LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Varpuspöllönaaraat vaeltavat, koiraat jäävät vartioimaan pesimäreviiriä

15.12.2011

Rauhallinen talvipäivän ruokailutuokio piharuokinnalla keskeytyy ja pihapiirin tiaiset alkavat yhtäkkiä kitistä voimakkaasti. Ne ovat äkänneet varpuspöllön ja varoittavat tästä aktiivisesti. Tuore tutkimus osoittaa, että varpuspöllöt voivat vaeltaa jopa useita satoja kilometrejä ennen talvireviirin perustamista. Pihan pöllö ei siis välttämättä olekaan kotoisin lähialueen metsistä.

Varpuspöllöt liikehtivät etenkin syksyisin. Vaellukset ovat osittain yhteydessä pikkunisäkkäiden kannanvaihteluihin. Tiheä keväinen myyrätilanne parantaa pöllöjen pesimämenestystä. Sen sijaan heikko myyrätilanne ajaa lintuja vaellukselle. Voimakkaimpia vaellukset ovat silloin, kun tilanteet tapahtuvat samana vuonna peräkkäin: yltäkylläisen pesimäkauden jälkeen myyräkannan romahdus johtaa voimakkaaseen nälkävaellukseen, kuten tapahtui syksyllä 2003 ja 2009.

Hangon lintuaseman aineiston mukaan nuoret linnut ja etenkin nuoret naaraat liikkuvat runsaimmin. Niitä on Journal of Avian Biology sarjassa julkaistun tuoreen tutkimuksen perusteella yli kolme neljästä vaeltajasta. Vanhat koiraat puolestaan vaeltavat vähiten.

Kiinnostavaa on, että ero sukupuolten välillä ei selity ns. dominanssiteorialla. Varpuspöllönaaraat ovat suurempia kuin koiraat, ja siten suurikokoisemmat yksilöt voisivat vallata parhaat reviirit ja ajaa pienemmät yksilöt vaellukselle.

Pienikokoiset koiraat jäävätkin vartioimaan tulevaa pesimäreviiriään. Pienempinä ne ovat ketterämpiä saalistajia ja pystyvät siten hankkimaan ravintoa myös niukemmissa olosuhteissa. Myyräkadon aiheuttaman nälänhädän iskiessä naaraat lähtevät ruokailuapajien hakuun.

Varpuspöllö perustaa loppusyksystä talvireviirin, jonne se alkaa varastoida saalistamiaan myyriä ja pikkulintuja talvea varten. Mitä isompi varasto on, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on selvitä talven ylitse.

Rengastettujen lintujen perusteella on havaittu, että mitä aikaisemmin varpuspöllö kuoriutuu, sitä aikaisemmin se lähtee vaellukselle. Tästä voi olla se etu, että aikaisemmin vaeltaneet ehtivät vallata parhaimmat vapaat talvireviirit pesimäalueiden ulkopuolelta. Onnistuneen talvehtimisen jälkeen varpuspöllöjen on todettu vaeltavan takaisin kohti synnyinseutuja.

Linkki alkuperäisjulkaisuun:
http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1600-048X.2011.05461.x/abst...

Linkki Hangon lintuaseman sivuille:
http://www.tringa.fi/fi/hangon-lintuasema/hangon-lintuasema/

Lisätietoja:
Aleksi Lehikoinen, Luonnontietellinen keskusmuseo, aleksi.lehikoinen @ helsinki.fi, 045-1375732


(Kuva: Aleksi Lehikoinen)

Avainsanat: 

Tiedeuutiset