LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Tutkimus

22.5.2015

Massiviinen Suomen Lajitietokeskuksen portaali Laji.fi kerää ensimmäistä kertaa Suomen eliölajitiedon yhteen paikkaan. Testikäytössä olevasta palvelusta rakentuu työkalu tutkijoille, päättäjille, luontoharrastajille sekä opettajille ja oppilaille. Portaalissa kuka tahansa voi selvittää vaikka...

12.1.2015

Ilmastonmuutos siirtää lajien levinneisyysalueita kohti napa-alueita. Useiden vesilintujen, kuten EU:n tasolla suojelua edellyttävän uivelon, talvehtimisalueet ovat siirtyneet Euroopassa kohti koillista leudompien alkutalvien ansiosta. Tuore 16 maan aineistoon perustuva tutkimus paljastaa, että EU:...

3.12.2014

Helsingin yliopiston tutkijaryhmä on selvittänyt, että villisikoja on ollut Suomessa jo kivikaudella. Arkeologisten luulöytöjen perusteella villisikoja on elänyt maassamme ainakin noin 8800–7900 vuotta sitten. Tähän asti on oletettu, että villisika olisi levinnyt Suomeen Virosta ja Venäjältä vasta...

25.11.2014

Norppa on elänyt Itämeressä yhtäjaksoisesti yli 10 000 vuotta, selviää juuri julkaistusta tutkimuksesta. Samalla se on selvinnyt yhdestä lämpökaudesta. Lämpötila ei kuitenkaan kohonnut tuhansien vuosien takaisen jakson aikana yhtä paljon kuin se ilmastomallien mukaan tulee mahdollisesti nousemaan...

Avainsanat::

Uutiset, Tutkimus, Tiedote

22.9.2014

Talvisten kaupunkilintujen runsaudet ovat kolminkertaistuneet ja vesilintujen peräti yli kymmenkertaistuneet Suomessa 1950-luvun lopulta lähtien. Metsässä talvensa viettävien lajien runsaus on sen sijaan puoliintunut samassa ajassa. Tulokset selviävät äskettäin Journal of Avian Biology -lehdessä...

Avainsanat::

Uutiset, Tutkimus, Tiedote

16.9.2014

Talikääpä on tehokkain puun ligniiniä ja samalla vain vähän puun selluloosaa hajottava lahosieni. Sitä voidaan hyödyntää muun muassa puuhakkeen valmistuksessa ja pilaantuneen maan kunnostamisessa, mutta geenitiedolla on lukuisia sovellusmahdollisuuksia. Hanketta koordinoi intendentti Otto Miettinen...

Avainsanat::

Uutiset, Tutkimus, Tiedote

20.5.2014

Risto Tuomikosken biologisen taksonomian vuosipalkinto jaetaan tänä vuonna poikkeuksellisesti kahdelle tutkijalle: sammaltutkija Sanna Huttuselle ja perhosten taksonomiaa ja systematiikkaa selvittävälle Marko Mutaselle. Palkinnot luovutettiin tänään keskiviikkona 21.5.Luomuksen kasvimuseon Nylander...

Avainsanat::

Tutkimus, Tiedote

26.3.2014

Suomen ympäristökeskuksen ja Luomuksen tuoreen tutkimuksen mukaan pohjoisten lintulajien levinneisyysalue on supistunut keskimäärin 27 prosenttia 1970–1980-luvuilta vuosiin 2006–2010 verrattuna. Havaittu levinneisyysmuutos on ilmastonmuutosennusteiden mukainen, sillä aiempien tutkimusten mukaan...

20.3.2014

Suomessa vuonna 1980 rengastetun kalatiiran rengas luettiin elävän yksilön jalasta maaliskuussa. Tiira kuittasi lajinsa ikäennätyksen kertaheitolla. Viime vuoden lokakuussa sai puolestaan maamme miljoonas talitiainen renkaan jalkaansa.

5.9.2013

Luomukseen kuuluvan Kasvimuseon tiloissa tehdään kasvitutkimuksen lisäksi töitä myös jännittävän jäkälämaailman parissa. Tohtorikoulutettava Annina Launis tutkii väitöskirjaansa varten tiiviisti kivien ja puiden pinnoilla kasvavia rupijäkäliä ja niiden systematiikkaa Suomessa. Otetaan Anninan...

Avainsanat::

Tutkimus

Pages