LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha

Kuvaukset

Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa ja sen kasvihuoneissa voi kuvata käsikameralla/puhelimella omaan käyttöön matkamuistokuvia. Ulkopuutarhaan on vapaa pääsy ja kasvihuoneisiin pääsee tutustumaan pääsymaksulla.

Kasvihuoneet

Muut kuin matkamuistokuvaukset, kuten hää-, potretti-, mainos, tuote- ja tuotantoihin liittyvät kuvaukset, eivät tällä hetkellä ole mahdollisia kasvihuoneissa.

Luonnontieteisiin, Helsingin yliopistoon ja Luomukseen liittyviä kuvauksia on kuitenkin mahdollista järjestää myös kasvihuoneissa, mutta kuvausajasta tulee sopia ennakkoon sähköpostitse tilat@luomus.fi. Kuvaile yhteydenotossa, miten kuvaus liittyy yliopiston toimintaan tai luonnontieteisiin ja kerro tuotannon koosta ja kestosta sekä toivotusta ajankohdasta ja kuvauspaikasta. Pienemmät kuvaukset pyritään pääsääntöisesti ajoittamaan aukioloaikojen puitteisiin (ti-su) ja suuremmat tuotannot aukioloaikojen ulkopuolelle (pääsääntöisesti ti-pe).

Ulkopuutarha

Ulkopuutarhassa voi kuvata pienimuotoisesti (kuvaaja + 1-4 kuvattavaa henkilöä) muita kuin matkamuistokuvia, kuten hää- ja potrettikuvia, ilmaiseksi ja ilman varausta. Kuvauksissa tulee kuitenkin huomioida muiden kävijöiden liikkumisen alueella ja mahdolliset meneillään olevat puutarhatyöt. Liikkua voi nurmikentillä ja käytävillä, mutta istutuksiin ei saa koskea.

Suuremmat tuotantokuvaukset eivät pääsääntöisesti ole mahdollisia ulkopuutarhassa. Poikkeuksena, jos kuvaus liittyy Luonnontieteisiin, Helsingin yliopistoon tai Luomukseen. Kuvausajasta tulee tällöin sopia ennakkoon sähköpostitse tilat@luomus.fi. Kuvaile yhteydenotossa, miten kuvaus liittyy yliopiston toimintaan tai luonnontieteisiin ja kerro tuotannon koosta ja kestosta sekä toivotusta ajankohdasta ja kuvauspaikasta.


Tilavuokraus 

Luomus vuokraa tällä hetkellä Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneiden yleisötiloja ainoastaan yliopiston toimintaa ja tutkimusta tukeviin tilaisuuksiin, sekä Luomuksen keskeisille sidosryhmille. Tilaisuuksia voi järjestää kasvihuoneissa pääsääntöisesti niiden aukioloaikojen ulkopuolella ti-la. Ulkopuutarhaa ei pääsääntöisesti tarjota tilaisuuksiin. Puutarhalla ei ole vuokrattavia kokoustiloja.

Pääsääntöisesti kasvihuoneissa voi järjestää seisovia tilaisuuksia noin 40–120 hengelle ja tilaisuuden luonteen mukaan, myös henkilömäärältään suurempia tilaisuuksia. Suurimpaan kasvihuoneeseen, eli palmusaliin mahtuu noin 70 hlöä. Kasvihuoneiden kapeat käytävät eivät mahdollista istuvien tilaisuuksien järjestämistä ja tekniikan tuominen tiloihin on haastavaa sekä tilarajoitteiden että kasvatusolosuhteiden vuoksi. Kaikki kasvihuoneet yhdistyvät toisiinsa väliovien kautta.

Tilaisuuksissa ja niiden järjestelyissä tulee huomioida puutarhan poikkeukselliset tilat ja toiminta. Pääsääntöisesti tilaisuuksissa on käytössä muutama kasvihuonetila (palmusali, savannihuone, sademetsähuone, saintapauliahuone ja kuivan metsän huone), vain poikkeustapauksissa kaikki kasvihuoneet. Tutustuttehan myös tilankäyttöehtoihin ennen varaamista. Tilaisuuksiin suositellaan varaamaan aikaa myös kasvihuoneisiin tutustumista varten ja tilaisuuden yhteyteen on mahdollista varata myös opaspalveluita.

Varaaminen ja yhteystiedot

Tilaisuuksien järjestämisestä sovitaan tapauskohteisesti ottamalla yhteyttä tilat@luomus.fi Varaus on tehtävä viimeistään kuusi viikkoa ennen tilaisuutta. Tarjouspyynnön yhteydessä pyydämme mainitsemaan ainakin seuraavat asiat:

  • miten tilaisuus liittyy Helsingin yliopiston toimintaan, luonnontieteisiin tai millaisesta sidosryhmästä on kyse.
  • tilaisuuden luonne (esim. kongressin avajaiset tai koulutus)
  • varaajan yhteystiedot
  • tilaisuuden päivämäärä ja kellonaika
  • mistä tilasta/tiloista olette ensisijaisesti kiinnostuneita
  • arvio osallistujamäärästä
  • mahdollinen opastustoive
  • tuleeko tilaisuuteen tarjoilua
  • muut mahdolliset toiveet tilaisuuden palvelujen tai tilojen osalta

Tarjoilut tulee tilata erikseen ensi sijassa puutarhan yhteydessä toimivasta café Violasta. Violan yhteystiedot: tarjoilu@cafeviola.fi puh. +358 (0)503059500. Huomioithan, että kasvihuoneissa tarjoilujen sijoittelumahdollisuudet ovat rajalliset, yleensä ne katetaan Savannihuoneeseen.

Tilojen varaus-, peruutus- ja muutosehdot

  • Tilaisuuden varaus tulee vahvistaa vähintään kuukautta ennen tilaisuuden ajankohtaa.
  • Varauksen voi perua tai muuttaa veloituksetta viimeistään kaksi viikkoa ennen tilaisuutta.
  • Varauksen peruutuksesta 7-13 vrk ennen kuvausta veloitamme 50 % sovitusta tilavuokraushinnasta.
  • Peruutuksesta 0-6 vrk ennen tilaisuutta tai peruuttamattomasta varauksesta veloitamme tilavuokraushinnan kokonaisuudessaan.

 

Palmusali. Kuva: Hanna Hyvönen / Luomus
Palmusali (enintään 70 hlöä.).
Savannihuone. Kuva: Hanna Hyvönen / Luomus
Savannihuone Palmusalin vieressä (25 hlöä).
Sademetsähuone. Kuva: Hanna Hyvönen / Luomus
Sademetsähuone Palmusalin vieressä (25 hlöä.).
Sivun vastuuhenkilö: 
Laura Sandholm
11.3.2024