LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Luomuslaisen matkassa: Aikainen rengastaja linnun nappaa

Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen Rengastustoimisto koordinoi Suomessa tapahtuvaa rengastustoimintaa, jonka avulla pyritään saamaan tietoa lintujen elämästä. Rengastettuja lintuja on saattanut itse kukin nähdä kiikaroidessaan tai toreilla lokkeja tuijotellessa, mutta harva tietää millaista itse rengastustyö käytännössä on. Otetaan siitä selvää kahden kokeneen rengastajan avustuksella!

 

Aurinko ei ole vielä edes ehtinyt nousta aamulla klo 4.00, kun tapaan William Velmalan ja Tuomas Seimolan Espoossa Laajalahden tuntumassa Villa Elfvikin pihamaalla. Miehet ovat matkalla läheiseen ruovikkoon suorittamaan lintujen rengastusta ja minä olen mukana seuraamassa toimintaa. Laajalahdella sijaitseva rengastukseen tarkoitettu verkotuslinja on osa Sisämaan seurantapyynti -seurantaohjelmaa (SSP), jonka avulla selvitetään varpuslintulajistomme kannanvaihteluita, pesäpaikkauskollisuutta ja poikastuottoa.

”SSP suoritetaan vuosittain samoilla paikoilla 12 kertaa vuodessa touko-elokuun välillä. Pyynnissä verkkoihin jääneiden lintujen avulla voidaan seurata esimerkiksi sitä, miten tietyn lajin populaatiokoko vaihtelee vuosien välillä. Tällaisia vakioituja SSP-paikkoja on Suomessa muutama kymmenen, pääkaupunkiseudulla esimerkiksi tässä Laajalahdella ja Östersundomissa”, selventää William Velmala ripustaessaan aamuhämärässä verkkoja ruovikossa ja rantametsässä sijaitseviin seipäisiin. Hän työskentelee Luomuksessa tohtorikoulutettavana tehden väitöskirjaansa, mutta tekee vapaa-ajallaan paljon rengastuksia. Suomessa lintujen rengastus perustuukin täysin vapaaehtoisten rengastajien toimintaan ja tänä vuonna rengastustoiminnan harjoittamisesta Suomessa tulee kuluneeksi 100 vuotta!

 


William Velmala levittää verkkoa seipäiden väliin Laajalahdella aamuhämärässä.

Väitöskirjassaan William tutkii kuinka kirjosiepon eri elämänvaiheet (pesintä, syysmuutto, talvehtiminen ja kevätmuutto) vaikuttavat toisiinsa, eli miten esimerkiksi kuiva talvi kirjosiepon talvehtimisalueilla Afrikassa vaikuttaa sen pesintään Suomessa. Väitöskirjan avulla mahdollisesti havaittavia syy-seuraus-suhteita voitaneen tulevaisuudessa hyödyntää muidenkin lajien tutkimiseen.


Lintujen rengastuspyyntiin käytetyt verkot ovat samanlaisia kuin millä Välimeren maissa pyydetään lintuja ruoaksi. Verkot ovat 9-10 m pitkiä ja ne koostuvat 5 paulasta, joiden väliin jää 4 pussia, joihin linnut jäävät kiinni.

 

Ajoissa liikkeellä

Ennen varsinaisen rengastuksen alkamista on tehtävä alkuvalmisteluja: ensin laitetaan verkot seipäiden väliin, laitetaan havaintovihkot kuntoon päivän rengastusten osalta ja tarkastetaan renkaat. Valmistelut pitää suorittaa ennen lintujen aktiivisuusaikaa, jotta verkkopyynnille ja itse rengastamiselle jää mahdollisimman paljon aikaa. Puoli viideltä aamulla, kun valmistelut on tehty, ruovikko onkin vielä hiljainen – linnut eivät ole vielä liikkeellä. Kesällä linnut ovat aktiivisimmillaan auringon noususta noin puoleen päivään.

”Itse rengastusprosessi tapahtuu niin, että verkot tarkistetaan noin kolmen vartin välein, verkkoihin takertuneet linnut irrotetaan ja laitetaan kukin omaan kuljetuspussiinsa. Tämän jälkeen linnut viedään pusseissa tarkastuspisteelle, jossa linnusta otetaan kaikki mahdolliset tiedot ylös, eli laji, sukupuoli, ikä, siiven pituus, rasvan määrä, lihasten kunto ja paino. Sen lisäksi lintu rengastetaan ja lopuksi se päästetään vapaaksi”, kertoo William, kun verkot on saatu seipäisiin ja ensimmäisten lintujen lentämistä verkkoihin odotellaan tarkastuspisteen luona.

Mikäli linnulla on jo rengas, sille ei asenneta toista rengasta, vaan siitä otetaan samat edellä mainitut mitat ylös ja sen tiedot merkataan kontrolloituihin lintuihin. Tällaiset kontrollipyynnit ovatkin tärkeintä pyynnistä saatavaa materiaalia. Ne kertovat arvokasta tietoa siitä mitä jo aiemmin rengastetulle linnulle kuuluu. Kontrolloitujen lintujen avulla saadaan selville tietoa esimerkiksi lintujen i’istä ja niiden tekemistä muuttomatkoista, mikäli lintu kontrolloidaan sen muuton aikana. Suomessa rengastettujen lintujen ikäennätys on esimerkiksi tällä hetkellä harmaalokilla, joka oli elänyt 33-vuotiaaksi.

 

Lintuja filmipurkeissa

Ensimmäisen odottelutuokion jälkeen tarkistetaan verkot. Verkkoihin on takertunut kaksi lintua! Toinen on nuori punarinta (Erithacus rubecula) ja toinen sinitiainen (Parus caeruleus).


Verkkoon kiinnijäänyt sinitiainen. Tiaiset ovat rengastajien mukaan hankalia irrottaa, sillä ne tarraavat verkosta kynsillään tiukasti kiinni.

Lintujen irrottaminen verkosta on pikkutarkkaa puuhaa. Ensin irrotetaan jalat ja sitten siivet ja pää. Linnut usein sotkeutuvat verkkoon melko taitavasti, joten niiden irrottamisessa pitää olla määrätietoinen, mutta rauhallinen.


Lintujen irrottaminen verkosta on tarkkaa puuhaa. William (vas.) katsoo, kun Tuomas Seimola irrottaa lintua.

”Lintujen luut ovat hauraita sillä, ne ovat sisältä onttoja. Sen vuoksi otteen linnusta pitää olla varma. Linnuista otetaan sääristä kiinni, koska lintujen sääriluut ovat vahvemmat kuin niiden nilkat”, selventää Tuomas Seimola irrottaessaan sinitiaista. Hän on pitkän linjan ornitologi, joka työskentelee konsulttiyrityksessä ja on ollut mukana rengastamassa SSP:ssä vuodesta 2006.

Verkosta irrotetut linnut viedään ruovikossa sijaitsevalle rengastuspisteelle, jossa linnut rengastetaan ja mitataan tarkasti. Ensin lintu saa renkaan, jossa on tietty numerosarja ja teksti ”Mus. Z. Hel. Finland”. Renkaan tietojen avulla lintu tunnetaan yksilöllisesti ja lintu renkaineen osataan lähettää Rengastustoimistoon, mikäli se esimerkiksi löydetään kuolleena.  Kontrollipyynneistä, siis jo rengastetuista mutta uudelleen esimerkiksi muuttomatkalla pyydystetyistä linnuista, saadut tiedot voidaan lähettää verkkolomakkeen avulla toimistoon.


Tällaisia lintujen jalkaan laitettavat renkaat ovat. Useimmiten renkaat ovat alumiinisia, mutta esim. kahlaajille käytetään teräsrenkaita, sillä alumiini ei kestä vedessä. Suomessa on käytössä 36 erilaista rengasta linnun jalan koon mukaan.


Punarinta saa jalkaansa renkaan!

Linnun painoa mitattaessa William asettaa punarinnan filmipurkkiin ja purkin digivaa’an päälle. Nuori punarinta pysyy kiltisti hetken kestävän punnituksen ajan purkissa näyttäen melko huvittavalta jalat purkista ulos törröttäen.


Pienen linnun punnitseminen onnistuu näppärästi filmipurkin ja digivaa’an avulla!

”Tämä on tällainen modernimpi tapa punnita varpuslintuja. Tuomas käyttää perinteistä jousivaakaa laittamalla linnut muovipussiin ja punnitsemalla ne vaa’asta roikuttamalla”, kertoo William samalla, kun ottaa punarinnasta punkkeja lintujen loistutkimuksia varten.


Rengastetulta punarinnalta otetaan siinä kiinni oleva punkki näytteeksi lintujen loistutkimukseen.

 

Ruovikon lajisto on melko monipuolista

”Nyt on vähän heikko sää, kun tuulee niin paljon”, Tuomas sanoo ja selventää vielä, että tuulisella säällä linnut saattavat havaita verkot helpommin ja väistää niitä. Verkosta kuitenkin löytyy lintuja tasaiseen tahtiin, kun niitä käydään tarkistuskerroilla katsomassa. On talitiaisia (Parus major), ruokokerttusia (Acrocephalus schoenobaenus), lisää sinitiaisia, yksi hernekerttu (Sylvia curruca) ja pajulintukin (Phylloscopus trochilus).


Nuori kirjosieppo (Ficedula hypoleuca) osui myös verkkoon!


Ja yksi niittykirvinenkin (Anthus pratensis)!


Tuomas Seimola tarkastaa ruokokerttusen rasvakerrosta puhaltamalla höyheniä, jotta rasva näkyisi.


Ruokokerttusen siivenmittausta.


Rengastaja William Velmala ja pajulintu.

”Yksilömäärät vaihtelevat paljon eri pyyntipäivinä pyyntijakson aikana. Loppukesästä lintuja ja lajeja voi olla todella runsaastikin, kun kosteikkoihin kerääntyy muuttolintuja ruokailemaan”, kertoo William.

Mitkä sitten ovat yleisiä Laajalahden pyynneistä saatavia lajeja? Ja onko verkkoihin jäänyt harvinaisuuksia?

- Yleisimmin täältä saadaan ruokokerttusia, pajulintuja, pajusirkkuja, tali- ja sinitiaisia, mustapääkerttuja ja satakieliä. Lajisto vähän vaihtelee kellonajan mukaan, jotkin lajit ovat aiemmin liikkeellä kuin toiset, vastaa William.

- Harvinaisempia vieraita verkoissa ovat esimerkiksi olleet viiksitimalit, sepelsiepot, pussitiaiset, kenttäkerttuset ja osuihan verkkoon kerran se kaulushaikarakin, jatkaa Tuomas.

- Kaulushaikara jäi tosiaan kerran verkkoon, tai lähinnä se lensi sitä päin ja onnistuttiin nappaamaan se ennen kuin se osasi pyrähtää takaisin lentoon. Se oli melko jännittävä saalis!


Nuori ruokokerttunen poseeraa.

Ruovikkoon ja rantametsään levitetyillä verkoilla ei tosiaan ole tarkoitus miesten mukaan saadakaan haikaran kokoisia saaliita, vaan isommille linnuille on olemassa omat, isompaa silmäkokoa olevat verkkonsa, jos juuri niitä halutaan tarkoituksenmukaisesti pyytää.


Tänä kesänä syntyneen kirjosiepon siiven sulat ovat hyvässä kunnossa.


Tällaisessa muodossa linnuista kerätyt tiedot tallennetaan vihkoihin. Rengastuskauden päätyttyä syksyllä rengastajat ilmoittavat havaintovihkoistansa tiedot Luomuksen rengastustoimistoon, joka koordinoi Suomessa tapahtuvaa rengastusta.

 

Linnuissa riittää opittavaa

Auringon jo noustua, kellon ollessa jo kymmenen paremmalla puolella ja verkkoja kerätessä on rengastajilta kysyttävä vielä samaa kuin kärpästutkijoiltakin: miksi juuri linnut? Mikä niissä kiehtoo?


Nuori ja vanha ruokokerttunen rengastajien käsissä. Oikealla oleva on vanha koiras ja vasemmalla oleva on nuori, sen sukupuolta ei vielä värityksen perusteella erota. Iän erottaa lintujen sulkapeitteen kunnosta ja värityksestä. Vanhalla koiraalla sulat ovat jo rispaantuneita ja kuluneita. (Kuvat: Jani Järvi)

William kertoo jääneensä lintuihin koukkuun koululaisena ollessaan leirikoulussa, jossa opettaja antoi luontopolun yhdellä rastilla oppilaiden katsoa kaukoputkella vesilintuja. Linnut olivat Williamin mielestä niin kiehtovia, että hän päätti niistä innostuneena kavereidensa kanssa alkaa harrastamaan niitä ja alkoikin koluamaan kotiseutujensa lintupaikkoja opetellen lajeja ja niiden elintapoja. Lopulta kiinnostus johti siihen, että William päätyi opiskelemaan Oulun yliopistoon biologiaa ja tekeekin nyt väitöskirjaansa linnuista Luonnontieteellisessä keskusmuseossa Luomuksessa.

Tuomas, joka innostui pienenä linnuista nähtyään sieniretkellä hiirihaukan, täydentää, että linnuissa kiehtoo se, että niistä ei ihmisiän aikana voi mitenkään oppia kaikkea! Aina näkee ja kuulee uutta, esimerkkinä keskustelujen lomassa mainittu peltosirkku, joka kuulosti aivan punavarpuselta.

”Voishan sitä aamunsa viettää sängyssä makoillen ja croissantteja syöden…”, sanoo elämänsä aikana noin 40000 lintua rengastanut William.

”..mutta onhan tää paljon miehekkäämpää!”, heittää Tuomas lopuksi naurahtaen.

 

Suomen linnustosta rengastuksen kautta kertyneet tiedot on nyt ensimmäistä kertaa luettavissa yksistä kansista, kun ensimmäinen Rengastusatlas on julkistettu vuoden 2013 alusta. 

_______________________________

Kirjoitus on osa Luomuslaisen matkassa -blogisarjaa, jossa kesän aikana tutustutaan Luomuslaisten arkeen. Luomuksessa työskentelee kymmeniä ihmisiä monennäköisissä työtehtävissä ja kirjoitusten kautta blogin lukijat pääsevät kurkistamaan millaista työskentely Luonnontieteellisessä keskusmuseossa on. Seuraavassa sarjan osassa tutustutaan lepakoiden pyyntitutkimukseen!

Luomuslaisen matkassa: Aikainen rengastaja linnun nappaa

2.8.2013
Jani K Järvi
Avainsanat: 

Luomuksen blogi