LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Tiedotearkisto

Levänluhdan rautakautinen vesikalmisto löydettiin yli sata vuotta sitten. Helsingin yliopiston tutkijat ryhtyvät jälleen selvittämään eteläpohjalaisen suohaudan vainajien alkuperää ja poikkeuksellista hautaustapaa.

Avainsanat: 

Tiedeuutiset

Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa on marraskuun aikana harvennettu puiden oksistoa sekä poistettu kaikkein huonokuntoisimpia puuvanhuksia. Tärkeistä kasveista otetaan lisäysmateriaalia ennen kaatoa.

Avainsanat: 

Kasvitieteellinen puutarha

Luonnontieteellinen museo äänestettiin pääkaupungin parhaaksi perhematkakohteeksi Best of Helsinki -kilpailussa. Pitkäjänteinen työ palkittiin, kun Luonnontieteellinen museo voitti Best of Helsinki Family Resort & Fun -sarjan.

Avainsanat: 

Luonnontieteellinen museo

Kesällä 2011 lähetinrepun selkäänsä saanut mehiläishaukka on asettunut talvehtimaan Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan kauemmaksi kuin yksikään sen tunnettu lajitoveri tähän mennessä.

Avainsanat: 

Tiedeuutiset

Suomalaiset vesilinnut jäävät syksyllä yhä pidemmäksi aikaa maahamme. Merihanhi ja tukkasotka ovat tuoreen tutkimuksen mukaan viivästyttäneet syysmuuttoaan jopa kuukauden. Tutkimus julkaistiin vastikään Journal of Ornithology-tiedesarjassa.

Avainsanat: 

Tiedeuutiset

Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon kustantama Suomen jäkäläopas voitti torstaina Tieto-Finlandia -palkinnon. Teos on museon asiantuntijoiden vuosien työn tulos. Voittajan valitsi tänä vuonna professori Alf Rehn.

Avainsanat: 

TiedeuutisetYleistä

Luonnontieteellisen museon maksuton yleisöluento to 24.11. tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kuulla, kuinka pala afrikkalaista savannia siirtyi Suomeen ja millaisiin seikkailuihin matkalaiset joutuivat.

Avainsanat: 

Luonnontieteellinen museo

Merimetso on runsastunut voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomen rannikkoalueilla.

Avainsanat: 

Luonnontieteellinen museoTiedeuutiset

Mongoliasta löydetty fossiili paljastui suomalaistutkimuksessa aiemmin tuntemattomaksi alkukantaiseksi varaaniksi. Aino Tuomola Luonnontieteellisestä keskusmuseosta kuvasi pro gradu-tutkielmassaan tuon historiallisen liskolajin.

Avainsanat: 

Luonnontieteellinen museoMineraalikabinettiTiedeuutiset

Luonnontieteellisen keskusmuseon kustantama Suomen jäkäläopas valittiin tänään Tieto-Finlandia ehdokkaaksi.

Avainsanat: 

Kasvitieteellinen puutarhaTiedeuutisetYleistä

Pages