LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Tiedotearkisto - Loka 2011

Päiväys

Satelliittisääksi Jukka on päässyt perille talvehtimisseuduilleen Kameruniin. Matkaa kertyi Pälkäneeltä Lagdo-järven rannalle yhteensä 6 619 kilometriä.

Avainsanat: 

Luonnontieteellinen museoTiedeuutiset

Ketkä lähtevät liikkeelle, kun maapallo kääntää kylkensä varjoon ja hämärä laskeutuu? Terästä aistisi ja selvitä ketkä yössä hiippailevat, kuka kikattaa savannilla tai kuka lehahtaa pääsi ylitse suomalaisen kesäyön vaaleudessa.

Avainsanat: 

Luonnontieteellinen museo

Viime sunnuntaina Finlandia-talolla julkistettiin Vuoden luontokuva. Vuoden 2011 Luontokuvaksi valittiin salolaisen Kai Fagerströmin eläinkuva “Kettu”. Sitä ja muita menestyneitä kuvia voi tulla katsomaan heti tiistaina 18.

Avainsanat: 

Luonnontieteellinen museoYleistä

Kahden satelliittilähettimellä varustetun kalasääsken kohtalot erosivat. Kainuulainen Eikka tapettiin Ukrainassa, mutta Jukka ylitti Välimeren ja lentää jo Libyan yllä.

Avainsanat: 

Luonnontieteellinen museoTiedeuutiset

Suomessa uhanalaisen valkoselkätikan pesimäkanta on kasvanut voimakkaasti viimeisten 15 vuoden aikana. 1990-luvun alun aallonpohjasta valkoselkätikan rummutus on jopa kolminkertaistunut.

Avainsanat: 

Luonnontieteellinen museoTiedeuutiset

– ensimmäisen kenttäkauden havaintoja esitellään ViherTek-messuilla 12.–14.10. Helsingin yliopiston Viides ulottuvuus – viherkatot osaksi kaupunkia -tutkimushanke on mukana ViherTek 2011 -messuilla 12.- 14.10. Messukeskuksessa.

Avainsanat: 

Tiedeuutiset

Syyslomaviikoilla museo tarjoaa monenlaista ohjelmaa koko perheelle. Tule kiertämään Luonnontieteellisen museon pysyviä näyttelyitä uusia Top10-tehtäviä tehden, osallistu työpajoihin tai kuuntele jännittäviä tietoiskuja!

Avainsanat: 

Luonnontieteellinen museo