LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Jukka aloitti jälleen kevätmuuton

31.3.2011

Satelliittisääksi Jukka on lopettanut nuokkumisen kamerunilaisen tekojärven rantapuussa ja noussut siivilleen. Kevätmuutto on alkanut! Nyt kaikki Jukkaa seuraavat jännittävät, miten satelliittisääksi selviää Libyan lentokieltoalueesta. Syysmuutollahan reitti mutkitteli Libyan yllä.

Satelliittisääksi Jukka vietti talven 2010 – 2011 edellisvuoden tapaan Kamerunissa Lagdo-järven rannalla.
– Se todennäköisesti kökötti tietyn puun tietyllä oksalla lähes koko talvikauden, hymähtää satelliittisääksihankkeen tieteellinen johtaja prof. Pertti Saurola.

Leppoisa talviloma päättyi 26. maaliskuuta, kolme vuorokautta myöhemmin kuin vuosi sitten. Tuon päivän iltana matkaa oli taittunut 228 kilometriä, yöpymispaikka löytyi Nigerian puolelta. Seuraavana päivänä matka jatkui edelleen kohti luodetta.

Muutaman päivälennon jälkeen Jukka näyttäisi suuntaavan varsin määrätietoisesti luoteeseen, jolloin se lentäisi Nigeriasta Nigeriin. Suora linja veisi muuttoreitin Algeriaan, ja sääksi ohittaisi sisällissodan repimän Libyan länsipuolelta. Syysmuutollaan Jukka kuitenkin lensi Libyan yli ja joutui siellä vieläpä – ilmeisesti huonoksi äityneen sään takia – pahasti pois reitiltään.

Kalasääskikoiras Jukka

Kalasääskikoiras, joka nimettiin Jukaksi, rengastettiin aikuisena pesäpaikaltaan kesällä 2009. Sittemmin GPS-Argos satelliittilähetin on välittänyt tietoa linnun kahdesta onnistuneesta syysmuutosta ja yhdestä kevätmuutosta. Talviksi Jukka on etsiytynyt vanhoille, tutuille talvimailleen Kameruniin. Siellä se on nyt viettänyt kahteen otteeseen viitisen kuukautta vain muutaman neliökilometrin alueella Lagdo-tekojärven rannalla.

Jukan matkaa voi seurata Luonnontieteellisen keskusmuseon verkkosivujen (www.luomus.fi) kautta osoitteessa http://www.luomus.fi/elaintiede/satelliittisaakset/jukka/

Satelliittisääksiprojekti

Satelliittisääksiprojektia toteuttavat yhteistyössä Luonnontieteellinen keskusmuseo, Sääksisäätiö ja UPM. Hankkeen tieteellisenä johtajan toimii professori Pertti Saurola.

Yhteistyö Sääksisäätiön kanssa on osa UPM:n monimuotoisuusohjelmaa. Monimuotoisuusohjelman tavoitteena on ylläpitää ja lisätä luonnon monimuotoisuutta sekä edistää metsänhoidon parhaita käytäntöjä. UPM on laatinut ohjeiston metsien käsittelystä sääksen pesimisalueilla yhteistyössä Sääksisäätiön kanssa. Sääksen tekopesäverkostoa kehitetään rakentamalla uusia pesiä sopiville kohteille. Sääksisäätiön työsarkaan kuuluu seuranta ja sääksen suojelun edistäminen Suomessa.

Tallentamalla pesimäpaikat paikkatietojärjestelmään laji voidaan ottaa huomioon metsäsuunnittelussa ja metsien käsittelyssä. Tutkimuksessa karttuvaa lajitietoa voidaan hyödyntää lajin suojelutyössä.


Jukka päivystämässä kotireviirillään © Hannu Vainiopekka

Lisätietoja:

Luonnontieteellisen keskusmuseon sääksi-sivusto: www.luomus.fi/elaintiede/satelliittisaakset

Kuvia Jukasta medialle: www.dataeura.fi/kuvia/saaksi/Jukka0410
Kuvaaja Hannu Vainiopekka (puh. 040 504 2408) toimittaa kuvat isommassa koossa. Kuvaajan nimi on mainittava kuvan yhteydessä.

Tutkimusprojekti
Projektin tieteellinen johtaja prof. Pertti Saurola
Luonnontieteellinen keskusmuseo
puh. 050 402 4042
pertti.saurola(at)helsinki.fi

Sääksisäätiö
Juhani Koivu
Sääksisäätiön asiamies
puh. 0400 499 395
juhani.koivu(at)aina.net

UPM Metsä
Ympäristöpäällikkö Sami Oksa
puh. 040 560 3474
sami.oksa(at)upm.com

Avainsanat: 

Tiedeuutiset