LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Jyrki Muona

Professori, yli-intendentti

Olen museon hyönteistiimin vetäjä. Vastaan Luomuksen rikkaista kuoriaiskokoelmista ja keskusmuseon ylläpitämän Suomen kovakuoriaisten nimistön tieteellisestä oikeellisuudesta. Olen perehtynyt Pohjoismaisten lajien taksonomiaan, levinneisyyteen ja elintapoihin lähes viiden vuosikymmenen ajan. Sepiköiden heimo (Eucnemidae) on lähellä sydäntäni. Tutkin sepiköiden kehityshistoriaa maailmanlaajuisesti ja olen käyttänyt niitä työvälineenä mm. Tyynenmeren saarten  lajistojen sukulaisuusuhteiden selvittämisessä.

Tutkijakoulutettavat

  • Diana Alaruikka
  • Marianna Teräväinen
  • Aino Tuomola

Tutkimusaiheeni

Puukuoriaisjahdissa Tupou Collegen metsässä Tongatapulla.

Julkaisut ja aktiviteetit

 

Sepiköiden (Eucnemidae) kehityshistoria

Sepikät on vajaan kahdentuhannen kuvatun lajin kuoriaisheimo, jolla on yli 150 miljoona vuotta pitkä kehityshistoria. Ne elävät lähes yksinomaan sienten valtaamassa puuaineksessa ja soveltuvat siksi hyvin metsien monimuotoisuuden heijastajiksi. Toisaalta lajien keskinäiset sukulaisuussuhteet heijastavat myös muinaisia geologisia tapahtumia - mannerlaattojen hajoamista erillisiin osiin. Sepiköiden monimuotoisuus painottuu tropiikkiin, jossa elää suuri määrä vielä kuvaamattomia, evolutiivisessa mielessä melko nuoria lajeja. Suurin osa muinaisista kehityslinjoista on nykyään vähälajisia. Niihin kuuluvia lajeja elää suppeilla alueilla eri puolilla maailmaa, mm. Tasmaniassa, Kaakkois-Yhdysvalloissa, Etelä-Kaliforniassa ja Etelä-Amerikan Andeilla.

 

Uuden Kaledonian sumumetsien kuoriaisfaunan sisarlajit kertovat muinaisesta yhteydestä Sunda-saariin.

 

Pohjoisen Euroopan puukuoriaiset

Pohjois-Euroopan hyönteislajistoa on yleisesti pidetty muualta alueellemme jääkauden jälkeen vaeltaneena ja mielenkiinnottomana. Viitteitä viimeisen jääkauden jälkeisestä erilaistumisesta on kuitenkin pitkään tunnettu. Suomessa harjualueet ja Pohjanlahden rannikkoseutu, Ruotsissa suuret Itämeren saaret ja Norjassa lähes koko rannikkoalue ovat kaiki mielenkiintoisia mahdollisen jo alkaneen biologisen erilaistumisen keskuksia. Asian tutkimista on haitannut ennakkokäsitys lajiutumisen hitaudesta. Erilaistumisen nopeus ei ole vakio, se tiedetään. Itämeren alueella kysymys on, kuinka nopeaa se voi olla.

Uhanalaisten suomalaisten puukuoriaisten syömäjäljistä on tekeillä kirja.

 

Ainoastaan Suomesta tunnettu halavasepikkä (Hylochares cruentatus) munimassa halavan runkoon, Vantaa.

 

Kovakuoriaisfossiilit evoluutiotutkimuksessa

Hyönteisten lajimäärän vuoksi niiden paleontologinen tutkimus ei ole kaikin osin onnistunut riittävän hyvin. Erityinen ongelma on ollut fossiilien yhdistäminen löytöalueella nykyisin eläviin lajeihin. Kestävien tulosten saamiseksi on tutkittavien fossilien sukulaisuusuhteet selvitettävä kaikkien tunnettujen samankaltaisten lajien suhteen. Valitettavasti koko maailman kattavia analyyseja hyönteisheimoista on ehditty tehdä vain muutama. Työni Itämeren meripihka-aineistolla osoitti, että 30-50 miljoonaa vuotta sitten alueella eli hyvin samanlainen fauna kuin nykyisen Indomalesian ja Australian alueella. Toki kaikki lajit ovat kauan sitten hävinneet, mutta niiden sukulaiset elävät edelleen. Niiden avulla yhteys menneisyyteen olilöydettävissä. Nykyisellä eurooppalaisen lajisto on tyystin erilainen ja peräisin eri alueilta.

 

100 miljoona vuotta vanha sepikkä burmalaiseen meripihkaan menehtyneenä.

 

Systematiikka

Olen pitkään pyrkinyt painottamaan systematiikan analyysimenetelmien tärkeyttä asiantuntijuuden perustana. Yhdessä työtovereideni kanssa olemme selvittäneet mm. kuoriaisten, kaksisiipisten, sammalten ja nisäkkäiden sukulaisuusuhteita tuntomerkkien analyysien avulla. Eliöillä on vain yki kehityshistoria ja tuntomerkit, olivat ne sitten DNA:ta tai luurangon osia, heijastavat tätä tarinaa. Systemaatikon työnä on löytää tuo tarina. Aina se ei ole tietyllä aineistolla mahdollista. Systematiikan analyysimenetelmiä voidaan soveltaa myös muihin historiallisten tapausten rekonstruktioon. Tätä olen tutkinut numismatiikassa selvittäessäni roomalaisten rahojen lyöntijärjestystä.

Systematiikasta ja taksonomiasta on tekeillä ensimmäinen suomenkielinen kirja.

 

Sukupuiden rakenne perustuu evoluutiota heijastaviin tuntomerkkeihin.

Tutkimusryhmän entiset tutkijakoulutettavat
  • Lena Brüstle
  • Lauri Kaila
  • Nina Laurenne
  • Gunilla Ståhls-Mäkelä
  • Varpu Vahtera
Sivun vastuuhenkilö: 
Jyrki Muona
27.10.2015