LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Yleistä

24.10.2013

Pistäydyn kasvihuoneissa ennen aamun kokousta, tunti ennen yleisöajan alkua. Palmusalissa on trooppisen vihreää ja kosteaa; kuuluu vain suihkulähteen solina. Kaikki on kasvanut sitten viime käyntini, korkeimmat kasvit ulottuvat kattoon. Kaakaopuun (Theobroma cacao 1990-795) rungolla on runsaasti...

14.10.2013

Tänään on ennustettu olevan viimeinen ”kesäpäivä”: ensi yönä mennään lähelle pakkasta, ja alkavalla viikolla pohjoistuuli pudottaa päivälämpötiloja. Vielä on lauhaa, varjossa noin 8 astetta ja auringossa suorastaan lämmin. Syyskuun lopulla, viikon 39 alkupuolella, oli viileitä öitä ja aamuisin...

13.9.2013

On syyskuun puoliväli, mutta kaunis, lämmin kesä jatkuu. Taivas on liki pilvetön, pohjoisesta nousee jotain. Aurinko paistaa kuumasti, varjossa on 20 astetta. Kartanorakennusta ympäröivät korkeat kesäkukkaistutukset ovat yhä kesäisen rehevät. Mehiläiset ja kukkakärpäset pörräävät. Yöpakkasia ei ole...

30.8.2013

Kyushun saarella eteläisessä Japanissa sijaitseva Sakurajima-tulivuori on tätä nykyä yksi maailman aktiivisimmista tulivuorista. Vuosina 2010–2012 tulivuori purkautui noin 1000 kertaa vuodessa, kun tätä ennen historiallisia purkauksia oli ollut 10–500 kertaa vuodessa. Luonnontieteellisessä...

9.8.2013

Kaisaniemen kasvihuoneissa tapahtuu. Lummehuoneessa intianlootus on kasvattanut herkänkauniin, vaaleanpunaisen kukan, joka on avautumaisillaan. Lootus on kukkinut tänä kesänä jo kertaalleen, mutta toinen kukka on nyt tuloillaan. Katso alta, miltä intianlootus ja muut kasvihuoneiden sekä puutarhan...

8.8.2013

Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan Saarihuoneessa kasvava suurikokoinen tähtikämmekkä kukki tänä vuonna näyttävästi viiden kukan voimin. Kasvihuoneiden puutarhurit pölyttivät kukat sitä mukaa kun niitä ilmestyi, tarkoituksenaan saada tähtikämmekkä tuottamaan siemeniä, joita voitaisiin lähettää...

23.7.2013

Viherkatot ovat kaupungeissa koko yhteisölle hyödyllisiä, mutta yksityiselle rakentajalle viherkaton perustamiskustannukset saattavat ilman tukitoimenpiteitä olla liian suuret.

Avainsanat::

Yleistä, Tiedeuutiset

17.7.2013

Valeskorpionin kohtaaminen on usein mieleenpainuva kokemus. Joskus nämä saksiensa ansiosta skorpionia muistuttavat otukset onnistuvat säikäyttämään, mutta yleensä ihastuttamaan eriskummallisen ulkonäkönsä ja käyttäytymisensä takia. Kirjavaleskorpioni on monelle tuttu kodeistakin löytyvä otus, mutta...

Avainsanat::

Yleistä, Tiedeuutiset

9.7.2013

Etelä- ja Kaakkois-Suomen kuivilla, auringon paahtamilla kedoilla asusteleva viirukangaslude (Geocoris ater) ei ole mikä tahansa ötökkä. Lude komeilee Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelman (PUTTE) logossa ja edustaa näin Suomen lajistotutkimuksen...

Avainsanat::

Yleistä, Tiedeuutiset

28.5.2013

Kesällä Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen kohteissa on tarjolla pääsylipun hintaan sisältyviä opastuksia ja tietoiskuja. Valitse kesän opastuksista mieleisesi ja tule tutustumaan monimuotoisiin yleisökohteisiin oppaan johdolla!

Pages