Tiedote
9.6.2016
A.E. Nordenskiöldin Grönlannista kuljettama metallisen raudan lohkare siirrettiin Kumpulan kasvitieteellisen puutarhaan keskelle lääkekasvimaata. Aiemmin Kaisaniemessä ollut lohkare sijoittuu nyt lähelle Luomuksen geologisia kokoelmia, jotka muuttivat reilu vuosi takaperin Kumpulan kartanoon.
Uutiset, Tiedote, Kumpulan puutarha, Geologia ja paleontologia
27.4.2016
Luonto-Liitto myönsi tänään Siilin peukku -palkinnon Luomukselle arvokkaasta ja monipuolisesta työstä ympäristöä ja luontoa koskevan tiedon tuottajana, kerääjänä ja välittäjänä. Erityisesti Luonto-Liitto kiittää Luonnontieteellisen keskusmuseon näyttelytoimintaa, joka tekee luonto- ja...
26.4.2016
Salon Suomusjärveltä löydetty luu satakertaistaa Suomen vanhimman löydön iän. Luuta voi tulla ihmettelemään Luonnontieteellisen museon Muutosta ilmassa -näyttelyyn
26.4.2016
Tuoreesta väitöstutkimuksesta selviää, että kaupunkimaisen elinympäristön osuus ei vähentänyt liito-oravan esiintymistodennäköisyyttä. Oleellisempaa oli liikkumiseen sopivan metsän määrä alueella.
Uutiset, Tutkimus, Tiedeuutiset, Tiedote, Lajitieto, Eläintiede
26.4.2016
Raidankääpäripsikkä-kääpiökuoriaisella on kunnia olla, ei pelkästään Euroopan pienin kovakuoriainen vaan Euroopan pienin hyönteinen – jos ei lasketa loisia mukaan.
Uutiset, Tutkimus, Tiedeuutiset, Tiedote, Lajitieto, Eläintiede
13.4.2016
Kumpulan kasvien lomassa perheet viettävät hauskan vappupäivän. Jännittävällä shokkeloradalla lapset tutustuvat myös sademetsän salaisuuksiin!
11.4.2016
Sopulien ja myyrien syklinen kannanvaihtelu vaikuttaa vesilintujen ja kahlaajien pesintään, vaikka nämä lintulajit eivät käytä nisäkkäitä ravintonaan. Tuore tutkimus osoittaa, että pikkujyrsijöiden huippuvuosina lintujen pesimämenestys on parempaa sillä pedot syövät lähinnä nisäkäsravintoa.
4.4.2016
Suuri joukko vapaaehtoisia linnuista, lepakoista, sammakoista ja matelijoista innostuneita harrastajia tuottaa ensiarvoisen tärkeää tietoa luonnon seurannan ja tutkimuksen tarpeisiin. Nyt Luomus ja Lajitietokeskus tarjoavat luonnosta kiinnostuneille tuhdin tietopaketin kansalaistieteenä (citizen...
31.3.2016
Tuore kansainvälinen tutkimus osoittaa ensi kerran, että ilmastonmuutos on keskeinen lintukantojen kokoon vaikuttava tekijä sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa.
30.3.2016
Taannoisen medianäkyvyyden seurauksena monet kansalaiset ja organisaatiot ilmaisivat huolensa Luomuksen yleisötoiminnan jatkuvuudesta ja kertoivat haluavansa auttaa. – Vierailu Luonnontieteellisessä museossa ja kasvitieteellisissä puutarhoissa on mainio tapa tukea toimintaamme, kertoo Luomuksen...
Pages
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 13
- 14
- 15
- 16
- 17
- 18
- 19
- 20
- 21
- …
- seuraava ›
- viimeinen »