Luonnontieteellinen keskusmuseo
PesäkorttitutkimusPesäkorttitutkimuksen keskeisiä tavoitteita on selvittää eri lintulajien pesinnän ajoittuminen, pesyekoko ja pesintätulos vuodesta toiseen erilaisissa elinympäristöissä, maan eri osissa ja erilaisilla pesimäpaikoilla. Nämä ovat tärkeitä taustatietoja mm. lintujen vuotuisia ja pitkäaikaisia kannanmuutoksia tutkittaessa. Pesäkorttiaineistoa täydennetään jatkuvasti - myös tavallisten lajien kortit sisältävät tärkeää tietoa. Projektiin toivotaan mukaan lisää harrastajia. Osallistumisen edellytyksenä on, että kukin täyttää kortteja vain sellaisten lintulajien pesistä, jotka varmasti tuntee.
Eläinmuseoon on 1950-luvulta lähtien saatu kaikkiaan 232 lintulajin noin 220 000 pesäkorttia, joille on kirjattu yli puoli miljoonaa pesien tarkastuskäyntiä. Kukin pesä on siis tarkastettu keskimäärin kolme kertaa. Eniten kortteja on kirjosieposta 33 000, talitiaisesta 23 000 ja punakylkirastaasta 12 000. Muna- ja poikasmäärien lisäksi pesäkorteilla kerätään monenlaista perustietoa lintulajien pesimäbiologiasta kuten pesän sijainti, etäisyys maasta ja mahdollisen tuhoutumisen syy. Kortti on osoittautunut käteväksi tietojen kokoamisvälineeksi, jolle myös mahtuvat pesintää koskevat lisätiedot – pesän vaiheet ovat usein yksilöllisiä. Pesäkorteille annetaan Eläinmuseossa juokseva numero, jonka perusteella kortteja pidetään lajeittain järjestyksessä tutkijoita varten. Koska itse kortit lisätietoinen ovat hyödyllisiä, pesäkortista ei ole toistaiseksi kehitetty elektronista versiota, vaan tiedot on tallennettu Eläinmuseossa. Museosta on korvauksetta saatavissa tukevalle kartongille painettuja pesäkortteja. |