LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Lajitieto

3.2.2015

Maamme eliölajisto tunnetaan yleisellä tasolla varsin hyvin ja kaksisiipisetkin eli kärpäset ja sääsket kohtuullisesti. Tästä huolimatta vuosittain löydetään kymmeniä uusia lajeja. Tuoreimpana Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen tutkijat kuvasivat uuden kärpäslajin, leppälattarin, Helsingin...

Avainsanat::

Uutiset, Lajitieto, Eläintiede

21.1.2015

Viime viikonlopun laulujoutsenlaskennoissa havaittiin lähes 1 300 talvehtivaa joutsenta. Laskennat ovat osa kansainvälistä hanketta, jonka tarkoituksena on arvioida Euroopan laulujoutsenkannan koko. Suomen talvista joutsenmäärää ei ole ennen selvitetty kattavasti.

Avainsanat::

Uutiset, Lajitieto

12.1.2015

Ilmastonmuutos siirtää lajien levinneisyysalueita kohti napa-alueita. Useiden vesilintujen, kuten EU:n tasolla suojelua edellyttävän uivelon, talvehtimisalueet ovat siirtyneet Euroopassa kohti koillista leudompien alkutalvien ansiosta. Tuore 16 maan aineistoon perustuva tutkimus paljastaa, että EU:...

16.9.2014

Suomen ympäristö- ja luonnonvaratiedon hallinta ja käyttö paranevat merkittävästi ympäristötietohanke EnviBasen käynnistyessä ensi vuoden alusta. Tänään julkistettu hanke suuntaa Suomea uudenlaiseen avoimeen ympäristötiedon hallintaan, käyttöön ja hyödyntämiseen. Iso osa hanketta on Lajitietokeskus...

Avainsanat::

Uutiset, Tiedote, Lajitieto

14.2.2014

Tarina alkaa 3 800 miljoonaa vuotta sitten merestä ja sinilevästä. Kehitys etenee vähitellen kohti monisoluisia kasveja, jotka kiipeävät kuivalle maalle ja aloittavat sen valloittamisen. Uudessa ympäristössään kasvit kohtaavat uusia haasteita. Tästä kaikesta kertoo evoluutiopolku Kaisaniemen...

7.1.2013

Current instructions on retaining a few trees in clear-cut areas do not go far enough to protect the breeding or resting habitat of the flying squirrel. A recent Finnish study shows that flying squirrels abandon almost always their breeding site or resting place after clear-cutting of the forest...

Avainsanat::

Lajitieto

Pages