Siirry pääsisältöön. Siirry hakuun.

Laskentaruutu

Ruudun valitseminen

Kesäatlaksen tutkimuskohteina ovat yhtenäiskoordinaatiston (perus- ja maastokarttojen punaiset viivat) 1 x 1 km:n ruudut. Laskenta-alueen muodostaa aina kokonainen neliökilometrin ruutu, jonka pesimälinnusto on tarkoitus selvittää. Periaatteessa kaikki ruudut sopivat, mutta saattaa olla järkevää valita etupäässä ruutuja, joissa maapinta-ala on kohtuullisen suuri (vähintään 50 %) ja jotka pystyy maitse kiertämään kattavasti ilman pitkiä siirtymisiä esimerkiksi vesialueiden yli. Kokeiluruuduksi voi ottaa vaikkapa kotiaan tai kesäasumustaan ympäröivän ruudun. Ruudussa voi olla monenlaisia elinympäristöjä, mutta sellaisilla ruuduilla, joissa on runsaasti eri elinympäristöjen reuna-alueita aivan ruudun rajoilla, on kuitenkin syytä varautua moniin tulkinnanvaraisiin tilanteisiin reviirien sijoittamisessa (kuuluko reviiri ruutuun vai ulkopuolelle).

Yhden ruudun kartoituksen ajantarve

Kolmen käyntikerran menetelmällä kartoitus vie maastossa aikaa noin viisi tuntia kierrosta kohden kunakin aamuna; lisäksi kannattaa varata aikaa vähintään muutama tunti ruutuun tutustumiseen ennen laskentoja. Ylimääräinen kartoitus vie aikaa yhtä paljon kuin normaali käyntikerta - sen sijaan lisähavaintoihin, mm. yhdyskuntalintujen kartoitukseen käytettävä aika voi vaihdella ja riippuu kunkin havainnoitsijan innokkuudesta ja ruudun elinympäristöistä. Suosittelemme, että kolmen käyntikerran lisäksi ruudulta kerättäisiin täydennyshavaintoja ainakin kesällä pesimäkauden lopussa (esimerkiksi kaksi 2-3 tunnin käyntiä kesäkuun loppupuolella ja heinäkuussa). Näin suoritettuna atlasruudun yhden laskentakauden "peruskartoitukseen" tarvittaisiin maastotyötä yhteensä hieman yli 20 tuntia noin kuutena eri päivänä. Sen sijaan neliökilometrin ruudun pesimälinnuston todella perusteelliseen selvitykseen saattaa kulua maastossa paljon enemmän aikaa!

Eri lintulajien kartoitushavaintojen kokoamiseen kaikilta käyntikerroilta lajikartoiksi, reviirien tulkitaan ja kesäatlaslomakkeen täyttämiseen kulunee keskimääräisellä ruudulla kaikkiaan noin 10 tuntia. Maastohavainnot kannattaa siirtää lajikartoille melko pian käyntikerran jälkeen, jotta maastokauden jälkeen ei pääse kertymään liian paljon karttatyötä.