HELSINGIN SUURPOMMITUKSET JA YLIOPISTO

Helmikuun alussa kaupunkia koetelleiden pommitusten jälkeen päätettiin yliopiston omaisuus evakuoida maaseudulle. Asiaa hoitamaan perustettiin toimikunta, jonka sihteeriksi tuli metsätieteiden kandidaatti E. Wuoti. Hänelle lankesi päävastuu käytännön järjestelyistä, pakkaustarvikkeiden, sopivien säilytyspaikkojen ja tarvittavan työvoiman hankkimisesta. Suuri osa yliopiston omaisuudesta ja kokoelmista saatiinkin kuljetetuksi turvaan ennen seuraavaa suurhyökkäystä. Päärakennuksessa oli kuitenkin edelleen arvokasta irtaimistoa sekä yliopiston kirjaston ja arkiston aineistoa.

Professori Erik Lönnroth (1883-1971; yliopiston rehtori 1950-53) on kuvannut helmikuun 26. ja 27. päivän välisen yön tapahtumia muistelmissaan, joiden käsikirjoitusta säilytetään Kansallisarkistossa. Lönnroth pahoitteli, että kvestori Eino Kaskimiehen (1902-1971) paloa koskeva tapahtumakertomus oli tuolloin (v. 1964) jo hävinnyt.

Professori Lönnroth osallistui Raken salissa Erottajalla Kymenlaakson ylioppilasosakunnan vuosijuhliin, jotka keskeytyivät pommitusten alkaessa. Soittaessaan yliopistolle prof. Lönnroth kuuli, että päärakennuksen vanha puoli oli saanut palopommiosuman ja kattorakennelmat olivat syttyneet palamaan. Lönnroth kiirehti kotiinsa Bulevardille vaihtamaan vaatteita, ja palasi hakemaan Raken salista kymmenkunta osakuntalaista avukseen.

Seurueen saapuessa frakkeineen, pienoiskunniamerkkeineen ja silkkisilintereineen yliopistolle oli juhlasalin ja konsistorinsalin sohvat, tuolit ja suuret keisarimuotokuvat jo ehditty kantaa Senaatintorille. Myös juhlasalin mahonkiovet olivat siellä. Juhlasali oli liekeissä, mutta lattia oli vielä paikoillaan, joten ryhmä siirtyi juhlasalin alla olleeseen varastoon pelastamaan asiakirjoja ja kirjaston kirjoja (lähinnä ulkomaisen osaston kaksoiskappaleita).

Itäviitta-lehdessä joulukuussa 1988 on pelastusoperaatiosta kirjoittanut Ville Pohjola, joka kyseisenä iltana oli määrätty Merisotakoulun kadettikurssin edustajaksi Kymenlaakson osakunnan vuosijuhliin ja joka oli yksi prof. Lönnrothin mukana pelastustöihin lähteneistä nuorista. Hän muistelee olleensa siirtämässä juhlasalin katederia Senaatintorille. Tämän jälkeen hänkin siirtyi kantamaan kellaritiloista kirjoja ja arkiston asiakirjoja. Työ jatkui keskeytyksettä 6-7 tuntia.

Professori Kai von Fieandtin (1909-) kertoman mukaan samana iltana oli Säätytalossa filosofisen yhdistyksen vuosikokous. Hälytyksen tullessa oli esitelmöimässä professori Eino Kaila (1890-1958). Kokousta jatkettiin pommisuojassa kunnes saatiin ilmoitus yliopiston palosta ja paikalla olleet kiirehtivät päärakennukseen. Juhlasalin penkkejä nosteltiin suojaan ulos torille. Kai von Fieandt riensi psykologian laitokselle tarkastamaan kalliitten koevälineitten tilanteen ja totesi niiden olevan kunnossa. Ilmeisesti osa esineistöstä oli jo aiemmin kannettu Fabianinkadun puolella olleeseen keskusvarastoon.

Mitä päärakennuksen pommituksissa tuhoutui?

Suurimmat tappiot tulivat juhlasalin palossa. Tapahtuman jälkeen tehdyssä korjaustöitten kustannusarviossa todetaan mm.: "-- päärakennuksen vanha osa on ilmapommituksissa helmikuussa 1944 kärsinyt pahoja vaurioita ei ainoastaan tulen, vaan myös sammutusveden ja myöhemmin sadeveden aiheuttamana, jolloin muun muassa koko vesikatto kattotuoleineen sekä ylimmän välikatto siihen myös luettuna juhlasalin vesi- ja välikatto joutuivat tulen uhriksi. Salin raskaat kattotuolit osaksi paloivat, osaksi romahtivat alas, jolloin salin sisäkattoa kannattavat vapaasti seisovat pylväät sortuivat näitten kattotuolien painosta. Myös keskiaulan pylväät ja rautaiset kaiteet, lepotasot ja porrasaskeleet kärsivät pahoja vaurioita ja kaikki nämä on nyt kunnostettava..."

Juhlasalin seinillä olleet Eero Järnefeltin maalaukset "Aurora-seura" ja "Flora-juhla" sekä Albert Edelfeltin Turun akatemian vihkiäisiä kuvaava maalaus tuhoutuivat kokonaan. Museossa vierailleet vanhemman polven edustajat ovat kertoneet, ettei näin olisi tarvinnut käydä: niiden pelastamiseksi olisi ollut aikaa - tikkaita tätä varten oltiin jo hankkimassakin. Joku vahtimestareista oli kuitenkin kieltänyt ja sanonut, että maalaukset olivat freskoja eikä irrottaminen onnistu. Näinhän ei suinkaan ollut, vaan teokset olivat kankaalle maalatut: ne olisi voitu ottaa alas ja kääriä rullalle.

Konsistorin istuntosalissa sijainnut keisari Aleksanteri I:n pronssipatsas oli palon vaurioittama. Jalustan graniitti oli halkeillut, mutta pronssiset kirjaimet olivat paikoillaan. Seuraavan yön aikana ne oli irrotettu kangilla ja varastettu. Arvokkaat pedellien hopeavaltikat vuodelta 1640 löytyivät lumihangesta Senaatintorilta vasta pari päivää tapahtumien jälkeen.

Turun akatemiatalosta oli päärakennukseen tuotu myös konsistorin saliin kaksi paria mahonkiovia. Niitä ei saatu pelastetuiksi. Arkistosta tuhoutui asiakirjoja. Ironista on, että Charles Bassin konsistorille tekemä selvitys Turun akatemiatalon Turun palon jälkeisistä vaurioista on puoliksi palanut!

Senaatintorin puoleisissa portaissa olleet kaasuvalaisimet vahingoittuivat - ne päätettiin poistaa kokonaan muutamaa vuotta myöhemmin. Pommitusten jälkiselvittelyissä varastettiin paitsi edellä mainitut Aleksanteri I:n jalustan pronssikirjaimet, myös juhlasalin kateederiin kuuluneet messinkiset kandelaaberit.

Yliopiston 300-vuotisjuhliin tilattu Wäinö Aaltosen marmoriveistos "Vapauden jumalatar seppelöi nuoruuden" vaurioitui pahoin: marmoriin imeytyi sammutusvettä, joka jäätyessään aiheutti veistoksen murenemisen. Myöhemmin juhlasaliin tilattiin Aaltoselta toisinto veistoksesta ja alkuperäinen - taiteilijan itsensä mielestä paljon paremmin onnistunut - koottiin juhlasalin lämpiöön, jossa se tänäkin päivänä on nähtävillä.

Päärakennuksen ylimmän kerroksen eteläsiivestä oli luovutettu tilat vuonna 1937 perustetulle lääketieteen historian museolle. Museoon oli ehditty kerätä ja sinne oli saatu lahjoituksina suuri määrä vanhoja instrumentteja ja sairaalatarvikkeita, jotka kaikki jäivät liekkeihin.

Päärakennuksen uudella puolella täydellinen hävitys kohtasi lainopillisen ja lääketieteellisen tiedekuntien istuntosaleja. Samoin seminaarikirjaston tilat kärsivät vaurioita.

Yliopiston muissakaan kiinteistöissä ei vahingoilta vältytty. Särkyneitä ikkunoita, rikkoontuneita vesikattoja, sähkö-, vesi-, kaasu- ja viemärijohtojen vaurioita oli mm. farmasian laitoksella, kemian laitoksella Hallituskatu 5:ssä, Siltavuorenpenkereellä, geologian laitoksella, patologian ja oikeuslääketieteen laitoksella, jossa lähes koko yläkerta tuhoutui, ja kasvitieteen laitoksella Kaisaniemessä. Metsätalon ylimmässä kerroksessa paloi 18 huonetta.

Kati Heinämies