Siirry pääsisältöön. Siirry hakuun.

Lintuatlakset uusille urille

Timo Pakkala & Risto A. Väisänen

Artikkelin sisältö:

Suomen pesimälintuatlakset on toteutettu vuosina 1974-1979 ja 1986-1989. Tuhannet lintuharrastajat ovat keränneet tiedot 3813 atlasruudusta eli yhtenäiskoordinaatiston 10 x 10 km:n ruudusta. Vaikka atlasaineistot ovat monella tavoin edistäneet lintujen harrastusta, tutkimusta ja suojelua (Hyytiä ym. 1983, Rassi ym. 1992, Väisänen ym. 1998), on ruutujen suuri koko osoittautunut ongelmalliseksi erityisesti maankäytön ja ympäristönhoidon suunnittelussa (Donald & Fuller 1998). Atlastiedot eivät paljasta esimerkiksi sitä, missä uhanalaisten lajien elinpaikat ovat ja mitä alueita tulisi erityisesti suojella linnustonsa vuoksi.Kuva 1

Kuva 1. Mustarastaan (mustat ympyrät) ja punakylkirastaan (punaiset ympyrät) reviirien esiintyminen Helsingin Lauttasaaressa vuosina 1950 (Seppälä 1955; havainnot: Pentti Linkola) ja 1996 (Laaksonen 1996). Kaupunkiympäristö on jaettu kolmeen pääluokkaan: 1) puustoinen viheralue (metsät ja puistometsät); 2) rakennettu alue (suhteellisen tiiviisti rakennetut kerros- ja pientaloalueet sekä teollisuus- ja varastoalueet); 3) avoin alue (nurmikkopuistot, pellot, avoimet ranta- ja satama-alueet). Päätiet on esitetty mustin viivoin. Vuoden 1950 ympäristötieto on tulkittu etupäässä karttojen ja rakennustietojen avulla, vuoden 1996 tiedot perustuvat pääosin maastossa tehtyihin ympäristökartoituksiin (T. Pakkala & T. Vilkman; julkaisematon). Kartoilla näkyy lisäksi yhtenäiskoordinaatiston neliökilometriruudukko.

Valtakunnallisessa lintuatlaksessa pesimäaikaisilla retkillä on mahdollisimman hyvin etsitty kunkin ruudun lajit ja pyritty saamaan niille mahdollisimman suuret pesimisvarmuudet. Ruuduille on lisäksi arvioitu tutkimustehokkuus. Atlasmenetelmää ei ole haluttu monimutkaistaa, koska on otaksuttu, että kannanarviointi karkottaisi lintuharrastajia. Brittein saarten ja Sveitsin järjestykseltään toisissa lintuatlaksissa (Gibbons ym. 1993, Schmid ym. 1998) on kuitenkin todettu, että uudistetut, osaltaan myös kannanarviointiin kehitetyt atlasmenetelmät ovat toimineet hyvin ja että mukaan on saatu paljon harrastajia. Edellytyksenä on tietysti ollut, että atlasmenetelmä on muokattu lintuharrastajille mieluisaksi.

Ehdotamme tässä kirjoituksessa Suomessa kokeiltavaksi atlasmenetelmää, johon on pesimälinnuston osalta saatu ideoita Sveitsin lintuatlaksesta (Schmid ym. 1998). Brittien menetelmä ei vaikuta yhtä hyvältä, koska siinä on kokonaan luovuttu pesimisvarmuuksien erottelusta ja samalla vertailukelpoisuus aikaisempiin atlasaineistoihin on huonontunut (Väisänen 1994). Toivomme, että mahdollisimman moni kehittelee tulevana kesänä ja talvena esittämiämme ideoita, kokeilee niitä maastossa ja lähettää palautetta joko paikallisen lintuyhdistyksen kautta tai suoraan kirjoittajille.

Atlasten uusi mittakaava

Lammin seudulla on vuodesta 1994 alkaen selvitetty 640 neliökilometriruudun pesimälajisto ja samalla kartoitettu metsä-, pelto- ja vesilinnuston runsauksia laajoilla seuranta-alueilla (T. Pakkala & J. Tiainen, julkaisematon). Tulevat atlasselvitykset voisivat vastaavasti perustua neliökilometriruutuihin ja tärkeimpien havaintojen merkitsemiseen kartalle.

Kunnan tai taajaman alueella toteutettu lintuatlas voi onnistuessaan edistää merkittävästi lintuharrastusta innostamalla nykyisiä harrastajia ja kasvattamalla uusia. Lintujen reviirejä koskeva tarkka paikkatieto on tärkeää vaikkapa maankäytön suunnittelun kannalta. Oheinen esimerkki Helsingin Lauttasaaresta valottaa sitä, kuinka ympäristön- ja linnustomuutosten yhteyksiä voidaan tarkastella kartalla hyvin yksityiskohtaisesti (kuva 1). Kaupungin kasvaessa ja rakennetun maan vallatessa alaa ovat musta- ja punakylkirastas sopeutuneet kehitykseen ja kaupunkilaistuneet. Erityisesti mustarastas on levittäytynyt menestyksekkäästi tiheäänkin rakennetuille alueille.

Kilometriruudukkoon perustuva pesimälintuatlas on viime vuosina julkaistu Helsingistä (Pakkala ym. 1998) ja Lahdesta (Saikko & Loikkanen 1999). Lisäksi ainakin Iisalmen, Kemin, Kuopion, Oulun ja Tampereen kaupunkiatlakset ovat tekeillä. Kaupunkiatlaksissa on käytetty pääpiirtein samaa menetelmää kuin edellisessä valtakunnallisessa lintuatlaksessa.

Kaupunkiatlaksissa on parimääräarvioihin panostettu verraten vähän. Yleensä on tyydytty keräämään tietoa vain harvalukuisten lajien esiintymispaikoista ja runsauksista. Pesimisvarmuuksiin rajoittuminen on ollut sikäli perusteltua, että on sangen vaikea arvioida neliökilometrin laajuiselta alueelta yksittäisen runsaan lajin pesimäkanta atlaskartoituksen yhteydessä, mikäli ei tee erillisiä laskentoja (Koskimies & Väisänen 1988, 1991). Paikallisilla pesimälinnuston laskennoilla on Suomessa kuitenkin pitkät perinteet (Väisänen ym. 1998). Tuore esimerkki on Heinolasta, missä Vauhkonen (1999) on kattanut kunnan alueen erilaisin pesimälinnuston laskennoin kymmenen vuoden aikana.

Organisaatio ja kartat

Uutta atlasmenetelmää voisivat kokeilla esimerkiksi lintutieteelliset paikallisyhdistykset, harrastajaryhmät tai yksittäiset henkilöt. Käytettävissä olisi hyvä olla Internet-yhteydellä varustettu mikro, jolla voidaan olla yhteydessä Eläinmuseon tietopalveluun tai tämän artikkelin kirjoittajiin. Voimme myös toimittaa havainnoijille tarvittavia pohjakarttakopioita, mikäli omat kopiointimahdollisuudet ovat huonot.

Tutkimuskohteeksi valitaan yksi tai useampia yhtenäiskoordinaatiston 1 x 1 km:n ruutuja. Periaatteessa kaikki ruudut sopivat, mutta saattaa olla järkevää valita etupäässä ruutuja, joissa maapinta-ala on kohtuullisen suuri (vähintään 50 %). Kokeiluruuduksi voi ottaa vaikkapa kotiaan tai kesäasumustaan ympäröivän ruudun. Sellaisilla ruuduilla, joissa on runsaasti eri elinympäristöjen reuna-alueita aivan ruudun rajoilla, on kuitenkin syytä varautua moniin tulkinnanvaraisiin tilanteisiin reviirien sijoittamisessa (kuuluuko reviiri ruutuun vai ulkopuolelle).

Jokaisesta 1 x 1 km:n yhtenäiskoordinaatiston tutkimusruudusta tarvitaan A4-arkille mahtuva pohjakartta, josta näkyvät suurennettuna maastokartan 1: 20 000 tiedot sekä satakunta metriä naapuriruutujen puolelta. Maastokartan tietoja on usein tarpeellista tarkentaa ja lisätä karttapohjalle lintujen sijoittamista helpottavia kiintopisteitä (esimerkiksi metsäkuvioiden rajat, mahdolliset uudet tiet ja rakennukset). Suosittelemme, että tutkimuskohteeksi valittuun ruutuun tutustutaan ennen varsinaisia atlasselvityksiä, jolloin voidaan perehtyä tarkemmin ruudun maastotyyppeihin ja tehdä tarkennusmerkintöjä karttapohjaan. Ruudun pohjakartan alkuperäiskappale kannattaa säilyttää puhtaana tulevia kopiointitarpeita varten, sillä kunkin laskennan havainnot merkitään omalle pohjakartalleen.

Kesälintuatlas

Pesimälintuatlaksen tavoitteena on saada kartoitettua neliökilometriruudulta harvalukuisten lajien esiintymispaikat sekä selvittää kaikkien lajien pesimisvarmuudet. Lajeista merkitään kartalle korkeintaan kuusi ensimmäistä havaintoa. Lisäksi lasketaan erikseen tiettyjen yhdyskuntalintujen (esim. harmaahaikara, pikkulokki, naurulokki, selkälokki, räyskä, ruokki, riskilä, törmäpääsky ja mustavaris) yhdyskuntien parimäärät.

Kuva 2. Karttaohjelman tarjoama näkymä pesimälinnustoon metsämaisemassa. Paikkatietojärjestelmän avulla erilaiset ympäristö- ja linnustotiedot voidaan yhdistää ja useita tekijöitä tarkastella päällekkäisinä kerroksina esimerkiksi näyttöruudulla. Kuvassa on taustalla satelliittikuvan perusteella tehty maankäyttö- ja puustotulkinta, jota on täydennetty ja korjattu maastohavainnoin. Perusyksikkönä on 25 x 25 m:n ruutu eli pikseli, johon liittyvä ympäristötieto on edelleen luokiteltu kuvan osoittamalla tavalla. Ympäristötiedon päällä on kuvassa esitetty valkoisilla ympyröillä pesimälinnuston kartoitustiedoista tulkitut eri lajien reviirien tai pesimäpaikkojen painopisteet. Kolmen lintulajin esiintyminen on kuvattu tarkemmin eri värisillä ympyröillä (T. Pakkala & J. Holopainen, julkaisematon). Kartassa on myös esitetty 1 x 1 km:n yhtenäiskoordinaatistoruudukko. Reunoiltaan korostetun ruudun linnustotiedot on esitetty taulukossa 1.

Taulukko 1. Pesimälintujen parimäärät ja pesimisvarmuudet yhden neliökilometrin erämaisella ruudulla Lammin Evolla. Lintutiedot perustuvat viiden käyntikerran kartoitukseen ja lisähavaintoihin huhti-heinäkuussa 1994. Kokonaishavainnointiaika ruudussa on noin 60 tuntia (T. Pakkala, julkaisematon). Lajisto on jaettu runsaisiin (yli 5 paria ruudussa) ja harvalukuisiin lajeihin (korkeintaan 5 paria).

Pesimälinnusto lasketaan Etelä-Suomessa tutkimalla ruutu kolme kertaa: (1) toukokuun puolivälissä, (2) kesäkuun alkupuolella ja (3) kesäkuun lopussa - heinäkuun alussa. Pohjois-Suomessa käynnit tehdään kevään kehityksestä riippuen 1-2 viikkoa myöhemmin. Kunkin käynnin aikana kierrellään ruudulla 4-5 km pitkä reitti aamun ja aamupäivän aikana (kulkunopeus noin 1 km tunnissa, mutta enemmänkin aikaa saa käyttää). Mikäli ruudussa on paljon avomaastoa, tarvitaan selvittämiseen vähemmän aikaa. On suotavaa, että mikään osa ruutua ei jää yhden käynnin aikana 100 m kauemmaksi kulkulinjasta. Viljelyksessä olevat pellot voidaan kuitenkin kiikaroida pellon reunoilta ja peltoteiltä. Luoksepääsemättömät paikat kuten soiden upottavat osat selvitetään kauempaa kiikarin tai kaukoputken avulla. Vesialueet voi osin kiertää rantoja pitkin ja osin tutkia kauempaa sopivista rantapisteistä. Kulkureittiä muutetaan eri käyntikerroilla, jotta laskennan kattavuus paranee.

Kullakin käyntikerralla merkitään kartalle kaikkien lintulajien havainnot mahdollisimman tarkasti havaintopaikoilleen. Suosittelemme käyttöön pesimälinnuston kartoitusmenetelmän merkintöjä (Koskimies & Väisänen 1988). Erityisen tärkeää on kiinnittää huomiota lajin eri yksilöiden erottamiseen toisistaan, koska useimmilla lajeilla yhtäaikaiset lauluhavainnot ovat keskeisiä. Lajin kirjaaminen lopetetaan, kun siitä saadaan kuudes havainto, jonka jälkeen keskitytään muiden lajien havainnointiin (runsausrajan ylittäneestä lajista merkitään kuitenkin muistiin suurin havaittu pesimisvarmuus). Jokaisen käyntikerran jälkeen kootaan lista havaituista lajeista, ja kullekin lajille arvioidaan kyseisen käyntikerran pesimisvarmuus.

Toivomme, että havainnoijat pyrkisivät itse tekemään tutkimastaan ruudusta reviiri- ja parimäärätulkinnan. Eri lintulajien havainnot siirretään lajikartoille, joihin kootaan lajin kaikkien käyntikertojen tiedot ja pyritään tulkitsemaan lajin reviirien lukumäärä ja sijainti ruudulla. Samalle lajikartalle voi koota usean eri elinympäristöissä esiintyvän tai hyvin harvalukuisen lajin tiedot. Reviiritulkinnan perustana ovat mahdolliset yhtäaikaishavainnot lähireviireihin nähden tai muu tieto siitä, koskevatko havainnot todennäköisesti yhtä tai useampaa paria.

Ruudulta voidaan kerätä pesimälintuhavaintoja toki myös varsinaisten käyntikertojen lisäksi, esimerkiksi keväällä ennen laskenta-aikaa, tai kartoittaa erikseen hämäräaktiivisia lajeja. Tällaiset täydennyshavainnot kannattaa koota omille karttapohjilleen ja ilmoittaa, muuttavatko ne kolmen käyntikerran perusteella arvioituja parimääriä. Lajien pesimisvarmuuksia on syytä täydentää tiedoilla, joita kertyy ruudulta samana vuonna kolmen varsinaisen käyntikerran ulkopuolella. Esim. pesimäkauden lopussa saa useista lajeista helposti korkeita pesimisvarmuuksia. Lisähavaintoja varten on pesimisvarmuuslomakkeella oma sarakkeensa.

Eläinmuseolle lähetetään ruudun lajien parimääräarviot ja pesimisvarmuudet sekä havainnoijien tulkitsemat lajikartat, joista näkyvät kaikki maastohavainnot. Tarkistamme havainnoijien tulkinnat ja parimääräarviot, jotta tulkintalinja olisi yhtenevä ja aineisto vertailukelpoinen. Havainnoija saa palautteena tiedon tarkistuksen tuloksista.

Reviirien sijaintitiedot kultakin laskentaruudulta tullaan siirtämään paikkatietojärjestelmään, johon pyritään keräämään myös erilaista ympäristötietoa ruudulta. Kuva 2 on esimerkkinä sen tyyppisestä paikkatietojärjestelmästä, jonka avulla lintuatlastietoja voidaan käsitellä. Taulukko 1 esittelee tarkemmin erään perusteellisesti tutkitun neliökilometriruudun pesimälinnustoa. Ruutu on erämainen, ja suurin osa sen pinta-alasta on vanhaa ja verraten luonnontilaista, kuusivaltaista metsää (vrt. kuva 2). Tämä näkyy lajien parimäärissä, sillä reuna- ja kulttuurilajeja on suhteellisen vähän. Lammin seudulla on kartoitettu erilaisissa ympäristöissä kolmenkymmenen kokonaisen neliökilometriruudun pesimälinnuston parimäärät samalla tehokkuudella kuin kuvassa 2 esitetty ruutu (T. Pakkala, julkaisematon), ja vanhan metsän lajien ja parien määrä on esimerkkiruudussa suurempi kuin keskimäärin metsäruuduissa. Myös petolinnut ovat keskittyneet metsämaisemassa esimerkkiruudulle ja sen lähiympäristöön, koska alue on niille sopiva pesimäympäristö: laajahko vanhan metsän saareke keskellä nuorempia metsäalueita.

Lajiston runsausjakauma Lammilla tarkkaan tutkituilla neliökilometriruuduilla on kuitenkin samankaltainen kuin esimerkkiruudulla: valtaosa ruudun pareista edustaa noin kymmentä yleisintä lajia. Suuri osa ruudun lajeista on harvalukuisia (korkeintaan 5 paria ruudussa), mutta näiden harvalukuisten lajien yhteenlaskettu osuus koko ruudun parimäärästä on yleensä pieni. Lajiston runsausjakaumassa neliökilometrin ruuduissa on varmasti alueellista ja paikallista vaihtelua, mutta olemme arvioineet, että kokonaan kartoitettavaksi ehdotettavien harvalukuisten lajien parimäärät eivät ole havainnoijien kannalta kohtuuttoman suuret.

Malliruudun tiedot käyvät myös esimerkiksi siitä, että kaikkien ruudussa esiintyvien harvalukuisten lajien tarkkojen parimäärien arvioiminen vaatisi usein enemmän kuin ehdottamamme kolme käyntikertaa. Menetelmämme tarkoitus on vähentää erityisesti runsaisiin lajeihin käytettävää laskenta-aikaa ja samalla tuottaa luotettavaa esiintymis- ja runsaustietoa suurimmasta osasta muuta lajistoa. Mikään ei kuitenkaan estä viettämästä enemmän aikaa (= lisää käyntikertoja) "omalla ruudulla" ja selvittämästä, montako lajia sieltä löytyy! Samalla saadaan lisätietoa siitä, kuinka tehokas kolmen käyntikerran menetelmä on.

Talvilintuatlas

Talviatlas toteutetaan joulu-tammikuun (ehkä helmikuunkin) aikana, jolloin talven lintutilanne on vakaimmillaan (joidenkin lintujen kuten räkättirastaan määrät voivat tosin vaihdella keskitalvellakin suuresti). Kustakin atlasruudusta olisi hyvä tehdä vähintään kaksi laskentaa samana talvena, jotta ruudun tiedoista saataisiin toisto, mikä on tärkeää aineiston käyttökelpoisuutta arvioitaessa.

Atlasretkellä kuljetaan ruudulla esiintyvissä elinympäristöissä ja katetaan ruudun kaikki tärkeimmät lintupaikat ottaen erityisesti huomioon merkittävät ruokintapaikat. Retken päiväys, kellonajat ja kulkureitti merkitään kartalle, jolle merkitään mahdollisimman tarkasti havaintopaikalleen myös kunkin lintuparven juokseva numero (yksinäinen lintu luetaan omaksi parvekseen). Muistikirjaan merkitään parven numero, lajit ja yksilömäärät.

Ruudun laskenta voi koostua useista kahden viikon sisällä tehdyistä retkistä, mikäli niiden reitit eivät mene päällekkäin. Laskennasta täytetään lomake, jolle merkitään mm. laskijat, laskentapäivät, kellonajat, säätila, lumi- ja marjatilanne sekä parvien tiedot. Nämä tallennetaan ja tiedosto toimitetaan Eläinmuseoon (tiedot voi lähettää myös paperilomakkeilla, mikäli sähköpostiyhteyttä ei ole käytettävissä), minne lisäksi lähetetään parvien numerot sisältävä laskentakartta. Parvien sijaintitiedot tullaan siirtämään kartoilta karttaohjelman avulla parvitiedostoon.

Jotta näin kerätyt tiedot olisivat käyttökelpoisia, tulee kussakin laskennassa voida lisäksi karkeasti arvioida sen edustavuus eli kuinka suuri osuus ruudun kunkin pääbiotoopin alasta saatiin katetuksi. Suomen eri osiin sopiva talvibiotooppien jaottelu selviää vasta menetelmän kokeilujen myötä. Talviatlas soveltunee parhaiten kaupunkeihin ja taajama-alueille, mutta sitä olisi hyvä kokeilla myös erämaisilla alueilla.

Alustavasti olisi hyvä pyrkiä vähintään 50 % kattavuuteen kussakin laskennassa ainakin ruudun "helpoimmissa" biotoopeissa. Ruudun pienten ja suurten ruokintapaikkojen määrä arvioidaan, ja vähintään puolella niistä olisi hyvä käydä laskennassa. Talviatlaksesta kertyneen aineiston perusteella on tarkoituksemme tutkia, kuinka luotettavasti ruudun kokonaislinnusto voidaan arvioida eri biotoopeista kertyneiden tietojen avulla. Mikäli esimerkiksi ruudun metsäalasta on tutkittu noin 10 % ja havaittu kaksi töyhtötiaista, kuinka luotettava on kertolaskulla saatu arvio, että ruudun metsissä oli laskennan aikaan noin 20 töyhtötiaista?

Hyödyllistä ja hauskaa

Lintuharrastajat hyötyvät uudesta lintuatlasmenetelmästä, koska he voivat kokea sen kiintoisaksi. Vaikka ohjeet ovat kokeiluvaiheessa "eläinmuseokeskeisiä", tarkoituksena on nimenomaan kehittää lintuharrastajille sopiva kohtuullisen tarkka, mutta ei liian työläs menetelmä paikallisiin linnustoselvityksiin. Lintutieteelliset paikallisyhdistykset hyötyvät lintutiedoista, jotka kerätään neliökilometriruuduista uudella tavalla. Kaupunkiatlasten tiedot saadaan mielenkiintoisemmiksi. Lintutiedot ovat yhdistettävissä monentyyppiseen ympäristötietoon, ja lintuharrastajien keräämät tiedot voivat olla hyödyksi esimerkiksi maankäytön järkevässä suunnittelussa, ympäristönmuutosten vaikutusten arvioinnissa tai suojelualueiden rajaamisessa. Kunnat sekä muut maankäytön suunnittelijat alkavat enemmän arvostaa ja tilata linnustoselvityksiä.

Talvilintuatlaksen tiedot täydentävät paikallista kesälintuatlasta, mutta ne voisivat tukea myös Eläinmuseon valtakunnallisia hankkeita, kuten

  • Talvilintulaskentoja, joista on suuri aineisto 44 talvelta (Väisänen & Solonen 1997)
  • Lintujen talviparvitutkimusta, josta kerättiin 1960-luvun talvilintulaskennoissa 236 000 parven toistaiseksi käyttämätön aineisto (voidaan tutkia, onko yleisten talvilintujen parveutuminen muuttunut 40 vuodessa)
  • Lintujen ja nisäkkäiden ruokintapaikkaseurantaa, joka on jatkunut 12 talven ajan (Väisänen 1999).

Kun atlasruutu selvitetään vertailukelpoisella tavalla kahtena peräkkäisenä vuonna, saadaan siitä arvokasta lisäaineistoa talvehtivan ja pesivän linnuston vuotuismuutosten seurantoihin.

Lähivuosina voidaan toivottavasti käynnistää Suomen kolmas valtakunnallinen pesimälintuatlas. Sen mallina saattaisi toimia Sveitsin menetelmä (Schmid ym. 1998). Pääosa 10 x 10 km:n ruudun lajeista selvitetään tutkimalla kymmenen 1 x 1 km:n ruutua, jotka atlaksen järjestäjä valitsee etukäteen valtakunnallisen kaukokartoitusaineiston avulla. Pienruutujen määrää vähennetään, jos ruudun alasta on suuri osa vettä. Neliökilometrin ruuduista viisi on luokiteltu biotooppijakauman perusteella ensisijaisesti selvitettäviksi ja loput viisi ruutua toivottavasti selvitettäviksi. Harvinaisia lajeja voi lisäksi etsiä retkeilemällä kattavasti 10 x 10 km:n ruudun muulla alueella. Neliökilometrin ruuduilla sovelletaan edellä kuvattua kesäatlasmenetelmää, joten siitä ensi kesänä saadut kokemukset ovat hyödyksi valtakunnallista lintuatlasta suunniteltaessa.

Kysymyksiä

Uudet lintuatlasohjeet tulevat tarkentumaan niistä käydyn keskustelun ja menetelmien kokeilujen myötä. Esitämme seuraavassa joitakin keskeisiä ongelmia.

  1. Miten lintujen kesä- ja talvibiotoopit tulisi luokitella Suomen eri osissa? Kovin karkea luokittelu tuottaa epätarkkaa tietoa, mutta liian tarkka luokittelu vuorostaan ei houkuttele osallistujia. Esim. Koskimiehen & Väisäsen (1988) ohjekirjasta ja kuvastamme 2 löytyy monia malleja.
  2. Ovatko kesäatlakselle ehdotetut kolme inventointijaksoa ja niiden ajat sopivat? Tunturialueen ruuduilla saattaa riittää kaksi käyntiä.
  3. Mitkä lajit valitaan yhdyskuntalinnuiksi, joiden kolonioiden parimäärät lasketaan koko ruudun alueelta? Näiden lajien määrä kannattaa pitää suppeana, jotta koloniat voidaan etsiä helposti. Edellä ehdotettiin yhdeksää lajia. Mm. kala- ja lapintiira, räystäspääsky ja naakka saattavat olla jo liian työläitä, koska pieniä yhdyskuntia voi olla huomattava määrä.

Eläinmuseoon on tarkoitus perustaa tätä projektia varten tietopalvelujärjestelmä, josta löytyvät mm. atlasmenetelmän päivitetyt ohjeet ja lomakkeet, pesimisvarmuuksien määrittelyt, kartoituslaskennassa käytetyt merkinnät, reviiritulkinnan ohjeet kolmen kerran kartoitusta varten ja mallikartat, joille reviirit on tulkittu sekä tuoreimmat vastaukset edellä esitettyihin kysymyksiin.

Kiitokset

Tämä kirjoitus sai herätteitä kolmelta taholta. Uolevi Seppälä toimitti Eläinmuseolle gradunsa, joka oli ollut tietymättömissä 44 vuotta. Innostuimme siinä olevista muinaisten rastasreviirien tarkoista kartoista, koska uutta vertailuaineistoa on olemassa. Risto Sulkava viestitti Suomenselän lintumiesten verkossa käydystä seurantamenetelmiä koskevasta keskustelusta. Lajiseurantojen kehittely jäi kuitenkin osaltamme alustaviin suunnitelmiin, koska atlasmenetelmä alkoi tuntua tärkeämmältä. Pekka Suopajärvi tiedotti Kemin-Tornion lintuharrastajien verkossa käydystä keskustelusta, joka koski hänen ehdotustaan talviatlaksen liittämisestä Kemin kesäatlakseen - aivan mainio ajatus. Tapio Solonen ja Raimo Virkkala lukivat käsikirjoituksemme ja tekivät hyviä parannusehdotuksia.

Kirjallisuus

  • Donald, P. F. & Fuller, R. J. 1998: Ornithological atlas data: a review of uses and limitations. - Bird Study 45: 129-145.
  • Gibbons, D. W., Reid, J. B. & Chapman, R. A. (toim.) 1993: The New Atlas of Breeding Birds in Britain and Ireland. - T & AD Poyser, Lontoo. 520 s.
  • Hyytiä, K., Kellomäki, E. & Koistinen, J. (toim.) 1983: Suomen lintuatlas. - SLY:n Lintutieto, Helsinki. 520 s.
  • Koskimies, P. & Väisänen, R. A. 1988: Linnustonseurannan havainnointiohjeet (Summary: Monitoring bird populations in Finland: a manual). 2. p. - Helsingin yliopiston eläinmuseo, Helsinki. 143 s.
  • Koskimies, P. & Väisänen, R. A. 1991: Monitoring bird populations. A manual of methods applied in Finland. - Zoological Museum, Finnish Museum of Natural History, Helsinki. 145 s.
  • Laaksonen, J. 1996: Lauttasaaren pesimälinnustotutkimus 1996. - Tringa 23: 194-207.
  • Pakkala, T., Tiainen, J. & Pitkänen, M. 1998: Helsingin lintuatlas. Pesimälinnusto 1996-97 (Summary: The bird atlas of Helsinki. Breeding bird species in 1996-97.). - Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 1/98. 24 s.
  • Rassi, P., Kaipiainen, H., Mannerkoski, I. & Ståhls, G. 1992: Uhanalaisten eläinten ja kasvien seurantatoimikunnan mietintö. - Komiteanmietintö 1991:30, Ympäristöministeriö. 328 s.
  • Saikko, P. & Loikkanen, M. 1999: Lahden lintuatlas 1998-1999. - Lahden kaupunki, Valvonta- ja ympäristökeskuksen julkaisuja, Sarja A4/99:1-26.
  • Schmid, H., Luder, R., Naef-Daenzer, B., Graf, R. & Zbinden, N. 1998: Schweizer Brutvogelatlas. Verbreitung der Brutvögel in der Schweiz und im Fürstentum Liechtenstein 1993-1996. - Schweizerische Vogelwarte, Sempach.
  • Seppälä, U. 1955: Mustarastaan (Turdus merula merula L.) esiintymisestä ja pesimisbiologiasta Helsingin seudulla. - Pro gradu-tutkielma, Populaatiobiologian osaston kirjasto, Helsingin yliopisto.
  • Vauhkonen, M. 1999: Heinolan pesimälinnustoselvitys valmistui. - Päijät-Hämeen linnut 30(2):26-29.
  • Väisänen, R. A. 1994: Brittein saarten lintuatlas menetelmämullistusten kourissa (kirja-arvostelu). - Ornis Fennica 71: 127-128.
  • Väisänen, R. A. 1999: Talvilintujen ruokintapaikoilla vierailevat petolinnut ja nisäkkäät (Summary: Occurrence of raptors, owls and mammals at feeding sites of winter birds in Finland). - Linnut 34(4):8-11.
  • Väisänen, R. A. & Solonen, T. 1997: Suomen talvilinnuston 40-vuotismuutokset (Summary: Population trends of 100 winter bird species in Finland in 1957-1996). - Linnut-vuosikirja 1996:70-97.
  • Väisänen, R. A., Lammi, E. & Koskimies, P. 1998: Muuttuva pesimälinnusto (Summary: Distribution, numbers and population changes of Finnish breeding birds). - Otava, Helsinki. 567 s.