Kambrikauden alussa 540 miljoonaa vuotta sitten tapahtui
"kambrin räjähdyksen" nimellä kulkeva
äkkinäinen elämän monimuotoistuminen,
jolloin valtaosa eläinkunnan pääjaksoista syntyi.
Kanadan Kalliovuorten saviliuskeeseen on hautautunut jäänteitä
sellaisista otuksista, joita toisen tulkinnan mukaan eivät
muistuta mitään tunnettuja eliöryhmiä,
ja joita toisen teorian mukaan pidetään nykyään
tunnettujen muotojen muunnoksina.
Merkillisellä Opabinialla oli viisi silmää
ja pitkä, piikikkäillä pihdeillä varustettu
kärsä. Hallucigenia on saanut nimensä
häkellyttävän ulkomuotonsa takia, otus liikkui
seitsemällä lonkerolla, ja sen selässä
oli seitsemän tikkumaista ulokeparia. Anomalocaris
oli noin 60 cm:n mittainen, pyöreäsuinen peto, joka
ui lukuisten evämäisten liuskojen avulla ja tavoitteli
saalista kahdella pyyntiulokkeella. Pikaia taas on
ensimmäinen tunnettu selkäjänteinen - kaikkien
selkäjänteisten alkumuoto.
Aloitussivulle
• Lopetussivulle • Kuvat:
Tom Björklund
|