LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Koululaistehtävät

Uusia tehtäviä Luomuksen yleisökohteisiin

Olemme luopuneet työkirjamaisista kynä-paperi-tehtävistä. Uudet tehtävät on suunniteltu siten, että vastauksia etsitään ja kuvataan Luonnontieteellisen museon näyttelyistä sekä Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneilta, jolloin huomio suuntautuu ensisijaisesti näyttelyssä esiintyviin lajeihin ja kokonaisuuksiin.

Luonnontieteellinen museo

Tehtävät suoritetaan pareittain tai kolmen hengen ryhmissä. Jokaisella parilla tai ryhmällä on vähintään yksi älypuhelin tai tabletti, jolla otetaan kuvia tai videota. Monet vastauksista ratkeavat eläimiä katsomalla ja itse päättelemällä. Lisätietoa eläimistä ja kasveista löytyy kylteistä, vihkoista ja vetolaatikoista. Osa tehtävistä vaatii myös luovuutta ja heittäytymistä.

Printtaathan tehtävät etukäteen ryhmällesi jo koulussa!

Tehtäviä on kahta tasoa: peruskoulu ja lukio. Tehtävissä on paljon tekstikuvausta, joten ne soveltuvat sujuvasti lukeville.

Peruskoululaisten tehtäviä:

Lukiolaisten tehtäviä:

 

Peruskoululaisten tehtävien vastauksia:

Lukiolaisten tehtävien vastauksia:

Halutessanne voitte tulostaa tehtäväkortit mukaanne jo koulussa. Lisäksi museon kassalla on rajallinen määrä valmiiksi laminoituja lainakappaleita (10kpl/ ryhmä + 1 opettajavastaus).

Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuone

Kasvihuoneiden kuvaustehtävät kuljettavat sinut sademetsän hämystä savannille ja paahtavan aavikon kautta kaukaisille saarille. Matkan varrella pääset tutustumaan muun muassa eläviin fossiileihin, lihansyöjäkasveihin ja makkarapuuhun. Kasvitieteellinen puutarha on oiva paikka tutustua kasvien monimuotoisuuteen!

Bongaa kasvi- tehtävät sisältävät kahdeksan aihekokonaisuutta, joista jokaisessa vastataan kolmeen kysymykseen. Tehtävät suoritetaan yksin, kaksin tai korkeintaan kolmen hengen ryhmissä. Jokaisella parilla tai ryhmällä on vähintään yksi älypuhelin tai tabletti, jolla otetaan kuvia kasveista ja johon tiedostot tallennetaan.

Alakoululaisten tehtävät:

Alakoululaisten tehtävien vastaukset:

 

Sivun vastuuhenkilö: 
Hasse Hyvärinen
14.9.2022