LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Satakunnan sääksikamera

Luomuksen sivuilla on nyt mahdollisuus tutustua kalasääskiparin elämään reaaliaikaista kuvaa välittävän kameran avulla. Seurannassa oleva pesä sijaitsee Pohjois-Satakunnassa, ja sääkset ovat pesineet siinä vuodesta 2005 lähtien. Pariskunnan koiraalla on rengas oikeassa jalassa. Rengas on jo saatu luettua kameran kuvista, ja rengastustietojen mukaan koiras on syntynyt Sastamalan Karkussa v. 2009. Naaras on renkaaton eikä sen synnyinpaikasta ole tietoa.

Kuvanvälityksen virransyöttö perustuu etäohjattuun kevyeen aurinkosähköjärjestelmään. Pesän tasolle on asennettu maastoutettu ja etäohjattava kamera, josta kuva välitetään mobiiliyhteyden läpi kaiken kansan nähtäväksi YouTube-palveluun. Pesäkamera on virransäästösyistä päällä vain valoisaan aikaan. Aikaa pidennetään mahdollisuuksien mukaan pesinnän edistyttyä ja valon lisäännyttyä. Kuvanvälitysjärjestelmän puurakenneteknisestä suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi rakennusarkkitehti Seppo Pitkänen, aurinkosähköjärjestelmästä Juhana Pitkänen ja kokonaisuudesta diplomi-insinööri Hannu Kero. Hankkeen vastuullinen johtaja on intendentti Jari Valkama Luomuksesta. Mahdollisia häiriötilanteita voidaan luonnollisesti selvittää vain etänä ja rengastustilanteessa heinäkuussa.

YouTube kerää videosta muutaman tunnin historian, jota voi selata halutessaan taaksepäin. Painamalla "Live"-tekstiä pääsee takaisin reaaliaikaiseen kuvaan. Kuva toimii parhaiten tietokoneella ja mobiililaitteiden YouTube-sovelluksella. Sääksiparille on avattu oma Facebook-sivu, jonne päivitetään tietoa pesän tapahtumista.

Pesän kuvaukseen on hankittu asianmukaiset luvat sekä maanomistajalta että Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta.

Mukavia katseluhetkiä!

 

Sivun vastuuhenkilö: 
teksti ja kuvat: Jari Valkama ja Hannu Kero, sivunhallinta: Markus Piha
19.4.2017