkä raskaslukuiset. Monet laskijat ovat kuitenkin kiittäneet ohjeiden yksityiskohtaisuutta. Tarkoituksemme on parantaa ja selkiyttää kesäatlaksen ohjeita jo tämän vuoden kartoituksia varten.

Parimäärien arviointiin ja reviiritulkintoihin liittyvä havaintojen käsittely on työlästä, minkä huomasi selvästi myös laskijoilta saamistamme kommenteista. Monet olivat kartoittaneet tarkasti useiden tai kaikkien runsaslukuistenkin lajien parimäärät ruudullaan, mikä on lisännyt karttatyötä huomattavasti. Maastohavaintoja kannattaa alkaa siirtää lajikartoille jo laskentakauden aikana, mikä keventää laskentojen jälkeen tehtävää havaintojen kokoamistyötä.

Myös itse lajikarttojen tarpeellisuutta epäiltiin; etenkin harvalukuisten lajien parimäärät ovat usein nopeasti arvioitavissa ja siirrettävissä suoraan kesäatlaslomakkeelle. Vaikka lajikarttojen laadinta voi tuntua työläältä tai jopa turhalta, ne ovat tarpeellisia useasta syystä. Kesäatlaksessa pyritään keräämään lintutieto myös paikkatietona, jolloin reviirien sijainnit voidaan liittää ympäristötietoihin. Reviirien paikat ja parimääräarvio voidaan myöhemmin nopeasti tarkastaa lajikarttojen avulla. Lajikartat ovat myös laskijoille tärkeitä ja käyttökelpoisia dokumentteja, mikäli ruudun pesimälinnustoa seurataan eri vuosina.

Sekä laskennat että reviiritulkinnat voi tehdä ryhmätyönä, mikä voi monista olla mukavampaa kuin yksin kartoittaminen. Ruutu voidaan jakaa esimerkiksi 2-4 laskijan kesken, jolloin koko ruutu lasketaan samana aamuna, ja kullakin laskijalla on oma osa-alueensa. Karttatyön voi niinikään jakaa usean henkilön kesken, samoin ryhmän keskuudessa voi pohtia erilaisia reviiritulkintaan liittyviä ongelmia. Kesäatlaksessa saatiin hyviä kokemuksia ryhmätyöstä, joten suosittelemme lämpimästi ryhmän kokoamista, jos kartoituksiin yksin ryhtyminen ei houkuttele!

Tietojärjestelmä rakenteilla

Kesäatlaksen reviiritietoihin pyritään liittämään ruudulta kerättyä ympäristötietoa. Tarkoituksemme on hankkia kaikkien kesäatlaksessa vuonna 2000 mukana olleiden ruutujen satelliittikuvatulkintaan perustuva maankäyttö- ja puustotulkinta (vrt. Pakkala & Väisänen 2000a, s. 8), joka lähetetään myös laskijoille. Kaikki yksityiskohtaiset ja muuttuvat ympäristötiedot, esimerkiksi useat pelto- ja metsäkuvioiden rajat, pienialaiset aukeat tai uudet rakennukset, eivät näy laskentakarttojen pohjana käytetyissä maastokartoista tai satelliittikuvatulkinnoista, mutta ovat tärkeitä rajalinjoja ja kiintopisteitä maastokartoituksessa. Sen vuoksi toivomme, että laskijat täydentävät tarpeellisilta osin ruutunsa ympäristötietoa, ja merkitsevät nämä lisätiedot ja korjaukset karttapohjalle, joka lähetetään tämän vuoden lajikarttojen ja lomakkeiden palautuksen yhteydessä.

Pyrkimyksenämme on rakentaa tietokanta, jossa ruudun kesäatlaslomakkeella olevien tietojen lisäksi on tallennettu paikkatieto ruudun kaikkien reviirien tai pesimäpaikkojen sijainnista sekä maastotyypeistä. Tällä hetkellä vasta osa vuoden 2000 kesäatlaksen lintu- ja ympäristötiedoista on tallennettu kesäatlaksen tietojärjestelmään. Esimerkkeinä kesäatlaksen paikkatiedoista ovat kuvat 2 ja 3. Kuvassa 2 on esitetty kivitaskun reviiritiedot maastokarttapohjalla vuoden 2000 kesäatlaksen perusteella kolmelta erityyppiseltä alueelta: tiheään rakennetulta kaupunkialueelta sekä pelto- ja metsäympäristöstä. Kuvassa 3 peltoaukean peltosirkkureviirien taustana ovat sekä maastokartta että peltoalueen kuvioiden tyyppi. Paikkatiedoista voidaan niiden visualisoinnin lisäksi mm. laskea lajien runsauksia eri ympäristötyypeillä, mitata lajien elinympäristönvalintaa sekä vertailla eri vuosien reviirien sijoittumista alueilla. Myös keskirunsaiden ja melko harvalukuisten lajien seuranta hyötyy kesäatlasaineistosta. Kesäatlaksen tietopalvelujärjestelmä on vielä rakenteilla.

Osallistu kesäatlakseen!

Kesäatlas jatkuu vuonna 2001. Pyrimme saamaan uusia ruutuja etenkin Pohjois- ja Itä-Suomesta sekä laajentamaan ruutujen elinympäristöjen kirjoa; erityisesti metsä- ja suoruudut ovat tervetulleita. Toivomme mahdollisimman monen viime vuoden laskijan kartoittavan ruutunsa uudelleen. Kaikki uudet laskijat ovat tervetulleita mukaan! Kesäatlasruuduksi sopii periaatteessa mikä tahansa yhtenäiskoordinaatiston (perus- ja maastokarttojen punaiset viivat) 1 x 1 km ruutu. Toivomme, että kesäatlaksesta kiinnostuneet ilmoittautuisivat kirjoittajille mielellään huhtikuun puoliväliin mennessä. Laskijoille lähetetään kesäatlaksen ohjeet ja lomakkeet, tarvittaessa ruudun karttapohjat sekä annetaan neuvoja kesäatlaksen käytännön toteutuksessa. Kesäatlasta koskevat kyselyt kannattaa tehdä kirjoittajille mieluimmin sähköpostitse.

Kiitokset

Seuraaville kesäatlakseen osallistuneille mitä parhaimmat kiitokset: Esa Aalto, Matti Aalto, Heikki Aarela, Heikki Ahvenniemi, Heikki Ajosenpää, Seppo Aro, Jorma Halonen, Taneli Halonen, Heikki Heikkilä, Mikko Heikkinen, Jorma Hellsten, Jyrki Holopainen, Harri Hutri, Vesa Hyyryläinen, Tauno Kangasaho, Tapio Koskela, Henri Koskinen, Janne Kumpulainen, Timo Kärkkäinen, Rauno Laine, Esa Lehikoinen, Andreas Lindén, Ilkka Lyytikäinen, Tuomas Manninen, Markku Mikkola-Roos, Timo Metsänen, Kai Norrdahl, Pentti Nurminen, Juha Oravainen, Heikki Pakkala, Jörgen Palmgren, Markus Piha, Tapio Piipponen, Jarmo Piiroinen, Rainer Rajakallio, Jukka Rintala, Pekka Routasuo, Pekka Rusanen, Markku J. Saarinen, Marjatta Sihvonen, Juhani Sirkiä, Tapio Solonen, Veli-Matti Sorvari, Pertti Sulkava, Risto Sulkava, Terho Taarna, Vesa Toivonen, Simo Veistola ja Ville Vepsäläinen.

Kirjallisuus

  • Koskimies, P. & Väisänen, R. A. 1988: Linnustonseurannan havainnointiohjeet (Summary: Monitoring bird populations in Finland: a manual). - Helsingin yliopiston eläinmuseo, Helsinki. 2. p. 143 s.
  • Pakkala, T. & Väisänen, R. A. 2000a: Lintuatlakset uusille urille (Summary: A new method for local bird atlas surveys in 1-km grid squares during summer and winter). - Linnut 35(1):6-10.
  • Pakkala, T. & Väisänen, R. A. 2000b: Lintujen kesäatlaksen kartoitusohjeet. - Moniste, Eläinmuseo, Helsinki, 17 s.
  • Tiainen, J. 2000: Maaseudun linnustoa seurataan ensi vuonna. - Tiira 5(4):3.
  • Tiainen, J. & Pakkala, T. 2000: Maatalousympäristön linnuston muutokset ja seuranta Suomessa (Summary: Population changes and monitoring of farmland birds in Finland). - Linnut-vuosikirja 1999:98-105.
  • Väisänen, R. A. 1999: Jyrkimmin taantuneet yleiset maalinnut (Summary: Steep decline in the populations of 16 common land bird species breeding in Finland during 1978-1998. - Linnut 34(2):6-8.
  • Väisänen, R. A., Lammi, E. & Koskimies, P. 1998: Muuttuva pesimälinnusto (Summary: Distribution, numbers and population changes of Finnish breeding birds). - Otava, Helsinki. 567 s.