Ruokintapaikkojen lintumäärät talven aikana - 58 lajin yleisyys ja runsaus eri osissa Suomea

Risto A. Väisänen – Linnut 5/1994 (vol 29), s. 16-23.

Artikkelin sisältö:

• Aineiston jakautuminen
• Lajien yleisyydet ja runsaudet
• Ruokintapaikkojen 43 yleisintä lintuvierasta
• Seurannan tarkennetut tavoitteet
• Kiitokset
• Kirjallisuus

Miten ruokintapaikkojen linnut ajoittavat käyntinsä talvikaudella Etelä-Suomessa, Väli-Suomessa ja Lapissa? Kuinka lajien yleisyys ja runsaus vaihtelevat? Kenet kuolo korjaa? Ruokintapaikkatutkimus paljastaa paljon uutta yleisimmistä talvilinnuistamme.

Ruokintapaikkojen lintuja on seurattu kuutena viime talvena kaikkiaan 280 eri kohteessa, joiden kirjo ulottuu jokamiehen lintulaudoista suuren luokan ruokintapaikkoihin.⁴ Aineisto paljastaa runsaan puolensadan ruokavieraslajin esiintymisen säännönmukaisuudet eri osissa maata talven kuluessa.

Tarkastelin Linnut-lehden viime numerossa ruokintapaikka-aineiston käyttökelpoisuutta.³ Tarkkailu on kattanut 13 puolen kuukauden jaksoa lokakuun alusta huhtikuun puoliväliin. Jokaiselta jaksolta on merkitty eri lintulajeista vähintään suurin kerralla nähty määrä (parhaan päivän yksilömäärä). Jotta kunkin lajin aineisto olisi mahdollisimman suuri, tämän katsauksen tilastot perustuvat jakson parhaan päivän yksilömääriin, eikä tietoja ole karsittu havainnointitehon perusteella.

Jollei erikseen toisin ilmoiteta, kaikki maininnat lajin esiintymisestä tai runsaudesta tarkoittavat pelkästään ruokintapaikkoja. Kuukaudet on ilmoitettu roomalaisilla numeroilla; kuukauden "alku" tarkoittaa aina alkupuoliskoa ja "loppu" loppupuoliskoa.

Aineiston jakautuminen

Kuvassa 1 esitetään 280 ruokintapaikan alueittainen ja taulukossa 1 aineiston ajallinen jakautuminen. Laskelmissa pidetään paikkana yhden talven aineistoa yhdeltä ruokintapaikalta. Koska talitiainen on tavattu jokaisena tutkimustalvena kaikilla ruokintapaikoilla, talitiaisaineisto on kertynyt kaikkiaan 678 paikalta. Paikkojen määrä oli melko pieni Lapissa kahtena ja Väli-Suomessa neljänä ensimmäisenä talvena (taulukko 1).

Ruokavieraaksi on kuutena talvena ilmoitettu kaikkiaan 86 lajia, joista 28 harvinaisinta on tässä jätetty käsittelemättä.

Kuva 1. Tutkimukseen osallistuneiden ruokintapaikkojen määrä Etelä-Suomessa (yhtenäiskoordinaatit 663-699), "Väli-Suomessa" (700-729) ja Lapissa (730-777).

Fig. 1. Number of feeding sites in the three 300-400 km wide zones of Finland (see Table 1).

Taulukko 1. Ruokintapaikkojen määrä vyöhykkeittäin (ks. kuva 1) ja koko maassa eri tutkimustalvina.

Table 1. Number of feeding sites in the three zones of Finland (Fig.1) and during the six winters.

Lajien yleisyydet ja runsaudet

Lajin yleisyyden mittana on käytetty sitä, monellako paikalla laji tavattiin. Yleisimmistä lintulajeista kuuden vuoden aikana kerätty aineisto esitetään taulukossa 2. Taulukon 58 lajia on lajiteltu yleisyysjärjestykseen, mutta seuraavassa tekstissä käsitellään 43 yleisintä lajia systemaattisessa järjestyksessä, josta lajikohtaisia tietoja on helpoin etsiä.

Tekstissä lajin nimen edessä oleva juokseva numero viittaa systemaattiseen järjestykseen (numeroinnin hyppäykset johtuvat 15 harvinaisesta lajista, jotka esiintyvät vain taulukossa 2). Välittömästi nimen perässä on järjestyssija, joka tarkoittaa lajin yleisyyttä ruokintapaikoilla koko Suomessa; sen perusteella pääsee riville, jolla laji on taulukossa 2.

Sitten tekstissä seuraa neljä lukua, jotka kertovat lajin yleisyyden ruokintapaikoilla: F = koko Suomessa, E = Etelä-Suomessa, V = Väli-Suomessa ja L = Lapissa. Luvut ovat prosenttiosuuksia kaikkien paikkojen määrästä, jotka taulukossa näkyvät talitiaisen riviltä. Esimerkiksi kanahaukalla lyhenteet (F 6: E 7, V 7, L 5) tarkoittavat, että koko Suomessa laji esiintyi 6 %:lla, Etelä-Suomessa 7 %:lla, Väli-Suomessa 7 %:lla ja Lapissa 5 %:lla kaikista paikoista.

Kuvissa 2-11 on esimerkkejä ruokintapaikkalintujen talvenaikaisen runsauden vaihtelusta. Jaksojen keskirunsaudet on laskettu niiltä paikoilta, joilla laji tavattiin vähintään yhdellä jaksolla. Lajin runsauteen ovat siis päässeet vaikuttamaan vain sellaiset paikat, jotka vähintään kohtalaisesti täyttävät sen esiintymisvaatimukset. Runsauden yksikkönä on yksilömäärä paikkaa kohti. Esimerkiksi runsausarvo 2.0 tarkoittaa, että kyseisellä jaksolla havaittiin "parhaan päivän yksilömääränä" keskimäärin kaksi yksilöä.

Ruokintapaikkojen 43 yleisintä lintuvierasta

Haukat

1. Kanahaukka (31. yleisin, F 6: E 7, V 7, L 5). Satunnaisvierailija. Vähät havainnot (41 paikkaa) jakautuvat tasaisesti sekä vyöhykkeittäin että jaksoittain.

2. Varpushaukka (16. yleisin, F 35: E 52, V 40, L 11). Havaittu joka toisella ruokintapaikalla etelässä, mutta enää joka kymmenennellä Lapissa. Ilmestyy Etelä-Suomen ruokintapaikoille XI loppuun mennessä, jonka jälkeen vierailee suosimillaan paikoilla koko talven; muualla Suomessa esiintyy tasaisesti jo X alusta alkaen.

Peltokanat, kyyhkyt

4. Fasaani (22. yleisin, F 14: E 25, V 14, L 1). Joka neljännellä ruokintapaikalla etelässä. Hakeutuu Etelä-Suomessa ruokintapaikoille XI loppuun mennessä, jonka jälkeen tasaisen runsas sydäntalven yli. Lukumäärät pienenevät hieman II lopusta alkaen (talvitappiot, siirtyminen varhaisina keväinä pesimäpiireille).

5. Kesykyyhky (30. yleisin, F 7: E 8, V 13, L 2). Runsastuu syksyn aikana ja saavuttaa huippunsa XI-XII vaihteessa. Vähenee sitten 40 % II alkuun ja pysyy tasaisen harvalukuisena lopputalven ajan. Varsinaisia pulujen ruokintapaikkoja sisältyy seurantaan hämmästyttävän vähän.

Pöllöt

6. Varpuspöllö (23. yleisin, F 13: E 13, V 20, L 9). Ruokintapaikkojen toiseksi yleisin petolintu; Lapissa kuitenkin tasaväkinen varpushaukan kanssa. Tavattu Väli-Suomessa jopa viidesosalla paikoista. Hakeutuu niille XII alkuun mennessä, mistä huippuvaihe kestää II alkuun saakka (kuva 2). Katoaa ruokintapaikoilta Etelä- ja Väli-Suomessa III aikana ja Lapissa puolisen kuukautta myöhemmin.

Tikat

8. Harmaapäätikka (34. yleisin, F 5: E 10, V 1, L 0). Etelä-Suomen tikoista toiseksi yleisin ruokavieras. Yksilömäärä kasvaa voimakkaasti syksystä vuodenvaihteeseen ja putoaa siitä 60 % II loppuun tultaessa (kuva 3). Pääosa katoaa I lopun - II alun aikana (korkein talvikuolevuus?).

10. Käpytikka (9. yleisin, F 71: E 73, V 79, L 63). Useimmilla ruokintapaikoilla kaikkialla Suomessa havaitaan yleensä yksi käpytikka jaksoa kohti. Mitä pohjoisempana ollaan, sitä varhaisemmin syksyllä laji ilmestyy ruokintapaikoille. Lapissa on "täysi miehitys" jo X lopussa, Väli-Suomessa XI lopussa ja Etelä-Suomessa XII lopussa. Hienoinen runsaushuippu on kevättalvella.

11. Pikkutikka (32. yleisin, F 5: E 7, V 4, L 5). Tasaisen harvinainen koko maassa, havaittu vain joka 20. paikalla. Runsaus kaksinkertaistuu X-XI:ssa, mutta vaihtelee sen jälkeen satunnaisesti.

12. Pohjantikka (43. yleisin, F 2: E 0, V 0, L 6). Lapissa käpytikan jälkeen yleisin tikka yhdessä pikkutikan kanssa. Runsaimmillaan X lopussa ja XI alussa. Keskinkertaisen esiintymisen vaihe kestää II loppuun saakka, jonka jälkeen laji käy Lapin ruokintapaikoilla hyvin harvoin.

Tilhet

14. Tilhi (20. yleisin, F 19: E 21, V 21, L 17). Tilhiparvia käy viidesosalla ruokintapaikoista X-XI:ssa, mutta määrät romahtavat XI aikana; lopputalvella satunnaisvieras.

Rastaat

16. Punarinta (28. yleisin, F 9: E 12, V 12, L 4). Useimmat viivyttelijät katoavat X:ssa. XI:ssa niitä on vielä ollut niukasti Etelä- ja Väli-Suomen ruokintapaikoilla. Kaksi lintua on selvinnyt ruokintapaikoilla talven yli. Kevätmuuttajia vierailee IV alussa.

17. Mustarastas (15. yleisin, F 37: E 57, V 42, L 10). Ruokintapaikkojen yleisin rastas, Lapissa tosin jakaa kärkisijan räkätin kanssa. Yksilömäärä putoaa Etelä-Suomessa neljäsosaan X alun ja XI alun välillä ja pysyy sen jälkeen vakaana kevätmuuttokauteen asti. Talvehtimisen onnistumista valaisevat helmikuiset keskirunsaudet: Etelä-Suomessa 0.38 ja Väli-Suomessa 0.06 yksilöä paikkaa kohti, mutta Lapissa kaikki jo menehtyneet. Kevätmuuttajat käyvät ruokintapaikoilla III lopusta alkaen.

18. Räkättirastas (24. yleisin, F 12: E 15, V 11, L 8). Ruokintapaikkojen toiseksi yleisin rastas. Runsaimmillaan koko maassa X:ssa. Pikkuparvia voi pihlajanmarjasadosta riippuen ilmaantua myöhemminkin Etelä- ja Väli-Suomeen. Yksittäisiä talvehtijoita on niukasti, kuten seuraavat keskiarvot kertovat: Etelä-Suomessa 0.14, Väli-Suomessa 0.08 ja Lapissa 0.05 yksilöä paikkaa kohti III alussa. Kevätmuuttajia vierailee Etelä-Suomen ruokintapaikoilla IV alussa.

20. Punakylkirastas (36. yleisin, F 4: E 4, V 7, L 1). Havaittu 26 paikalla. Syksyisiä satunnaishavaintoja X:ssa ja XI alussa koko maasta. Paluumuuttajia Etelä-Suomen ruokintapaikoilla III lopusta alkaen ja Väli-Suomessa IV alussa.

Kertut

21. Mustapääkerttu (39. yleisin, F 3: E 1, V 1, L 5). Hämmästyttävää kyllä, havaittu X lopussa ja XI alussa 12 paikalla Lapissa ja kahdella Väli-Suomessa; Etelä-Suomen aineisto koostuu hajanaisemmin pitkin talvea neljällä paikalla lasketuista mustapääkertuista! Lapin lintuja ei ole havaittu XII puolivälin jälkeen (kuva 4) eikä Väli-Suomen lintuja XI puolivälin jälkeen. Rauhala² mainitsee mustapääkertun syksyisestä "esimuutosta" pohjoiseen, Kemin ja Tornion seudulle. Ruokintapaikka-aineiston perusteella runsaasti mustapääkerttuja näyttää jäävän yrittämään talvehtimista pohjoisessa, mutta yleensä ne tuhoutuvat. Etelä-Suomen ruokintapaikoilla talvehtiminen voi onnistuakin.

Tiaiset

24. Hömötiainen (3. yleisin, F 90: E 85, V 91, L 97). Etelä-Suomessa hömötiainen on seitsemänneksi, Väli-Suomessa neljänneksi ja Lapissa toiseksi yleisin (taulukko 1). Koko maan aineistossa laji runsastuu noin 30 % X alusta XI alun huippuun, sen jälkeen se vähenee noin 40 % IV alkuun mennessä. Talvikauden aikainen muutos on jyrkin Etelä-Suomessa ja loivin Lapissa. Pohjoisen hömötiaiset saapuvat keskimäärin etelän lintuja aikaisemmin ruokintapaikoille ja viipyvät pitempään kevättalvella.

25. Lapintiainen (21. yleisin, F 16: E 0, V 1, L 44). Laji on Lapissa 13. yleisin ruokintapaikkavieras, mutta Väli-Suomessa se saatiin aineistoon vain yhdeltä paikalta. Lapissa yksilömäärä kaksinkertaistuu X alusta XI alkuun ja pysyy sitten tasaisena IV alkuun asti.

26. Töyhtötiainen (19. yleisin, F 27: E 41, V 31, L 6). Pääalueellaan Etelä-Suomessa töyhtötiaisen lukumäärä kaksinkertaistuu X alusta XII alkuun ja vähenee sitten noin 30 % III alkuun tultaessa. Väli-Suomessa töyhtötiainen ryhtyy hyödyntämään ruokintapaikkoja selvästi aikaisemmin syksyllä kuin etelässä. Kevättalviset vierailut ruokintapaikoilla vähenevät voimakkaasti, kun linnut siirtyvät reviireilleen III lopussa ja IV alussa koko maassa.

27. Kuusitiainen (13. yleisin, F 44: E 52, V 41, L 35). Kuutena tutkimustalvena kuusitiainen on tavattu Etelä-Suomessa 28-68 %:lla ja Lapissa 14-64 %:lla paikoista. Sen yleisyys ja myös runsaus vaihtelevat suuresti vuodesta toiseen. Erityisen silmiinpistävää on yksilömäärien huipentuminen Väli-Suomessa syksyllä (kuva 5); sama "piikki" on noussut XI:ssa neljänä viime talvena. Kuusitiaisen syksyiset vaellukset selittänevät sekä sen yllättävän yleisyyden joinakin talvina pohjoisilla vyöhykkeillä että Väli-Suomessa havaitut huippurunsaudet. Mutta mistä asti vaeltajat tulevat, mikä on vaellusten yhteys ravintotilanteeseen ja miten havupuiden siemenravinnon saatavuus luonnossa vaikuttaa kuusitiaisten riippuvuuteen seudun ruokintapaikoista talven aikana?

28. Sinitiainen (5. yleisin, F 89: E 94, V 96, L 78). Viimeaikaisen levittäytymisen ja valtavan kannankasvun1 seurauksena laji on Etelä- ja Väli-Suomessa toiseksi ja Lapissa seitsemänneksi yleisin ruokavieras. Se saapuu ruokintapaikoille myöhemmin etelässä kuin pohjoisessa, sillä huippurunsauden kausi alkaa Etelä-Suomessa XI lopussa, Väli-Suomessa XI alussa, mutta Lapissa jo X lopussa (kuva 6). Etelässä sinitiainen syksyllä ensin hyödyntää muita ruokailuympäristöjä kuten ruovikoita ja rantalehtoja, joita on niukemmin kahdessa pohjoisessa vyöhykkeessä. Pohjoisessa sinitiaisen riippuvaisuus ruokintapaikoista jatkuu kevättalvella pitempää kuin etelässä.

29. Talitiainen (1. yleisin, F 100: E 100, V 100, L 100). Laji on esiintynyt kaikilla paikoilla jokaisena tutkimusvuonna. Voisiko ruokintapaikan perustaa maassamme niin erämaiseen ympäristöön, että talitiainen ei sinne jo syksyllä löydä? - Runsaushuippu kestää Etelä- ja Väli-Suomessa kaksi kuukautta X lopusta XII alkuun (kuva 7). Lapin ruokintapaikoilla runsaimman esiintymisen kausi sattuu puoli kuukautta varhaisemmaksi, mutta koska havaintoja kerätään vasta X alusta alkaen, on mahdollista, että huippuesiintyminen alkaa jo IX puolella. Talitiaisen vaelluskausi päättyy XI:ssa, joten XII-II aikainen väheneminen johtuu lähinnä talvikuolevuudesta. Kuutena tutkimustalvena, joista viisi oli lauhaa ja yksi keskinkertainen, kuolevuudeksi saadaan Etelä- ja Väli-Suomessa 25 % ja Lapissa 23 %. Samoin kuin hömö- ja sinitiaiset, jatkavat talitiaiset kevättalvella ruokintapaikkojen hyödyntämistä pisimpään pohjoisessa.

Nakkelit, puukiipijät, lepinkäiset

30. Pähkinänakkeli (37. yleisin, F 3: E 1, V 6, L 5). Vaeltavia nakkeleita on ruokintapaikoilla havaittu talvina 1990/91 (5 paikkaa), 1991/92 (2 paikkaa) ja 1993/94 (16 paikkaa). Aineisto painottuu kahteen pohjoiseen vyöhykkeeseen. Enimmät nakkelit saapuivat X-XI:ssa. Runsaus putosi puoleen I puoliväliin ja neljäsosaan IV alkuun mennessä.

31. Puukiipijä (29. yleisin, F 7: E 11, V 4, L 4). Satunnaisvieras. Vaikka aineistoa on 40 paikalta, on siinä niukasti selkeitä suuntauksia. Eniten puukiipijöitä on tavattu syysvaelluskaudella X alussa ja toisaalta sydäntalvella, XII lopun ja II alun välisenä aikana.

32. Isolepinkäinen (40. yleisin, F 3: E 4, V 4, L 0). Harvinainen satunnaislaji Etelä- ja Väli-Suomessa. Aineisto edustaa 17 paikkaa ja se jakautuu 13 jaksolle, mutta suuntauksetta.

Varikset

33. Närhi (11. yleisin, F 60: E 65, V 57, L 56). Ruokintapaikkojen toiseksi yleisin varislintu kaikissa kolmessa vyöhykkeessä. Jaksoa kohti havaitaan keskimäärin kaksi närheä, mikäli paikka kuuluu niiden elinpiiriin. Etelä- ja Väli-Suomen närhet vierailevat ruokintapaikoilla vähiten X alussa ja IV alussa. Lapin ruokintapaikoilla sensijaan on syksyllä lähes maksimaalinen miehitys jo X alusta alkaen. Etelä- ja Väli-Suomessa yksilömäärät ovat huipussaan XI:ssa ja pienenevät vähitellen noin 20 % III loppuun mennessa, Lapissa n. 50 %.

34. Kuukkeli (27. yleisin, F 9: E 0, V 3, L 25). Lapin ruokintapaikoilla kuukkelin esiintyminen poikkeaa muista linnuista. Kuukkeleita on runsaimmin talven alussa ja lopussa, sillä laji viettää puolihorteista hiljaiselämää kylmimmän sydäntalven ajan (ks. Väisänen & Hildén: kuva 4).4

35. Harakka (6. yleisin, F 83: E 86, V 75, L 85). Ruokintapaikkojen yleisin varislintu. Runsaimmillaan harakka on Lapissa, missä havaitaan jaksoa kohti kolmisen harakkaa, muualla maassa keskimäärin vain kaksi. Laji hakeutuu ruokintapaikoille X aikana; yksilömäärien kasvu on suhteellisesti voimakkain Etelä-Suomessa (kuva 8). Runsaus pysyy hämmästyttävän vakaana pääosan talvea. Kevättalvella yksilömäärät vähenevät Etelä-Suomessa, mutta nousevat Väli-Suomessa - käyvätkö munimaan valmistautuvat harakat tankkaamassa ruokintapaikoilla?

37. Naakka (33. yleisin, F 5: E 10, V 4, L 0). X alussa käy pikkuparvia joillakin Etelä-Suomen ruokintapaikoilla. Suuriakin muutolta palaavia parvia voi vierailla III-IV:ssa. Muutamilla Etelä- ja Väli-Suomen paikoilla elää pieni määrä naakkoja läpi talven.

39. Varis (17. yleisin, F 32: E 40, V 24, L 26). Muutamilla Etelä- ja Väli-Suomen ruokintapaikoilla käy joitakin variksia läpi talven. Kevättalvella kohottavat muutolta palaavat varikset yksilömääriä (kuva 9). Lapissa varis on pääasiassa muuttolintu, joten syys- ja erityisesti talvivieraita on perin niukasti.

Kottaraiset, varpuset

41. Kottarainen (35. yleisin, F 5: E 8, V 4, L 1). Pieni määrä kottaraisia on yrittänyt talvehtimista ruokintapaikoilla, mutta ne ovat kadonneet viiimeistään I alussa. III lopusta alkaen ovat muuttoparvet vierailleet muutamilla paikoilla. Laji on tavattu kaikkiaan 33 paikalta.

42. Varpunen (10. yleisin, F 69: E 62, V 71, L 77). Varpunen on Etelä-Suomessa 12., Väli-Suomessa 10. ja Lapissa 8. yleisin ruokavieras. Koko maan aineistossa yksilömäärä kasvaa noin neljänneksen X alusta XI loppuun. Huippuvaihetta kestää 1,5 kuukautta. XII lopun ja II lopun välillä varpusmäärä vähenee noin 20 %, mikä johtunee talvikuolevuudesta. Kevättalvella varpuset alkavat hakeutua reviireilleen, mutta käyttävät edelleen paljon hyväkseen ruokintapaikkoja.

43. Pikkuvarpunen (26. yleisin, F 9: E 18, V 3, L 2). Pikkuvarpuset hakeutuvat Etelä-Suomen ruokintapaikoille X-XI aikana. Lajia on havaittu kuutena tutkimustalvena seuraavalla osalla Etelä-Suomen paikoista (ks. taulukko 1): 13 %, 15 %, 26 %, 3 %, 25 % ja 19 %. Pikkuvarpusen vierailut vähenivät tilapäisesti talvella 1991/92, jolloin laji löytyi vain yhdeltä paikalta (9 yksilöä I lopussa). Muiden vuosien aineistossa runsaus on pysynyt pääosan talvea melko vakaana ja alkanut vähentyä vasta IV alussa.

Peipot

44. Peippo (12. yleisin, F 57: E 65, V 61, L 46). Viivyttelevät peipot vierailevat ruokintapaikoilla usein X:ssa. Runsaus putoaa XI ja III alun välillä noin puoleen Etelä- ja Väli-Suomessa, mutta muutamaan prosenttiin Lapissa, joten aniharva talvehtimisyritys onnistuu siellä. Ensimmäiset kevätvieraat ilmestyvät koko maan ruokintapaikoille III lopussa. IV alussa peippoja voi jo olla suurin joukoin.

45. Järripeippo (14. yleisin, F 38: E 40, V 37, L 37). Edellä peiposta kerrottu soveltuu pääpiirtein järripeippoonkin. Järrin talvehtimispaikkojen määrä on 2/3 peipon paikoista, mutta järrin keskirunsaus on peippoon nähden nelinkertainen. Järri siis keskittyy harvemmille paikoille, mutta elää useammin parveutuneena. XI ja III välillä järreistä katoaa noin 30 % Etelä-Suomessa, 60 % Väli-Suomessa ja 90 % Lapissa. Koska järrit saapuvat keväällä peippoja myöhemmin, ovat IV alussa vierailevien järrien määrät vaatimattomia peippoon verrattuna.

46. Viherpeippo (4. yleisin, F 90: E 90, V 83, L 94). Talitiaisen, punatulkun ja hömötiaisen jälkeen voidaan vielä suuresti runsastunut viherpeippo lukea neljän koko Suomen ruokintapaikoilla todella yleisen peruslinnun joukkoon. Väisänen & Hildén (kuva 5)4,5 selostivat kannan pitkäaikaismuutokset ja lajin esiintymisen talvenaikaiset vaihtelut. Viherpeippo on lähinnä syys- ja kevätvieras Väli-Suomessa ja Lapissa. Pohjoisten kantojen osittaismuuton vuoksi runsaushuippu saavutetaan Etelä-Suomessa keskitalvella.

48. Vihervarpunen (18. yleisin, F 32: E 53, V 24, L 8). Vihervarpusen merkitys ruokavieraana vähenee pohjoista kohden. Lajin esiintyminen vaihtelee suuresti talvesta toiseen lähinnä kuusen siemensadon mukaan. Kuutena tutkimustalvena sellaisten paikkojen osuus, joilla vihervarpunen on tavattu, on vaihdellut Etelä-Suomessa seuraavasti: 2 %, 66 %, 20 %, 50 %, 72 % ja 78 %. Ensimmäisenä, kaikkein huonoimpana tutkimustalvena 1988/89 vihervarpunen tavattiin Etelä-Suomessa vain yhdellä paikalla (2 lintua IV alussa)! Kahden viime talven vihervarpusmassat painottavat kokonaisaineistoa voimakkaasti, joten seuraavat yleistykset eivät välttämättä päde jokaisena hyvänä vihervarpustalvena: Etelä-Suomen ruokintapaikoilla vihervarpusta on pieniä määriä pääosan kautta, vähiten XI lopussa - XII:ssa. Paluumuuttajien suuret parvet kansoittavat vaihtelevaa osaa koko maan ruokintapaikoista III lopusta alkaen. Väli-Suomessa lähes vihervarpusetonta keskitalvea kestää XI-II, Lapissa kuukautta pitempään eli X lopusta III alkuun.

50. Urpiainen (8. yleisin, F 74: E 68, V 75 L 81). Urpiaisen yleisyys kasvaa hieman pohjoista kohti. Tavallisesti runsaus on ruokintapaikoilla alkutalvella alhainen - erityisesti Etelä-Suomessa - ja koko lopputalven korkea. Runsas kausi alkaa XII puolivälin ja II-III vaihteen välisenä aikana, useimpina talvina I lopussa. Poikkeuksiakin on, sillä kevättalvella 1990 runsas kausi kesti vain kaksi kuukautta ja vuoden 1993 alkupuolella oli urpiaisia niukasti.

51. Tundraurpiainen (25. yleisin, F 10: E 9, V 15, L 9). Tundraurpiaisia on ilmoitettu noin 20 paikalta kultakin vyöhykkeltä. X-XII:ssa löytöjä on vain muutamalta puolen kuukauden jaksolta (Etelä- ja Väli-Suomi) tai niitä on kaikilta jaksoilta mutta määrät ovat vähäisiä (Lappi). Havaintojen pääosa on I alun-IV alun väliseltä ajalta, Väli-Suomesta ja Lapista erityisesti II puolivälistä alkaen.

52. Pikkukäpylintu (41. yleisin, F 2: E 3, V 3, L 2). Harvinainen satunnaisvieras, joka on havaittu 16 paikalla., useimmat II-III:ssa ja erityisesti IV alussa.

53. Taviokuurna (42. yleisin, F 2: E 0, V 2, L 5). ). Harvinainen satunnaisvieras. Havaintoja on 15 paikalta, joista 11 sijaitsee Lapissa. Taviokuurnan vierailut Lapin ruokintapaikoilla kattavat kaikki jaksot X lopusta alkaen. Käyntejä on selvästi eniten III lopussa ja IV alussa.

54. Punatulkku (2. yleisin, F 94: E 91, V 96, L 95). Etelä-Suomessa punatulkku on yleisyysjärjestyksessä neljäs ja Lapissa kolmas, mutta Väli-Suomessa laji ei jää paljoa jälkeen talitiaisen ykkössijasta. Syksyllä punatulkut saapuvat ruokintapaikoille hitaimmin etelässä. Huippurunsaus saavutetaan Etelä-Suomessa XII lopussa, mutta Väli-Suomessa jo XI lopussa ja Lapissa X lopussa; samalla runsaan esiintymisen kausi pitenee pohjoista kohti (kuva 10). Joinakin talvina sääntö ei pidä paikkaansa, esim. 1993/94 yksilömäärät kasvoivat Etelä-Suomessa koko talven ajan huipentuen III lopussa - IV alussa ja Lapissa punatulkun runsaan esiintymisen aika alkoi vasta vuodenvaihteessa. Lopputalven aikana punatulkut vähenevät 20-40 %, mutta lajin oikukkaiden muuttoliikehdintöjen vuoksi tätä tuskin voi tulkita talvikuolevuudeksi. Pohjoiseen suuntautuvaan paluumuuttoon viittavat pohjoisten vyöhykkeiden runsauskäyrien "hännät", jotka nousevat IV alussa. Vuosiaineistoissa sama näkyy kolmena keväänä kuudesta.

Sirkut

56. Pulmunen (38. yleisin, F 3: E 0, V 4, L 6). Harvinainen satunnaisvieras, joka on tavattu 20 paikalla; 14 niistä on Lapissa. Lapin ruokintapaikoilla pulmuset ovat vierailleet syksyllä X:ssa - XI alkupuolella sekä keväällä III lopussa - IV alussa.

57. Keltasirkku (7. yleisin, F 82: E 91, V 89, L 64). Laji on Etelä-Suomessa kolmanneksi, Väli-Suomessa viidenneksi ja Lapissa yhdeksänneksi yleisin ruokavieras. X lopun ja XII alun välillä runsaus kolmin-nelinkertaistuu Etelä-Suomessa ja kuusinkertaistuu Väli-Suomessa. Tästä arvot nousevat vielä noin 50 % I lopun huippulukemiin. Sitten alkaa kaksi kuukautta kestävä hitaan vähenemisen vaihe. Yksilömäärät laskevat viidesosan, mikä todennäköisesti johtuu talvikuolevuudesta. Voimakkaimman vähenemisen vaihe alkaa III lopussa, kun keltasirkut hajaantuvat lumesta vapautuville viljelysmaille. Lapissa yksilömäärät yltävät keskitalvella vain kolmasosaan Etelä-Suomen arvoista ja kuvaaja on sangen vakaa. Taustalla lienee - kuten viherpeipolla - Lapin kannan osittaismuutto syksyllä etelämmäksi ja paluu keväällä takaisin.

Seurannan tarkennetut tavoitteet

Kun Olavi Hildénin ja Pertti Koskimiehen kanssa käynnistimme ruokintapaikkojen seurannan, etsimme vastausta mm. seuraaviin kysymyksiin: Mitä lintuja ja kuinka paljon ruokintapaikoilla käy? Miten lajisto ja yksilömäärät vaihtelevat maan eri osissa ja talven eri aikoina? Tässä raportissa esitellyt kuuden talven tulokset osoittavat, että ruokintapaikka-aineisto soveltuu mainiosti lajien talvenaikaisen yleisyyden ja runsauden kuvaamiseen. Tietopankin anti tulee paranemaan talvi talvelta aineiston kertyessä.

Tulevina vuosina tavoitteena on lisätä tietoa myös siitä, miten eri lintulajien talven aikaiseen esiintymiseen ruokintapaikoilla vaikuttavat

• Tarjottu ravinto
• Ravintotilanne luonnossa
• Sää
• Lajin kannan suuruus
• Kilpailijoiden ja saalistajien runsaudet?

Entä mikä on talviruokinnan merkitys linnuille? Kuinka luotettavasti ruokintapaikkahavainnot kertovat lajien talvikuolevuudesta? Voidaanko näitä tietoja jopa käyttää joidenkin lajien yleisen taantumisen tai runsastumisen indikaattoreina?

Ruokintapaikkatietojen arvo kasvaa, kun niitä jatkossa verrataan valtakunnallisten talvilintulaskentojen tuloksiin. Ruokintapaikka-aineisto soveltunee myös erilaisiin erikoistutkimuksiin.

Kiitokset

Sydämelliset kiitokset aineistot keränneille liki 300 henkilölle antaumuksellisesta havainnoinnista. Talvina 1988/89 -1991/91 ja 1992/93-1993/94 osallistuneiden nimet löytyvät kahdesta edellisestä raportista.^3,4 Pekka Routasuo on alusta alkaen hoitanut hankkeen lomakkeiden jakelun ja tarkistuksen. Pertti Koskimiehen huomautukset paransivat käsikirjoitusta.

Kirjallisuus

• Hildén, O. & Väisänen, R.A. 1991: Talvilinnusto 1990/91 ja tiaisparvilajien pitkäaikaismuutokset (Summary: Winter birds in Finland in 1990/91 and long-term trends of tit species, the Goldcrest and the Treecreeper). - Lintumies 26:207-220.
• Rauhala, P. 1980: Kemin-Tornion seudun linnusto. - Pohjolan Sanomat Oy, Kemi.
• Väisänen, R.A. 1994: Ruokintapaikkojen lintuja kannattaa laskea! (Summary: Usability of bird numbers counted at winter feeding sites in Finland during 1988/89-1993/94). - Linnut 29(4):21-23.
• Väisänen, R.A. & Hildén, O. 1993a: Talitiainen yleisin, keltasirkku runsain ruokavieras. Lintujen ruokintapaikkatutkimuksen neljä ensimmäistä talvea (Summary: Monitoring of winter birds at feeding sites in Finland). - Linnut 28(1):7-13.
• Väisänen, R.A. & Hildén, O. 1993b: Siemensyöjät runsastuvat talviruokinnan ansiosta (Summary: Long-term trends of winter populations in the Greenfinch, Bullfinch, Yellowhammer and House Sparrow in Finland). - Linnut 28(3):21-24.