Talvilintujen ruokintapaikoilla vierailevat petolinnut ja nisäkkäät

Olet täällä: Etusivu > Seurannat > Linnut > Ruokintapaikkaseuranta > Artikkelit > Ruokintapaikkojen pedot

Risto A. Väisänen - Linnut 4/1999 (vol 34), s. 8-11.

Valtakunnallisessa ruokintapaikkatutkimuksessa on yhtenätoista talvena seurattu kaikkiaan 455 ruokintapaikkaa. Niillä on havaittu 17 petolintulajia, eniten varpushaukkoja ja varpuspöllöjä, joiden esiintymishuiput keskittyvät lokakuun alkuun, tammi-helmikuuhun ja huhtikuun loppuun. Kanahaukan vierailut painottuvat lievästi kevättalvelle. Muut petolinnut ovat olleet harvinaisia. Ruokintapaikoilla käy pääosa Suomen talviaktiivisista maanisäkäslajeista: eniten oravia, metsäjäniksiä, rusakoita, pikkunisäkkäitä ja kissoja.

Talvilintuja ruokitaan tuhansilla pihoilla kaikkialla Suomessa. Eläinmuseo on talvesta 1988/89 alkaen kerännyt tietoja ruokinnan houkuttelemista lintuvieraista. Seurantaan on osallistunut yhteensä 455 ruokintapaikkaa (kuva 1), joiden kirjo ulottuu yksittäisistä lintulaudoista monipuolista ja runsasta ravintoa tarjoaviin suuren luokan ruokintapaikkoihin. Kunkin paikan seuranta on jatkunut keskimäärin 3-4 talven ajan, mutta 33 paikalta on kertynyt jo 9-11 talven aineisto. Viime talvelta 1998/99 on saatu tulokset 187 paikalta.

Ruokintapaikkatarkkailuun voi osallistua jokainen lintujen ruokkija, joka tuntee tavallisimmat talvilintumme. Aluksi rajataan rakennusten, puiden tms. avulla seuranta-alue sen mukaan, missä ruokavieraat tavallisesti syödessään ja lepäillessään oleilevat. Tältä alueelta lasketaan tai arvioidaan kaikki linnut, jotka ovat tulleet sinne tarjolla olevan ravinnon houkuttelemina. Mukaan otetaan myös esim. varpushaukka tai varpuspöllö, jotka vierailevat paikalla pikkulintuja saalistamassa. Tilapäiset kävijät, jotka eivät ole "kiinnostuneita" itse ruokintapaikasta, ja ylilentävät linnut jätetään sen sijaan pois.

Tarkkailu kestää lokakuun alusta huhtikuun loppuun. Havainnot ilmoitetaan puolen kuukauden jaksoina. Jokaiselta jaksolta merkitään eri lintulajeista suurin kerralla nähty määrä, mutta "parhaan päivän" yksilömäärän lisäksi voi halutessaan esittää myös "toiseksi parhaan päivän" ja jakson mediaanipäivän yksilömäärän. Lajien ja lukumäärien lisäksi kootaan tietoja mm. havainnoinnin tehokkuudesta sekä ravinnon määrästä ja laadusta.

Ruokintapaikkatutkimuksen voi aloittaa kesken talven, ja jo kahden peräkkäisen jakson aineisto on hyödyllinen. Ohjeita ja lomakkeita jaetaan osoitteesta: Linnustonseuranta, Eläinmuseo, PL 17 (P. Rautatiekatu 13), 00014 Helsingin yliopisto.

Aikaisemmissa raporteissa on kuvattu noin 60 yleisimmän lintulajin esiintyminen ruokintapaikoilla talven aikana eri osissa maata (mm. Väisänen 1994b, 1998). Tämän raportin teemana ovat petolinnut ja nisäkkäät, jotka ovat tärkeitä saalistajia tai ruokintapaikan ravinnon käyttäjiä. Nisäkkäät ovat lisäksi lintuihin verrattuna usein salamyhkäisiä ja niistä saadaan niukasti seuranta-aineistoja. Ruokintapaikoilta tähän asti kerätyt nisäkästiedot paljastuvatkin kiintoisiksi.

Kuva 1. Tutkimukseen osallistuneet 455 ruokintapaikkaa jaettuna Etelä-Suomeen (yhtenäiskoordinaatit 663-699), "Väli-Suomeen" (700-729) ja Lappiin (730-777) (A). Osakuvassa B on talvella 1998/99 mukana olleiden 187 ruokintapaikan sijainti. Symbolit tarkoittavat yhtä, 2-3, 4-7 tai 8-13 ruokintapaikkaa.

Fig. 1. Location of the 455 feeding sites of winter birds studied in the last 11 winters and the three 300-400 km wide zones used in this analysis (A), and 187 sites that were studied in the winter 1998/99 (B). The colours of the symbols indicate the number of sites: 1, 2-3, 4-7 and 8-13.

Petolinnut

Kun paikkana pidetään yhden talven aineistoa yhdeltä ruokintapaikalta, seurannan koko aineisto käsittää 1 657 paikkaa. Niillä on havaittu 17 petolintulajia, joista yleisimmät ovat varpushaukka (754 paikkaa), varpuspöllö (256), kanahaukka (116) ja helmipöllö (18). Muista pedoista (sinisuohaukka, hiirihaukka, piekana, kotka, tuulihaukka, ampuhaukka, huuhkaja, hiiripöllö, lehtopöllö, viirupöllö, lapinpöllö, sarvipöllö ja suopöllö) on toistaiseksi kovin pieni aineisto.

Petolintujen runsausarvot perustuvat puolen kuukauden jakson parhaan päivän yksilömääriin. Jaksojen keskirunsaudet on laskettu niiltä paikoilta, joilla laji tavattiin talven aikana vähintään yhdellä jaksolla. Lajin runsauteen ovat siis päässeet vaikuttamaan vain sellaiset paikat, jotka vähintään kohtalaisesti täyttävät sen esiintymisvaatimukset. Mukaan otettiin vain hyvin tai erinomaisesti tutkitut jaksot (tutkimustehon luokat 2-3) (runsauksien laskemisesta kertoo tarkemmin Väisänen 1994a).

Varpushaukka havaittiin kuutena ensimmäisenä seurantatalvena joka toisella ruokintapaikalla etelässä, mutta enää joka kymmenennellä Lapissa. Laji ilmestyi Etelä-Suomen ruokintapaikoille marraskuun loppuun mennessä, jonka jälkeen se vieraili suosimillaan paikoilla koko talven; muualla Suomessa varpushaukka esiintyi tasaisesti jo lokakuun alusta alkaen (Väisänen 1994b). Koska aineisto on nyt yli kaksi kertaa suurempi ja myös huhtikuun jälkipuoliskolla on havainnoitu vuodesta 1997 alkaen, tiedot varpushaukan talviesiintymisestä tarkentuvat.

Varpushaukka hakeutuu ruokintapaikoille Etelä-Suomessa vuoden loppukuukausina. Lajin runsaushuippu on sydäntalvella, josta määrä vähenee lievästi kevättalvella (kuva 2A). Esiintymisen yleiskuva on pääosan talvea sama Väli-Suomessa, mutta siellä laji on silmiinpistävän runsas muuttokausilla lokakuun alussa ja huhtikuun lopussa. Lapissa korostuu varpushaukan runsaus muuttokausilla sekä tasainen vähyys talvella. Muutolle lähtevät ja muutolta palaavat varpushaukat siis mielellään hyödyntävät ruokintapaikkojen lintukertymiä erityisesti Lapissa ja Väli-Suomessa, missä muita saalistuskohteita on silloin niukemmin kuin Etelä-Suomessa.

Varpuspöllöt hakeutuvat enenevässä määrin saalistamaan ruokintapaikkojen lintuja ja nisäkkäitä lokakuun alun ja tammikuun lopun välisenä aikana (kuva 2B). Helmikuun alusta huhtikuun alkuun varpuspöllöt alkavat tiiviimmin pysyä reviireillään, joten niitä havaitaan harvemmin ruokintapaikoilla. Huhtikuun lopun uusi esiintymishuippu johtunee koiraista, jotka pyydystävät ruokaa hautovalle naaraalle ja kuoriutuville poikasille.

Kanahaukasta tehdyt havainnot jakautuvat melko tasaisesti talven ajalle, vaikkakin lisääntyvät jonkin verran loka-joulukuusta tammi-helmikuulle (kuva 2C). Ruokintapaikoilla kanahaukkoja nähtävästi kiinnostavat erityisesti varislinnut, mm. harakat ja närhet.

Helmipöllö on ruokintapaikoilla huonosti havaittava lintu, koska se liikkuu hämärässä ja pimeässä. Pikkulinnut ovat silloin yleensä jo yöpuullaan, eikä ole helppo huomata helmipöllöä, joka mahdollisesti on vaanimassa ruokintapaikan alla hyöriviä pikkunisäkkäitä. Helmipöllöjen liikehdintä on usein vilkasta lokakuun alussa, jolloin niitä havaitaan usein myös ruokintapaikoilla (kuva 2D). Lajin keskirunsaus ruokintapaikkaa kohden on huomattavasti suurempi kuin kuvan 2 muiden petolintujen. Tämä johtuu siitä, että helmipöllö on havaittu monella jaksolla niillä paikoilla, jossa sitä on opittu seuraamaan. Helmipöllön havaitsemismahdollisuus kasvaa selvästi marraskuun lopusta kevättalvelle (havainnot lajista tosin puuttuvat huhtikuun lopusta).

Kuva 2. Ruokintapaikkojen yleisimpien petolintujen runsauden vaihtelu puolen kuukauden jaksoissa loka-huhtikuussa (X-IV). Pystyviivat erottavat syys-, keski- ja kevättalven. Varpushaukasta esitetään tiedot Etelä-Suomesta, Väli-Suomesta ja Lapista (A). Muista lajeista on esillä koko Suomen aineisto: varpuspöllö (B), kanahaukka (C) ja helmipöllö (D).

Fig 2. Numbers of four raptor and owl species during winter (half-months on the x-axis). Data of the Sparrowhawk (Accipiter nisus) represent Southern Finland (blue dots), Central Finland (circles) and Lapland (red dots) (A). Data of the Pygmy Owl (Glaucidium passerinum; B), Goshawk (Accipiter gentilis; C) and Tengmalm's Owl (Aegolius funereus; D) represent the whole of Finland. On the y-axis 'abundance' means the average number of individuals per half-month, calculated from those sites (and winters), where the species was observed during at least one half-month.

Nisäkkäät

Ruokintapaikoilta on myös kerätty karkeat tiedot eri nisäkäslajien esiintymisestä tai lukumääristä kunakin talvena. Havainnoija on kirjannut "tilapäisiä" ja "vakituisia" oravia, metsäjäniksiä, rusakoita, kissoja, muita lajeja sekä kahta lajiryhmää, hiiret ja myyrät sekä kärppä ja lumikko.

Nisäkäskysely on tuottanut runsaan sadon. Lomakkeille on kirjattu kaikkiaan 26 nisäkäslajia: hirvi, poro, valkohäntäpeura, metsäkauris, ilves, kettu, koira, supikoira, mäyrä, saukko, kissa, näätä, hilleri, minkki, kärppä, lumikko, metsäjänis, rusakko, kani(!), siili, piisami, rotta, orava, liito-orava, metsämyyrä ja vaivaishiiri. Nisäkäslajeja on kuitenkin todellisuudessa ollut enemmän. Lajiryhmä "hiiret ja myyrät" on koostunut ainakin peltomyyristä, metsähiiristä ja kotihiiristä, mutta lisäksi noin kymmenestä muusta lajista (myyriä, hiiriä ja päästäisiä), joiden tuntomerkit useinkin näkyvät vain kuolleesta yksilöstä. Kiintoisaa on, että lintujen ruokintapaikoilla esiintyy pääosa Suomen luonnonvaraisista talviaktiivisista maanisäkäslajeista.

Runsaimpien lajien havainnot ovat elinympäristöittäin kuvassa 3. Ruokintapaikkojen yleisin nisäkäs on orava (havaittu 71 %:lla paikoista ja esiintyy vakituisena 50 %:lla paikoista). Kuten voi odottaa, oravan saa vieraakseen useammin metsäisessä kuin aukeassa tai kaupunkimaisessa maastossa. Ruokintapaikalla häärii tavallisesti kaksi tai kolme oravaa; viittä suurempi joukko on jo harvinainen (kuva 4).

Orava on runsain ruokintapaikkojen nisäkkäistä

Kuva 3. Nisäkkäiden esiintyminen talven aikana lintujen ruokintapaikoilla. Kussakin lajissa tai lajiryhmässä on samassa järjestyksessä neljä pylvästä, jotka tarkoittavat eri elinympäristöjä. Pylvään pituus kertoo niiden paikkojen prosenttiosuuden, joissa lajia tai lajiryhmää havaittiin vakituisena.

Fig. 3. Occurrence of mammals at feeding sites of winter birds in Finland. Each bar represents the percentage of inhabited sites. There are six species or species groups: (from the top) weasels (stoat & pygmy weasel), cat, mice & voles, brown hare, mountain hare and red squirrel, and four bars within each of these: (from the top) 1. Forests, further away from houses, 2. Forested countryside, 3. Open countryside and 4. Urban areas.

Oravia on useimmiten 1-4 / ruokintapaikka

Kuva 4. Oravien määrä ruokintapaikkaa kohden.

Fig. 4. Numbers of regularly occurring red squirrels (x-axis) at feeding sites of winter birds.

Kolme muuta nisäkäslajia tai -lajiryhmää on havaittu yli puolella paikoista: jänikset, pikkunisäkkäät ja kissa. Metsäjänis on tietysti vähissä kaupunkiasutuksessa ja rusakko metsämaastossa (kuva 3; huomaa lisäksi, että rusakon levinneisyys ei ulotu Kemin-Joensuun linjan koillispuolelle; Siivonen & Sulkava 1994). Hiiret ja myyrät ovat tavallisimpia ruokintapaikoilla, jotka sijaitsevat maaseudulla metsän keskellä tai reunassa. Metsien ja viljelysmaiden rajoillahan kohtaavat kummankin ympäristön lajit.

Kissa esiintyy asutuksen piirissä vakituisesti joka kolmannella ruokintapaikalla (kuva 3). Lintuihin saattaa kohdistua melkoinen saalistuspaine, sillä noin puolella kissan vakituisesti asuttamista paikoista on ollut 2-3 kissaa ja seitsemällä prosentilla 4-6 kissaa. Kissan saalistuksen kohteista tarvitaan kuitenkin selvitys. Pikkunisäkkäät ja orava voivatkin kiinnostaa kissaa enemmän kuin vikkelät linnut.

Kärppä tai lumikko on tavattu noin viidesosalla ruokintapaikoista, mutta vakituisesti sangen harvalla paikalla (kuva 3). Nämä pikkupedot on yleensä havaittu metsäisessä maaseutuasutuksessa, missä pikkunisäkkäätkin viihtyvät. Vain neljällä ruokintapaikalla on tavattu vakituisesti kaksi kärppää tai lumikkoa.

Ruokintapaikoilta kerätyt tiedot voivat auttaa ymmärtämään Suomen nisäkkäiden vaiheita. Niinpä nisäkkäistä toivottaisiin tästä talvesta alkaen lukumäärätietoja, jotka on kerätty samoin periaattein kuin linnuista. Mukaan voi ottaa varmasti tuntemiaan lajeja, jotka määritetään näköhavainnoista tai tuoreista lumijäljistä. Metsäjäniksen ja rusakon oppii aika helposti erottamaan toisistaan, kuten myös lumikon ja kärpän. Pikkunisäkkäistä voi tunnistaa näköhavainnoin hyvissä olosuhteissa muutamia lajeja esimerkiksi Siivosen ja Sulkavan (1994) mainion pienen käsikirjan avulla.

Kiitokset

Parhaat kiitokset aineistot keränneille sadoille lintujen harrastajille ja ruokkijoille. Koska nimiluettelo on pitkä, mainitsen tässä vain pitkäaikaisimmat osallistujat, jotka ovat olleet mukana 9-11 talven ajan (paikat on järjestetty etelästä pohjoiseen): Heimo Väisänen (Vihti), Ralf Rikberg (Liljendal), Eero Hietanen (Hamina), Klaus Jürgen Liebing (Iitti), Ilkka Kuvaja (Köyliö), Heikki Aarela (Padasjoki), Sari Virlander (Hartola), Ingmar Rosengård (Kristiinankaupunki), Olavi Eskelinen (Heinävesi), Ossi Hemminki (Kauhava), Esko Lappi (Lieksa), Stig Lidsle (Kruunupyy), Alisa Äijänen (Kokkola), Esko Järvi (Kälviä), Eino Karjalainen (Sotkamo), Ari Rasinkangas (Pattijoki), Anja Suopajärvi (Tornio), Maila Ylisirniö (Posio), Paavo Siivola (Rovaniemen mlk), Samuli Romppainen (Rovaniemi), Aili Mäkinen (Kemijärvi), Oiva Kuusijärvi (Ylitornio), Hannu Jauhiainen (Rovaniemen mlk), Veronica Muhli (Kemijärvi), Jorma V. A. Halonen (Pello), Tauno Viiri (Pello), Pekka Paarman (Sodankylä), Arvi Ala (Kittilä), Juhani Aro (Kittilä), Uuno Rauhala (Muonio), Mirja Soutukorva (Muonio), Marjatta Palismaa (Enontekiö) ja Juhani Honkola (Inari).

Kirjallisuus

Siivonen, L. & Sulkava, S. 1994: Pohjolan nisäkkäät. 6. painos. - Otava, Helsinki. 226 s.
Väisänen, R. A. 1994a: Ruokintapaikkojen lintuja kannattaa laskea! (Usability of bird numbers counted at winter feeding sites in Finland during 1988/89-1993/94). - Linnut 29(4): 21-23.
Väisänen, R. A. 1994b: Ruokintapaikkojen lintumäärät talven aikana. 58 lajin yleisyys ja runsaus talven aikana eri osissa Suomea (Abundance of the 58 most common bird species at winter feeding sites in Finland). - Linnut 29(5):16-23.
Väisänen, R. A. 1998: Metsien tiaisparvien lajit taantuneet 1990-luvulla (Monitoring of winter birds in Finland in the 1990s: abundance at feeding sites and decrease of forest tit guild). - Linnut 33(4-5): 34-37.